tiistai 13. maaliskuuta 2018

PIILOTAJUNNAN VOIMA





  Jatko-osa blogikirjoitukseeni Mitä on piilotajunta


Ihmisen persoonallisuus on fyysisten ja psyykkisten ominaisuuksien kokonaisuus. Sen mukaan puhutaan yleensä erikseen fyysisestä ja psyykkisestä persoonallisuudesta. Viimeksi mainittua nimitetään myös sisäiseksi persoonallisuudeksi.
     Rajan vetäminen näiden kahden välille on kuitenkin vaikeaa, sillä fyysinen persoonallisuus muodostaa perustan myös psyykkiselle persoonallisuudelle ja molemmat vaikuttavat toisiinsa.

Fyysinen persoonallisuus

Ihmisen fysikaaliskemialliset ominaisuudet, kuten ruumiinrakenne ja koko, ihon ja hiusten väri sekä eri elinten rakenteelliset perusominaisuudet, muodostavat yksilön fyysisen persoonallisuuden. Nämä ovat sellaisia ominaisuuksia, jotka määräytyvät suurimmaksi osaksi geneettisesti ja ovat pääosin synnynnäisiä.
    Fyysiseen persoonallisuuteen luetaan usein myös sellaiset synnynnäiset elintoiminnat, jota tapahtuvat piilotajunnan ohjaamina hyvin samalla tavalla kaikilla ihmisillä. Ne toimivat automaattisesti, kunhan vain tottelemme piilotajunnasta tietoisuuteen tulevia signaaleja ja toimimme niiden mukaan ravitsemalla itsemme, liikkumalla, suojautumalla, tyhjentämällä kuona-aineet, peseytymällä jne. Lisäksi piilotajunta ohjaa meitä sosiaaliseen yhdessäoloon, jotta lisääntyminen ja keskinäinen huolenpito tulisivat mahdollisiksi. Kaikki nämä ovat toimintoja, jotka ohjautuvat suurimmaksi osaksi dynaamisen piilotajunnan eli vietti- ja vaistotoimintojen avulla.

Psyykkinen persoonallisuus

Sen muodostavat ihmisen henkiset ominaisuudet, jotka ilmenevät mm. yksilön ajatusmaailmassa, elämänasenteessa, uskomuksissa, mielikuvituksessa, tunteissa, tiedoissa ja käyttäytymisessä.
    Vaikka näidenkin ominaisuuksien perusta määräytyy geneettisesti, henkisten ominaisuuksien muotoutuminen on enemmän riippuvainen ympäristön vaikutuksista.  Toisin sanoen em. henkiset ominaisuudet kehittyvät valtaosaltaan elämänkokemusten muokkaamina ja ovat kiinnittyneinä piilotajunnan muistivarastoon.
    Myös osa psyykkisistä ominaisuuksista määräytyy kuitenkin muita enemmän geneettisesti. Tällaisia ovat mm. yksilölle ominainen temperamentti, herkkyys ympäristön ärsykkeille (rohkeus, arkuus) ja erityislahjakkuudet, kuten musikaalisuus tai matemaattinen lahjakkuus. Myös älykkyys on suurelta osaltaan synnynnäistä. Kukin näistä ominaisuuksista ovat suuren geenijoukon toiminnan tulosta, mutta myös näihin voidaan vaikuttaa ympäristötekijöillä, kuten opiskelulla, elämänatavoilla ja asenteella. Näissäkin toiminnoissa aivot muokkautuvat käytön mukaan. Monissa tapauksissa kova harjoitus tekee mestarin.

