SUOMI 100 - KULTTUURIN MERKITYS ITSENÄISYYDELLE

Seuraavan tekstin myötä toivotan kaikille omaisilleni ystävilleni, tutuille sekä blogitekstieni lukijoille oikein hyvää itsenäisyyspäivää, joulun aikaa sekä uutta vuotta.

Rauno Tirri: Suomi 100 -juhlapuhe Naantalin senioreille 3.12.2017

Suuresti kunnioitetut sotaveteraanit!

Niin teille jotka vielä elätte joukossamme kuin riveistänne jo poistuneillekin, nousee sydämistämme harras kiitos niistä äärimmäisistä uhrauksistanne, jotka olette tehneet meidän kaikkien hyväksi.

Teidän ansioistanne saamme olla viettämässä näitäkin ilonjuhlia.

Arvoisat seniorit!

Vaikka itsenäisyytemme vuosisata on ollut paljolti kamppailua olemassaolomme oikeutuksesta, aion tämän hetken käyttää asiaan, joka on tahtonut jäädä muistopuheissa sotaisempien aiheiden varjoon. Tarkoitan kulttuurin tärkeää merkitystä hyvän inhimillisen elämän ylläpitäjänä isänmaamme vaikeimpinakin aikoina.

Arvioidessani kulttuurin merkitystä itsenäiselle Suomelle voisin alkaa puhumisen sen juurista ja tarkastella vaikkapa kivikaudella eläneiden ihmisten kalliomaalauksia, pronssikautisia koruesineitä tai kristinuskon myötä tänne hyökynyttä kulttuuriaaltoa noin tuhannen vuoden takaa.

  Aloitan tarkasteluni kuitenkin vasta 1800 luvun loppupuolelta, sillä silloin henkinen itsenäisyystaistelu oikeastaan jo alkoi.

   Siinä ajassa suorastaan kipunoi voimakas kalevalainen henki, joka kohotti suomalaisen kulttuurin siivilleen.

   Innostus oli alkanut kyteä jo vähän ennen vuosisadan puoliväliä, kun Elias Lönnrotin kokoama Kaleva ilmestyi. Samaan aikaan isänmaallista liekkiä herätteli myös poliitikko ja historiantutkija Adolf Ivar Arvidsson julistamalla: ”Ruotsalaisia  emme enää ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia.”

Ilmaa innostuksen liekkeihin olivat puhaltamassa myös etenkin J. L. Runeberg, Sakari Topelius, Aleksis Kivi ja Minna Cant. Kukin heistä osoitti omalla tavallaan, kuinka myös kaunokirjallisuudella voi olla suuri merkitys yhteiskunnallisena vaikuttajana.

    Suomalaisuuden henkeä olivat osaltaan kohottamassa myös kansakoulun isä, Uno Cygnaeus sekä valtiomies J. V. Snellman., jonka ansiosta saimme Suomeen ruplan tilalle oman rahan, markan. Taloustoiminnan lisäksi Snellman toimi myös filosofina ja kirjailijana. Hän edisti voimakkaasti suomen kielen asemaa ja herätteli kansallistunnetta monella muullakin tavalla.

Juuri tällaisen innostuksen herättelyä tarvittiin Suomen itsenäistymisen toteutumiseksi, ja sytykettä liekkeihin saatiin jatkuvasti lisää.

   Vuosisadan loppua kohti kansallisuusaate huipentui kulttuurisiin tekoihin, jotka ilmensivät suurta kansallismielistä intoa. Sitä nimitettiin kansallisromantiikaksi. Suomessa sitä alettiin kutsua myös nimellä karelianismi, sillä uskottiin, että suomalaisuuden juuret olivat vielä silloin näkyvissä aidoimmillaan juuri Karjalassa.

Kansallisromantiikka eli voimakkaana ympäri Eurooppaa, mutta sortokautta elävälle Suomelle se muodostui erityisen merkitykselliseksi. Sen tärkeydestä saamme käsityksen, kun ajattelemme sen ajan suuria nimiä kulttuurin eri aloilta.

   Kuvataiteilijoista voimakkaimmin kansallistunnetta herättelivät Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Albert Edelfelt sekä von Wrightin veljekset ja Helene Schjerfbeck.

