Kiinalaisen legendan mukaan
teen käyttö alkoi jo lähes viisi tuhatta vuotta sitten. Lounais-Kiinassa
teepensas (Camellia sinensis) kasvaa
alun perin villinä. Siellä ja sen naapurimaissa teetä onkin todennäköisesti
käytetty jo vuosituhansien ajan. Kirjallisten merkintöjen mukaan Japanissa teen
laajempi käyttö alkoi vasta 700-luvulla budhalaisuutta levittävien munkkien
toimesta. Japanilaiset innostuivatkin siitä niin, että teen nauttimisesta tuli
pian tärkeä seremoniaalinen rituaali. Jo
seuraavalla vuosisadalla myös arabit innostuivat juomaan kahvin rinnalla myös
teetä.
Tee saapui Eurooppaa kummallisen myöhään
Eurooppaan tämä juoma saapui
vasta 1500-luvun puolivälin jälkeen ja pian sen jälkeen teen rahtaus Aasiasta
Eurooppaan oli jo portugalilaisten ja hollantilaisten kauppiaiden tuottoisaa
kaupankäyntiä.
Vähitellen teenjuonti yleistyi länsimaissa
kahvin rinnalla ja erityisesti Englannissa tee otettiin innolla vastaan. Siellä
teenjuonti sai lähes seremoniaalisia piirteitä jo 1600-luvulla etenkin ”kello
viiden teen” muodossa. Pian se jopa ylitti kahvin suosion.
Myös monissa Aasian maissa tee on suosituin
juoma. Euroopassa teen taival suosituksi juomaksi eteni kahvia helpommin, kun
teen juontia ei paheksuttu missään vaiheessa.
Kaikki
perinteisen teen laadut valmistetaan teepensaasta, jota nykyään viljellään
lämpimissä maissa ympäri maailmaa. Kymmenen suurimman tuottajamaan joukkoon
mahtuu Aasian maiden lisäksi Kenia, Turkki ja Argentiina. Eniten teetä tuottavat
Kiina ja Intia.
Korviketeet
Kautta aikojen perinteisen
teen rinnalla on juotu erilaisia haudutettuja juomia, joita on jossain
vaiheessa alettu kutsua teeksi. Esimerkiksi meillä juotiin sota-aikoina
mustikan, vadelman, mustaherukan ym. lehdistä valmistettua teetä. Nykyään
meilläkin on tarjolla suuri valikoima erilaisia hedelmä-, marja- ja
yrttiteelaatuja. Kaikilla niillä on omanlaatuisensa vaikutukset elimistön
toimintaan. Yhteistä niille on se, että ne eivät sisällä kofeiineja, kuten
perinteinen oikea tee. Nykyään erilaisia korviketeen laatuja tuotetaan tuhansia
erilaisia niin kasvatetuista kuin myös
luonnonkasveista.
Tässä kirjoituksessa käsittelen pelkästään
perinteisiä teelaatuja.
Teelehtien käsittely
Laajimmillaan teen valmistusprosessiin
kuuluu seuraavat vaiheet työjärjestyksessä: valikoiva poiminta, esikuivatus eli
nuudutus, rullaus, hapetus, kuivatus tai paahtaminen, murskaus ja pakkaus. Teelehdet
poimitaan edelleen lähes yksinomaan käsin. Siten voidaan eri laatuihin valita
eri kasvuvaiheessa olevat lehdet tai lehtinuput. Vain halvimpiin teelaatuihin
kelpaavia pensaan alalehtiä on alettu kerätä myös koneellisesti.
Aluksi
kokonaisten teelehtien annetaan kuivua lämpimässä tuulessa päivän verran niin,
että ne tulevat pinnaltaan nahkeiksi (esikuivatusvaihe). Sen jälkeen lehdet lievästi
rusennetaan rullaamalla niitä sopivalla telalla. Tällöin niiden sisältä tihkuu
nestettä pintaan ja hapettavia entsyymejä vapautuu.
Seuraava valmistusvaihe on lehtien hapetus.