Psyykkinen piilotajunta muovautuu voimakkaimmin lapsuudessa

Psyykkisessä kehityksessä etenkin lapsuudenaikaiset tapahtumat ovat ratkaisevan tärkeitä. Ihmislapsi syntyy muihin nisäkkäisiin verrattuna hyvin keskeneräisenä ja aikuistuu hitaasti. Näin kasvuympäristö pääsee muokkaamaan aivotoimintaa poikkeuksellisen pitkään siinä vaiheessa kun aivot muovautuvat voimakkaimmin.
     Niinpä kasvuympäristön olosuhteet määräävät pitkälti sen, minkälaiseksi ihmisen psyykkinen persoonallisuus kehittyy ja minkälainen myllerrys tai rauha hänen piilotajunnassaan myöhemminkin käy.
    Koetut elämykset ovat lapselle enimmäkseen uusia ja monet niistä tarttuvat erilaisina mielikuvina ja sanoina herkästi muistiin koko loppuiäksi.  Siksi vain hyvässä turvallisessa hoidossa tiedostamaton ja tietoinen aivotoiminta kehittyy tasapainoiseksi.
    Kehitysvaiheessa myös tunnemaailma on erityisen herkkää, mikä tehostaa asioiden ja kokemusten mieleen painumista. Ulkomuisti toimii erinomaisesti aina murrosikään asti. Sen jälkeen se alkaa vähitellen heiketä ja korvautua asiamuistilla, jossa irralliset asiat liitetään entiseen muistitietoon tietoisesti ajattelemalla. Ilman dementoivaa sairautta muisti säilyy kuitenkin kohtalaisen hyvin vanhuusikään asti. Uusia yhteyksiä syntyy hermoverkoissa ja jopa uusia hermosoluja muodostuu etenkin aivojen muistia prosessoivilla alueilla.

Selvimmin piilotajunta näyttää voimansa tunteissa

Tunteiden luomiseen tietoinen järjenkäyttö ei osallistu lainkaan, vaan prosessi on täysin piilotajunnan toiminnan varassa. Järjenkäytöllä voidaan kuitenkin jossain määrin opetella tukahduttamaan piilotajunnasta tietoisuuteen työtyviä tunteita, etenkin ns. negatiivisia tunteita, kuten pelkoa, surua ja vihaa.
    Sosiaalisessa elämässä tärkeää on estää negatiivisten tunteiden purkautuminen aggressiivisena käyttäytymisenä. Eri kulttuureissa lapsen tapakasvatuksen avulla pyritäänkin saamaan tämä hallintaan. Piilotajunnan voimaa tässä kuvaa se, että aggression hillintä onnistuu yleensä huonosti etenkin nuoruudessa.
     Yksilön hyvinvoinnille tunteiden jatkuva tukahduttaminen ei ole
kuitenkaan hyväksi. Meillä on vielä kivikauden ihmisen tunnemaailma. Sille on ominaista purkaa järkyttävien tilanteiden stressaava tunnetila fyysisellä ”taistele tai pakene” –toiminnalla. Tähän on sivistyneessä yhteiskunnassa harvoin mahdollisuuksia. Siksi tunnetilat patoutuvat helposti ja jäävät vaivaamaan piilotajuntaan, ellei niitä kyetä purkamaan joillain korvaavilla toiminnoilla.
     Mitä suurempi on moraalisen yliminän ja piilotajunnan antamien ohjeiden ristiriita, sitä enemmän psyyke rasittuu. Lopulta tämä järjen ja tunteen epätasapaino alkaa näkyä psyykkisinä ja psykosomaattisina sairauksina kaikkialla elimistössä (asiasta tarkemmin seuraavassa blogissani ).  

Piilotajunta ohjaa myös käyttäytymistä

Vaikka piilotajunnan pääasialliset tehtävät liittyvät aisteista tulevan informaation järjestelyyn, asioiden ja tapahtumien muistiin viemiseen, erilaisten tunnetilojen luomiseen sekä eri elinjärjestelmien toiminnan automaattiseen säätelyyn, se indusoi ja ohjaa myös käyttäytymistä.
    Se on vietti- ja vaistotoimintoihin liittyvää käyttäytymistä. Esimerkiksi seksuaalinen käyttäytyminen, urheilusuoritukset, rutiinityöt, ja arkiset askareet tehdään piilotajunnan ohjaamina lähes täysin automaattisesti. Näin piilotajunta vapauttaa meidät ajattelemaan tärkeämpiä asioita, kuten pohtimaan tulevaisuuden haasteita. Sitä paitsi piilotajuntaan verrattuna mitättömän vähäinen ajattelukapasiteettimme ei kykenisi alkuunkaan noita tehtäviä hoitamaan.
   Sosiaalisessa elämässä mm. piilotajunnan luoma ensivaikutelma jostain henkilöstä sekä ns. henkilökemia ohjaavat suuresti suhtautumistamme muihin. Tämä tulee näkyviin sekä tunteissa että käyttäytymisessämme.
   