   Mielestäni suomalaisen luonnon ihailu ilmeni ihan liikuttavalla tavalla mm. siinä, että lähes joka kodin seinällä komeili jäljennös Ferdinand von Wrightin maalauksesta ”Taistelevat metsot”.

Säveltäjistä Jean Sibelius loi tuohon aikaan voimakkaimmin kansallistunnetta nostattavat teoksensa, kuten Finlandian, Karelia-sarjan ja Kullervon.

   Vieläkin tämä musiikki saa kulkemaan väreitä pitkin suomalaisten selkäpiitä. Tätä kirjoittaessani liikutuin kuitenkin myös valokuvasta, jonka löysin netistä. Siinä kansallisuusaatteen innoittama Sibelius istuu häämatkallaan soutuveneessä pianon ääressä tyynellä Pielisellä ja soittaa morsiamelleen ilmeisesti jotain omaa sävellystään.

   Itsenäistymisen kynnyksellä myös esimerkiksi Toivo Kuulan säveltämät mahtavat laulut tai Oskari Merikannon Laatokka-teoksen sävelet nostivat isänmaallista innostusta. Vaikuttavia olivat myös Merikannon monet kevyemmät sävellykset, jotka saivat kuulijoiden herkimmät sävelkielet väräjämään esimerkiksi Kesäillan valssin tahdissa.

Samoihin aikoihin Karjalan sekä etenkin Vienan-Karjalan maita samosi myös kuuluisa valokuvaaja I. K. Inha. Samoin tekivät monet arkkitehdit, toimittajat ja kulttuurihistorian tutkijat.

   Karelianismin jälkimainingeissa itsenäisyyden ajan kynnyksellä suomalaisuuden henkeä kohottivat voimakkaasti myös esimerkiksi Eino Leino ja Juhani Aho.

Tällaisen isänmaallisen innoituksen soihtua heiluttamalla mentiin sitten vauhdilla kohti itsenäisyyttä. Se julistettiin heti kun ulkoiset olosuhteet katsottiin sopiviksi. Julistus vaati hyvän tilannearvion lisäksi suurta rohkeutta, josta saadaan kiittää silloisia päättäjiä. Valitettavasti vain aikakauden taloudelliset, sosiaaliset ja poliittiset syyt olivat voimakkaampia kuin kulttuuri-innostuksen tuoma positiivinen vaikutus.

   Tilanne johti kansan entistä jyrkempään jakautumiseen ja kauhistuttavaan kansalaissotaan. Voi vain kuvitella, minkälaisen epäonnistumisen tunteen ja surun tämä väkivallan aalto aiheutti mm. sellaisissa kulttuurisoihdun kantajissa kuin Jean Sibelius ja Eino Leino.

Kansalaisia jakava railo oli nähtävissä jyrkkänä vielä pitkään itsenäistymisen jälkeenkin.  Erottava juopa kaventui selvästi talvi- ja jatkosodan aikana.  Tarvittiin kuitenkin vielä vuosikymmeniä, ennen kuin juopa kuroutui lähes umpeen. Lähentymistä auttoi suuresti se, että kulttuurin merkitys kansan hyvinvoinnille oli alettu ymmärtää entistä paremmin myös työväen keskuudessa.

    Jo itsenäisyysajan alusta lähtien heissä syntyi innostus opiskelua kohtaan kulttuurin eri aloilla.  Lisäksi erilaiset kulttuuririennot nostettiin tärkeään osaan työväenyhdistysten toiminnassa. Pystytettiin torvisoittokuntia, näytelmäkerhoja ja kuoroja, joiden tuotoksia esitettiin innolla työväentaloilla erilaisissa juhlissa ja ns. iltamissa.

    Koko kansaa yhtenäistäviä tekijöitä olivat myös yhteinen uskonto sekä suuri innostus ns. ruumiinkulttuurin harrastamiseen. Etenkin olympialaisissa menestyneet urheilijat, kuten esimerkiksi Hannes Kolehmainen ja Paavo Nurmi, olivat koko kansan suuria sankarihahmoja ja esikuvia, olivatpa heidän taustansa minkälaisia tahansa.

Talvi- ja jatkosodan aika oli arkista taistelua hengissä pysymisestä. Silloin ns. joutavat työt ja harrastukset vaimenivat lähes kokonaan. Myös kaikki kulttuuri-instituutit elivät hiljaiseloa.