Sen aikana ilman sisältämän hapen vaikutuksesta teelehden ainekset hapettuvat
ja lehdet muuttuvat tummiksi. Tämän jälkeen lehtimassa kuivataan rutikuivaksi
ja murskataan. Osa voidaan jättää murskaamatta ja haudottaa juomaksi
kokonaisina (lehtitee). Sitten kuivat, murskatut teelehdet vielä jaotellaan
karkeusasteen mukaan. Lopuksi tuote pakataan rasioihin, hienoimmaksi jauhautuneet
jäännösmuruset pakataan nykyään pieniin annospusseihin. Nykyisissä
ilmatiiviissä pakkauksissa tuote säilyy pilaantumatta pitkiä aikoja.
Aikaisemmin kuivatun teen varastoinnissa
oli vaikeuksia, sillä tee menettää helposti arominsa ja toisaalta imee itseensä
hajuja muista varastossa olevista aineista ja ihmisistäkin.
Valikoivan poiminnan ja käsittelyn avulla saadaan
erilaisia teelaatuja
Kaikki perinteiset teelaadut
saadaan siis eri kasvuvaiheessa olevista teepensaan lehdistä ja latvanupuista.
Teejuoman makuun vaikuttavat lisäksi teepensaan erilaiset lajikkeet, joita eri
tavoin jalostamalla on saatu tuhatmäärin.
Lehtiaineksen laadusta ja käsittelystä
riippuen syntyy mustaa, vihreää tai valkoista teetä. Monissa maissa hieman
erilaisella menetelmällä saadaan lisäksi aikaan myös keltaista teetä ja oolong-teetä.
Etenkin Lounais-Kiinassa villin teepensaan alkuperäisillä alueilla juodaan
paikallisen perinteen mukaisesti valmistettua voimakasaromista pu’er-teetä.
Musta
tee saa perusteellisimman käsittelyn. Siihen kelpaavat myös vanhimmat ja
muita kitkerimmät lehdet. Toinen oleellinen ero muihin on se, että sen
valmistuksessa lehtien hapetusreaktio viedään loppuun asti.
Oolong-teen lehtimateriaali on edellisen kaltainen, mutta
hapetusta ei viedä yhtä pitkälle, ts. se keskeytetään yleensä jo 2-3 päivän
jälkeen.
Vihreän
teen valmistuksessa hapetus keskeytetään kuumentamalla heti alkuunsa,
jolloin lehtien värikään ei ehdi juurikaan muuttua.
Valkoista
teetä, jota valmistetaan ainoastaan kärkilehdistä ja -nupuista, ei myöskään
hapeteta. Sen valkoinen väri tulee kärkilehtien nuppuvaiheen pintaa peittävästä hennosta
karvoituksesta.
Keltainen
tee on valkoisen teen lailla hinnaltaan kalleinta teetä, sillä sitä
valmistetaan pelkästään teepensaan kärkinupuista ennen kuin ne avautuvat ja niihin
alkaa tulla valkoista karvoitusta. Valmistus on pitkälle valkoisen teen
kaltainen.
Sadat erilaiset teejuomat valmistetaan
edellä mainitusta teepensaasta valitsemalla juuri tietyt pensaslajikkeet,
tietyt lehdet sekä niiden käsittelytavat sekä ennen kaikkea maustamalla tuote. Näin
eri teelaatuihin saadaan sitten esimerkiksi kukkaisia, marjaisia, hedelmäisiä,
viljaisia, pähkinäisiä, savuisia ym. makuvivahteita. Maku muuttuu myös
lisäämällä teehen maitoa, sokeria tai hunajaa.
Teejuoman valmistaminen
Juoman valmistuksessa
tärkeintä on veden hyvä laatu, korkea happipitoisuus sekä sopiva haudotuslämpötila
ja haudotusaika.
Vettä kiehutettaessa siitä poistuu happi,
joten teevettä ei pidä kiehuttaa, vaan se on hyvä jättää mustalla teellä 85 -95
ja vihreällä teellä 70-80 asteiseksi. Hienoimmat laadut suositellaan
haudottavaksi vain 60 asteessa. Pakkauksissa olevat suositukset kuitenkin
vaihtelevat suuresti. Nykyään monissa teekeittimissä onkin säädettävät
termostaatit, jolloin saadaan juuri kullekin teelaadulle paras lämpötila. Korkealaatuisia
teelaatuja voidaan haudottaa jopa toistamiseen, jolloin juomaan saadaan erittymään
lisää aromeja.