Kriisitilanteissa piilotajunta ottaa helposti täyden komennon itselleen

Jos mieltä järkyttävä tilanne tulee yllätyksenä, piilotajunta tekee päätöksen toimintatavasta niin nopeasti, että emme ehdi tietoisesti puuttua asiaan. Pelosta syntyvä pakoreaktio tai raivoisa hyökkäys on usein tällainen. Toiminta ohjautuu osittain vaistotoiminnan ja aikaisemmin opitun reaktiokaavan mukaan, jota piilotajunta on toistanut ja siten vankistanut etenkin unissa.
    Kriisitilanteessa myös koko elimistö joutuu hälytystilaan, jossa toimintasähäkkyyttä tehostavat stressihormonit purkautuvat toimimaan.
    Esimerkiksi katastrofeissa urheasti toisia auttamaan rientänyt tai silmittömästi vihollista päin rynnännyt henkilö ei välttämättä jälkeenpäin osaa selittää toimintaansa eikä edes muista, miksi ja miten hän toimi niin. Samoin käy henkilölle, joka järkyttävässä tilanteessa painautuu näkymättömäksi tai syöksyy päättömästi pakoon.
    Kaikissa näissä tapauksissa piilotajunta on valinnut toimintatavan. Se on vaistomaista toimintaa, jossa tilanteen arvioinnille ja harkinnalle ei jää aikaa ja siksi toimintaa on vaikea muuttaa. Vielä vaikeampi on saada järkeä käyttäytymiseen, jos kriisitilanteessa syntyy joukkohysteria.
    Em. reaktiomallin säilyminen ihmisen evoluutiossa, osoittaa että piilotajunnan ohjaama käyttäytyminen antaa kriisitilanteessa keskimäärin paremman tuloksen kuin järjen käytöstä syntyvä hitaampi reagointi.

Piilotajunta tuottaa intuitioita

Piilotajunnasta pulpahtelee usein mieleen asioita ilman tietoista järkeilyä eli asiat vain juolahtavat mieleen etsimättä. Tällaista tietämistä nimitetään intuitioksi. Suomen kielessä sitä vastaa lähinnä sana oivallus.
    Heräte intuitioon saadaan välittömästi suoraan kohteesta, joka voi olla irtonainen sana, jokin henkilö, tapahtuma, aistimus tai esine. Heräte voi lähteä myös spontaanisti muistivarastosta etenkin silloin kun tietoinen mieli rauhoittuu eli on passiivinen.  Siten ongelman ratkaisu voi hyvin aueta rentoutumisen, hiljentymisen tai unen aikana.
   
Intuitiot luovuuden lähteenä
  
Kaikenlainen uutta luova toiminta saa materiaalia intuitiivisesta ajattelusta. Piilotajunnasta pulpahtelevat oivallukset, ideat, eivät noudata loogisuutta tai järjestystä tai aikaa samalla tavalla kuin järkiperäinen ajattelu.
    Intuitio ei myöskään ole yhtä paljon kuin tietoinen ajattelu sidoksissa ajatuksia kahlitseviin sääntöihin ja tapoihin.  Niinpä piilotajunta voi kekseliäästi ja järjettömästi yhdistellä asioita ja ajankohtia, olla kapinallinen tai olla vähemmän pidättyväinen ja häveliäs. Näin piilotajunnasta pulpahtelevat intuitiot antavat luovuudelle hyvää raakamateriaalia, jonka tietoinen ajattelu voi jalostaa timantiksi.
    Monet uskovat, että intuitiot voivat antaa ohjeita ja ilmoituksia myös joiltain yliluonnollisilta voimilta. Tieteellisen käsityksen mukaan intuitiot eivät kuitenkaan synny tyhjästä, vaan käyttävät sitä elämänkokemusten ja mielikuvituksen tuottamaa materiaalia, jonka yksilön aivot ovat piilotajuntaan varastoineet. Siten esimerkiksi taiteilija voi ammentaa luovuutta sitä enemmän, mitä runsaammin hänellä on ollut erilaisia elämänkokemuksia ja elämyksiä ja niiden ruokkimaa mielikuvitusta.