   Sotien aikana vähäinen kulttuuritoiminta pyrkikin lähinnä viihdyttämään ankeiksi käyneitä mielialoja. Lähes liukuhihnalta valmistettiin kepeitä laulelmia ja iskelmiä sekä romanttisia elokuvia. Niiden kiehtovaan maailmaan niin siviilit kuin aina välillä sotilaatkin pääsivät edes hetkeksi pakenemaan sodan ankeaa arkitodellisuutta.

    Lisäksi rintamalla kiersivät erilaiset viihdytysjoukot, joissa esiintyivät mm. sellaiset viihdemaailman tähdet kuin Eugen Malmsten, Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Kauko Käyhkö sekä Harmony Sisters.

  Kiersi rintamalla myös klassisen musiikin edustajia sekä teatteriväkeä. He esittivät tavallista kepeämpää ohjelmistoa, kuten operetti- ja revyymusiikkia. Tunnetuimpia heistä oli Lea Piltti, joka kiersi rintamia yhdessä säestäjänsä Kosti Vehasen kanssa.

    Näyttelijöistä viihdytysjoukkoihin kuuluivat mm. Tauno Palo, Ansa Ikonen, Leif Wager sekä Lasse Pöysti.

Sodat olivat yhdistäneet kansaa monin tavoin, ja tämä sotatoveruuden vaikutus näkyi pitkään myös kulttuurin eri aloilla.

    Sodan jälkeen myönteiseen kehitykseen olivat vaikuttamassa voimakkaasti oppikoulujen ja erilaisten oppilaitosten perustaminen sekä kaikille avoimet kirjastot.

   Lisäksi elvytettiin sekä vanhoja että perustettiin uusia kulttuuri-laitoksia, joihin kaikilla oli mahdollisuus päästä.

   

Perinteisen kahtiajaon tilalle tuli nyt pikemminkin jako korkeakulttuuriin ja kansankulttuuriin, josta erottui vähitellen ns. populaarikulttuuri.

   Aikanaan käytiin monet keskustelut mm. siitä, edustaako esimerkiksi ns. rillumarei-musiikki minkäänlaista taidetta vai pelkästään jotain arvotonta kulttuurin lieveilmiötä.

   Molemmilla katsantokannoilla oli ja on edelleenkin kannattajansa, joskin vähitellen on ruvennut näyttämään siltä, että kulttuuri-toimintojen monipuolistuessa raja-aidat ovat lähes kokonaan kaatumassa. Toisin sanoen annetaan kaikkien kukkien kukkia ja rikastuttaa elämää.

   

Rajojen kaatumiseen on ollut vaikuttamassa myös erilaisten vieraiden kulttuurien saapuminen ja juurtuminen Suomeen. Samalla kuitenkin myös meidän eri kulttuurialat erilaisine suuntauksineen ovat onnistuneet viemään kulttuurituotteitamme muihin maihin rikastuttamaan niiden elämää.

   Klassisen musiikin esittäjistä monet laulajamme, kuten Aulikki Rautavaara, Kim Borg, Martti Talvela, Matti Salminen, Jorma Hynninen sekä Karita Mattila ja Soile Isokoski ovat vieneet suomalaisten säveltäjien musiikkia laajalti ympäri maailmaa.

    Sibeliuksen lisäksi maailmalla soitetaan ja ihaillaan myös mm. Einojuhani Rautavaaran, Aulis Sallisen ja Kaija Saariahon sävellyksiä.

Kansainvälistä mainetta ovat saavuttaneet myös monet kapellimestarimme. Heistä ehkä kuuluisimpia ovat Okko Kamu, Esa-Pekka Salonen, Jukka-Pekka Saraste ja nuorempaa sukupolvea edustava Susanna Mälkki. Joukkoon voisi hyvin lisätä myös Turun filharmonisen orkesterin kapellimestarin Leif Segerstamin, joka tunnetaan myös satojen sinfonioiden säveltäjänä.

   Myös kevyen musiikin alalla rajat ovat aukeamassa. Sieltä tuttuja nimiä useimmille ovat esimerkiksi Nightwish-yhtyeen Tarja Turunen ja HIM-yhtyeen Ville Valo. Myös äskettäin Lontoossa suurta suosiota saanut Saara Aalto voi hyvinkin olla matkalla kansainväliseen kuuluisuuteen.