Myös sopiva haudutusaika teeaineksien
uuttamiselle vaihtelee suuresti teen laadun mukaan. Eri valmistajilla
suositukset poikkeavat jonkin verran toisistaan. Makuaineksien liukeneminen ja
siirtyminen kuumaan teeveteen vaatii teen laadusta riippuen haudotusaikoja,
jotka vaihtelevat 1-15 minuutin välillä. Lyhintä haudutusaikaa suositellaan yleensä
vihreälle hienorakeiselle pussiteelle ja pisimpiä valkoiselle ja keltaiselle
teelle, sekä yleensäkin kokolehtisille teelaaduille. Teen sisältämä kofeiini
liukenee muita yhdisteitä nopeammin.
Tutkimustuloksia teen terveysvaikutuksista
Jo vanhastaan ihmiset ovat
pitäneet teetä terveyttä edistävänä ja piristävänä juomana, vaikka he eivät ole
tienneet mitään kasvin sisältämistä ainesosista. Oikeastaan vasta nykyaikaiset
kemialliset analyysitekniikat ovat antaneet mahdollisuuden selvittää teen
ainekoostumuksia ja siten päätellä paremmin teen merkitystä terveyttä
edistävänä aineena. Tutkimuksin onkin saatu pitkälti vahvistetuksi vanhat,
kokemuksiin perustuneet käsitykset teen terveellisyydestä.
Teejuoma ei sisällä juurikaan
varsinaisia ravintoaineita, joten sen kaloriarvo on käytännössä nolla. Sen
sijaan se sisältää satoja muita aineita, joista osa on elimistön toiminnan
kannalta edullisia tai jopa välttämättömiä. Tee sisältämistä yhdisteistä
tärkeimpiä ovat:
-
- vitamiinit, kuten
askorbiinihappo eli C-vitamiini ja monet B-ryhmän vitamiinit
-
- kivennäis- ja
hivenaineet, kuten magnesium, kalium, fluori, sinkki
-
- antioksidantit,
pääasiassa polyfenoleja, kuten flavonoideja
-
- kofeiini, jota
kutsutaan nimellä teiini
Vitamiinien sekä kivennäis-
ja hivenaineiden saanti teestä on ravinnosta saatavaan määrään verrattuna
pientä, joten terveysvaikutuksen kannaltakin niiden merkitys on vähäistä.
Poikkeuksena on fluori, jolla on merkitystä hammaskiilteen vahvistajana.
Juomasta saatava hermostoa
piristävän kofeiinin määrä on melko lailla kahvia pienempi, joten
kofeiiniherkätkin sietävät yleensä teetä kahvia paremmin (katso blogikirjoitukseni
”Kahvin pitkä taival terveysjuomaksi”.
Teen terveysvaikutukset perustuvat pääasiallisesti sen
sisältämiin antioksidantteihin
Antioksidantit ovat
yhdisteitä, joita on jossain määrin kaikessa ravinnossa. Niihin kuuluvat mm. C-
ja E- vitamiinit sekä seleeni, joita
yleensä saadaan runsaasti monipuolisesta ravinnosta.
Elimistöä
uhkaavat koko ajan rakenteita hapettavat happiradikaalit. Niitä syntyy jatkuvasti
energia-aineenvaihdunnassa, joten kudosten on päästävä niistä eroon
mahdollisimman nopeasti. Juuri siksi elimistössä täytyy olla tarpeeksi
antioksidantteja niitä hävittämässä.
Edellä mainittujen aineiden lisäksi tärkeitä
radikaalien hävittäjiä ovat myös kasviravinnosta saatavat sadat erilaiset antioksidantiyhdisteet.
Ne ovat yleensä kasvin tuottamia sivuyhdisteitä, ns. sekundaariyhdisteitä.