Piilotajunta toimii vilkkaasti nukkumisen aikana

Nukkuessa kaikki elimistön toiminnat tapahtuvat automaattisesti piilotajunnan varassa. Valveillaolon aikaiset sähköiset ja biokemialliset reaktiot aivoissa toimivat niin, että päivän oleellinen informaatioaines kiinnittyy kestomuistiin ja valveilla syntyneet kuona-aineet poistuvat ja kuluneiden aineiden varastot täyttyvät jälleen. Näin tilanne palautuu aamuksi päiväaktiivisuuden vaatimalle tasolle.

REM-unessa piilotajunnan muistivarastosta työntyy unikuvia aivokuorelle

Aikuisen uni muodostuu keskimäärin runsaan puolentoista tunnin pituisista sykleistä, joita aikuisella esiintyy normaaliyössä noin 4-6 kertaa. Yksilölliset erot ovat kuitenkin suuria.
   Syklin eri vaiheet voidaan nähdä aivojen sähköisissä, hormonaalisissa ja kemiallisissa toiminnoissa sekä lihasliikkeissä.  Lyhyesti sanottuna jokaisessa syklissä on yksi syväunen vaihe ja yksi REM-unen eli vilkeunen vaihe sekä useita niiden välissä olevia siirtymävaiheita.
     Syväunessa aivokuori ”nukkuu” eli on epäaktiivinen, mutta etenkin isoaivojen pohjaosassa sijaitseva hippokampus toimii tavallista aktiivisemmin. Se muokkaa ja järjestelee päivän tapahtumien tuottamaa informaatiota ja vie osan siitä kestomuistiin.
     REM-unessa aivokuori herää toimimaan, jolloin sen sähköinen aktiivisuus muuttuu valvetilan kaltaiseksi. Se on unennäön aikaa, jolloin vain silmät liikkuvat samaan tapaan kuin valveilla ollessa, mutta muu lihaksisto on täysin rentoutuneessa tilassa. Nukkuja ei kuitenkaan tiedosta tätä aivokuoren aktiivisuutta.
(Lisää aiheesta blogikirjoituksessani ”Unet menettämässä mystisyyttään”)

Unennäkö on piilotajunnan puuhailua

REM-unen aikana piilotajunnan muistivarastosta työntyy informaatiota aivokuorelle, joka tulkitsee sen erilaisina unikuvina. Koska tietoinen minä ei pääse unimaailmaa normaalisti kontrolloimaan, unessa tapahtumat eivät noudata ajan, paikan tai ajattelun loogisuutta.
    Niinpä unet ovat yllätyksellisiä ja vääristyneitä yhdistelmiä eri aikoina tapahtuneista tosielämän kokemuksista ja niistä muodostuneista uskomuksista, peloista ja toiveista.
    Moraalikasvatuksen aikaansaama tietoisen psyyken osa, jota Sigmund Freud nimitti superegoksi (yliminä), toimii valveilla ajatusten vahtina, joka suodattaa piilotajunnasta tulevia impulsseja. Unen aikana ajatusten vartija ”nukkuu”, jolloin piilotajunnan muistikuvat pääsevät tulemaan sensuroimattomina uniin, eli vertauskuvallisesti ilmaistuna: ”Hiiret tulevat ulos koloistaan, kun kissa nukkuu eikä ole vahtimassa.”