Musiikki ei ole suinkaan ainoa kansainvälistä kuuluisuutta saavuttanut kulttuurinala.

   Monet arkkitehdit Eliel Saarisesta alkaen ovat saaneet luomuksiaan useihin maihin. Samoin useat suomalaiset kirjailijat ovat seuranneet nobelisti Frans Emil Sillanpään ja Mika Waltarin jalanjäljissä tunkeutuessaan teoksillaan kansainvälisen kirjallisuuden joukkoon. Me naantalilaiset voimme iloita siitä, että tähän joukkoon kuuluu myös Tove Jansson, jonka luoman muumimaailman filosofia on herättänyt ihastusta laajalti ulkomailla.

   Kuvataiteen menestystäkään ei ole syytä unohtaa, joskaan samanlaista suosiota kuin kansallisromantiikan ajan taiteilijat, eivät suomalaiset nykytaiteilijat ole toistaiseksi maailmalla saavuttaneet. Tämä ei estä hyvinkin monenlaisten taiteenalojen pyrkimistä kansainväliseen maineeseen. Päinvastoin, ja sinne pääsystä on jo selvästi näkyvissä hyviä tuloksia.

  

Entä tiede? Vaikka suurelle yleisölle suomalaiset tieteentekijät eivät olekaan samalla tavalla tuttuja kuin taiteen ja kirjallisuuden aloilla, niin tieteen korkeatasoista laatua osoittavat mm. useat kansainväliset palkinnot. Jopa Nobelin palkinto on myönnetty kahdelle suomalaiselle tutkijalle, nimittäin  A.I. Wirtaselle sekä Bengt Holmströmille.

   Suomalaisen kulttuurin voitoksi on myös katsottava presidentti Martti Ahtisaarelle myönnetty Nobelin rauhanpalkinto.

Tämän lyhyen kulttuurikatsauksen lopuksi haluan kysyä, miksi ihmeessä se kulttuuri on niin tärkeä asia.

   Että se tosiaan on tärkeää, osoittaa mm. se, että me suomalaiset kulutamme kulttuuria tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

    Myös matkailijat ovat kiinnostuneet yhä enenevässä määrin paikan erilaisista kulttuurimuodoista ja -tuotteista. Niiden kautta kävijälle avautuu paikan historia ja henkisen elämän rakenne. Niissä tulevat näkyviin asukkaiden ajatusmaailma, tunteet ja maailmankatsomus mitä parhaimmalla tavalla. Lisäksi paikan kulttuuri kuvastaa vaikuttavalla tavalla asukkaiden arvomaailmaa, yhteisiä ponnisteluja ja yhteenkuuluvuutta.

Ainakin itse luotan myös terveydenalan asiantuntijoihin, jotka korostavat, että kaikenlaiset kulttuuririennot ylläpitävät terveyttä ja auttavat jopa monien sairauksien parantumisessa. Yhä monipuolistuva kulttuuritoiminta antaa myös innostusta elämään ja kasvattaa henkistä pääomaa, jota ei voi mitata rahalla.

   Esimerkiksi Pohjanmaan ruotsinkielisten tavallista paremman terveydentilan syyksi tutkijat ovat selittäneet heidän erityisen vilkkaan sosiaalisen kulttuuritoiminnan mm. taide-, teatteri- ja musiikkiharrastuksineen.

Toivokaamme siis päättäjillemme ymmärrystä kulttuurin merkitykselle sekä suopeaa suhtautumista kulttuuriin siitäkin huolimatta, että se joutuu ratsastamaan taloudellisen menestyksen aalloilla.

 Lopuksi haluan vielä sanoa, että samalla kun nousemme kohottamaan eläköön-huudon 100-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle, voisimme muistaa, että suuri tekijä itsenäisyyden toteutumiselle ja onnelliselle jatkumiselle on ollut kulttuurilla, sen luomalla innostuksella ja identiteetillä.

Ehdotankin, että kohotamme nyt oikein riemullisen 3-kertaisen eläköön-huudon 100-vuotiaalle Suomelle, itsenäiselle isänmaallemme.