Tunnetuimpia niistä ovat eri hedelmien ja marjojen värilliset aineet, kuten
tuhannet erilaiset kirkkaan väriset flavonoidit (useimmat keltaisia),
karotenoidit (useimmat oransseja) ja antosyaanit (useimmat punaisia tai
sinisiä).
Näitä värillisiä aineita on myös kasvien
vihreissä osissa, mutta ne peittyvät yleensä lehtivihreän alle. Niitä on myös hyvin
runsaasti mausteissa ja yrteissä, kahvissa ja teessä, joskin suurimman osan
niistä ihminen saa normaalisti vihanneksista, hedelmistä ja marjoista.
Antioksidatiivisia yhdisteitä kasvi tarvitsee
mm. pölyttävien hyönteisten ja siemeniä levittävien hedelmänsyöjien houkutteluun.
Niiden avulla kasvit myös puolustavat itseään bakteereita, sieniä sekä viruksia
ja jyrsijöitä ym. tuholaisia vastaan. Aineet suojaavat kasvia myös muita
ympäristövaikutuksia vastaan, ennen kaikkea UV säteilyn tappavalta
vaikutukselta.
Koska ympäristövaikutukset
kohdistuvat etenkin kasvin pintaan, nämä yhdisteet sijaitsevat aina runsaimpana
kasvin eri osien kuoriosissa.
Teen antoksidanttien terveyttä edistävä vaikutus on
todettu
myös lukuisissa
länsimaisissa tukimuksissa
Teen terveellisyyttä on
korostettu jo varhain teepensaan alkuperäisillä kasvupaikoilla Kiinassa.
Länsimaissa asiaan on herätty vasta viime vuosikymmenien aikana, kun täälläkin
on tehty väestötutkimuksia teen juomisen eduista sekä solututkimuksia teestä
eristettyjen yhdisteiden terveysvaikutuksista.
Teen flavonoideista on tutkittu erityisesti
katekiineiksi kutsuttuja yhdisteitä. Ne ovat erittäin voimakkaita antioksidantteja,
joita ilmeisesti saa eniten vihreästä teestä. Kaikkien antioksidanttien
saamiseksi irti teelehdistä, niitä kannattaa hauduttaa pitkään. Niiden irtoamisen
huomaa kyllä karvaan maun lisääntymisestä juomassa.
Vaikka tutkimukset antavatkin
koko ajan uutta tietoa, jo nyt on runsaasti positiivisia tuloksia teen
edullisista vaikutuksista. Tutkimusten mukaan muutama kupillinen teetä päivässä
vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä. Tämä näkyy mm. veren
kolesteroliarvojen paranemisena, erityisen selvästi pahan LDL-kolesterolin
laskuna. Se ilmenee myös pienentyneenä sydän- ja aivoinfarktiriskinä ja
nopeampana infarktista toipumisena. Teen on huomattu vähentävän myös jossain
määrin veren hyytymistaipumusta, joten veren ohennuslääkkeitä saavien kannattaa
neuvotella lääkärinsä kanssa etenkin vihreän teen runsaasta nauttimisesta.
Lisäksi on olemassa tutkimustuloksia myös siitä,
että teen käyttö saattaa vähentää syöpäriskiä ja stressioireita. Mitään
todisteita ei ole kuitenkaan siitä, että runsaskaan teenjuonti suoranaisesti
edistäisi jo puhjenneen syöpätaudin paranemista muuta kuin mielen piristämisen
ja plasebovaikutuksen avulla. Teestä eristetyt katekiinit ovat kuitenkin
alkaneet kovasti kiinnostaa syöpäsairauksien tutkijoita.
Yhteenvetona teestä voidaan sanoa, että se
on monessa mielessä suositeltava ja hyvinvointia lisäävä nautintoaine, joka
sopii lähes kaikille. Vain kovin herkkävatsaisten, mahahaavasta kärsivien sekä
imettävien äitien kannattaa rajoittaa teenjuontiaan.
Uskomuksilla on pitkät jäljet, joita järki kykenee
vain vaivoin sekoittamaan (RT).
Toivotan lukijoilleni
pimenevään syksyyn mielen valoa.