Unista voi muistaa vain lyhyitä pätkiä

Siinä mielessä aivokuori toimii REM-unessa valvetilan tavoin, että luulemme elävämme unessa tietoista todellisuutta, vaikka tosiasiassa olemme tiedottomia.
    Koska herääminen tietoisuuteen tapahtuu herkimmin REM-unen jälkeen, voimme toisinaan muistaa jotain unen viimeisistä tapahtumista. Näin etenkin silloin, kun uni on ollut mieltä järkyttävä tai olemme heränneet kesken unennäön.
    Muistiin jäädäkseen tavanomaisia unia on muisteltava välittömästi heräämisen jälkeen. Koska huonosti nukkuvat heräilevät yleensä unisyklien väleissä, he muistavat uniaan enemmän kuin hyvin nukkuvat. Jotkut väittävät, että eivät näe unia juuri lainkaan. Kuitenkin hekin uneksivat joka yö vähintään puolitoista tuntia, mutta mitään muistikuvia niistä ei vain ole jäänyt mieleen.

Lisää tietoa piilotajunnan toimista saadaan valveunessa ja selkounessa

Valveuni
Siirryttäessä valveilta unitilaan käymme läpi välivaiheen, jota kutsutaan nimellä hypnagoginen univaihe. Siinä valvetilan viimeiset ajatukset ja piilotajunnasta työntyvät mielikuvat sekoittuvat ja tietoisuus alkaa hämärtyä.  Samankaltainen tilanne on myös heräämisvaiheessa. Normaalisti hypnagoginen vaihe on hyvin lyhyt eikä siitä jää muistikuvaa.
    Poikkeuksellisesti tämä välivaihe saattaa kuitenkin pitkittyä ja voimistua niin, että henkilö näkee unikuvia, vaikka tietoisuus ei ole täysin sammunut unen alussa tai vielä ehtinyt täysin palautua heräämisen jälkeen. Valveunessa todellisuus ja unimaailma sekoittuvat niin, että molemmat ovat siinä tilassa läsnä. Silloin henkilö voi nähdä unikuvia, joita hän luulee todellisiksi. Tällaiset unitapahtumat henkilö saattaa tulkita yliluonnollisiksi näyiksi.
     REM-unen tavoin myös valveunessa lihasten toiminta on täysin lamaantunut. Niinpä joillain henkilöillä tietoinen mieli saattaa kokea valveunessa olonsa halvautuneeksi. Tällaista epämiellyttävää häiriötilaa kutsutaan nimellä unihalvaus.

Selkouni (selvä uni, kirkas uni, tietoinen uni)
On olemassa REM-vaiheen unennäköä, jossa henkilö tajuaa olevansa unimaailmassa. Aikuisilla tällainen uneksinta on kohtalaisen harvinaista, lapsilla yleisempää.
     Ilmiö on tunnettu kautta historian, Koska monet uskovat unimaailman olevan portti henkimaailmaan, on joissain uskonnonharjoituksissa yritetty löytää keinoja päästä tällaiseen tietoiseen unimaailmaan ja tuomaan siellä tapaamiltaan hahmoilta (usein vainajia) ohjeita ja muita sanomia todelliseen maailmaan.
    Nykyään myös maallisissa piireissä on innostuttu selkounesta. Vaikka toisille kokemus on pikemminkin pelottava, jotkut pitävät kokemusta hyvänä ja ovat alkaneet kehittää menetelmiä selkouneen päästäkseen. Joidenkin kokemusten mukaan se on mahdollista suggestiivisten harjoitusten avulla. Selkounia kokeneet väittävät lisäksi, että he ovat oppineet jossain määrin myös ohjailemaan selkountaan ja jopa hauskuuttamaan itseään esimerkiksi lentelemällä ilmassa lintujen tavoin.

Hyvä nukkuminen lisää luovuutta

Unitapahtumia on käytetty hyväksi ainakin kuvataiteessa niin paljon, että siitä on kehitetty ihan oma taidesuuntaus, ns. surrealistinen taide. Unimaailman kuvaajista kuuluisin edustaja lienee Salvador Dali. Miten paljon unista saadaan suoranaisesti intuitiivisia uusia ideoita tietoisuuteen, on kuitenkin vaikea arvioida.
    Hyvä ja riittävä nukkuminen, jossa on oikeassa suhteessa sekä REM- ja syväunta, on joka tapauksessa välttämätöntä kaikkien elinten toiminnalle. Huonosta tai vähäisestä nukkumisesta kärsivät erityisen herkästi psyykkiset toiminnat ja lopulta myös mielenterveys. Unen tarve on kuitenkin hyvin yksilöllistä.
    Hyvä yöuni edistää luovuutta ja antaa hyvän perustan tietoiselle toiminnalle, kuten muistille ja ajattelukyvylle. Nukkumisen aikaiset prosessit parantavat myös piilotajunnan suorituskykyä niin, että se voi päivällä tuottaa enemmän intuitiivisia ideoita ja ratkaisuja tietoisiin toimiin.
    
Piilotajuntaan pääsemistä voi tietoisesti tehostaa

Kautta aikain ihminen on yrittänyt päästä tutkimaan ja ymmärtämään sisintään eli nykykäsityksen mukaan kurkistamaan piilotajuntaansa. Nykyään se vastaa muodikasta itsensä etsimistä, mikä auttaa itsensä toteuttamista ja luovuutensa parantamista.
    Jo varhain on huomattu, että piilotajuntaan pääsemistä auttaa mielen hiljentäminen ja meditaatio. Toisaalta pääsemistä auttaa myös tietynlaiset kulttimenot, jossa apuna käytetään rummutusta, hypnoottista laulua ja muutakin musiikkia, mikä voimistaa ryhmäsuggestiota. Näitä keinoja on otettu käyttöön niin maallisissa kuin uskonnollisissakin menoissa.
    Tällaista piilotajunnan avaamista harjoitetaan niin yksittäisissä kammioissa kuin erilaisissa hengennostatuskokouksissa, parapsykologian ja astrologian tilaisuuksissa, eri uskontojen temppeleissä, luostareissa ym. seremoniaalisissa harjoituspaikoissa.
    Nykyään itseään eli omaa piilotajuntaansa tutkiskelevaa hiljentymistä harrastetaan myös esimerkiksi eristäytymällä mökkeihin tai ns. retriitteihin. Monet kirjailijat ovat kokeneet, että viikon tai parin viikon hiljaisuuden jälkeen kirjoittaminen helpottuu, kun piilotajunta alkaa suorastaan suoltaa mieleen ajatusvirtaa.

Huumaavat kemikaalit avaavat piilotajunnan portteja

Jo varhain huomattiin myös, että jotkin aineet, kuten sienimyrkyt, auttoivat piilotajuntaan pääsemistä. Tätä käyttivät hyväkseen jo muinaiset ”tietäjät” ja poppamiehet, jotka pääsivät näin ”matkalle” tiedottomaan, eli ”lankesivat loveen”.
   Myös alkoholihumalassa järjen kontrollin heikentyessä piilotajunnan impulssit pääsevät helpommin valloilleen. Mitä sieltä sitten kumpuaa, riippuu yksilöstä.  Sieltä pursuavat tunnetilat voivat johtaa esimerkiksi iloon ja riemuun, rakkauden tunteisiin ja tekoihin tai vihaan ja tuhoavaan aggressioon.
    Alkoholia paljon tehokkaammin voidaan piilotajuntaan päästä erilaisilla huumausaineilla, joista voimakkaasti vaikuttavia ovat mm. LSD ja opiaatit.  Niiden käytössä on suuria vaaroja. Ne muuttavat ihmisen psyyken rakennetta jopa pysyvästi ja niihin syntyy voimakas riippuvuus.
    Erityisen vaarallinen on mielenterveydelle LSD, joka aiheuttaa voimakkaita harhanäkyjä, hallusinaatioita. Niissä todellisuus ja alitajunnan tuottamat mielikuvat sekoittuvat. Niinpä henkilö ei tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Se voi järkyttää ja sekoittaa mielen niin, että aineen käytöstä saattaa jo yhden huumematkan (pilven) jälkiseurauksena aiheutua vakava mielisairaus.
    
Päätän tämän osan käsittelyn tähän, ja yritän kirjoittaa aiheesta vielä kolmannenkin osan, jonka otsikko voisi olla ”Piilotajunta ja terveys”.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti