SOKERIRIIPPUVUUS PUHUTTAA

 

Viime aikoina erityisesti ns. hyvinvointivalmentajat ovat saarnanneet kovasti sokerin haitallisuudesta.  Paitsi että se sekoittaa aineenvaihduntaa ja lihottaa, se aiheuttaa riippuvuuden, sokerihimon. Sikeri siis koukuttaa. Monet puhuvat sokerin aiheuttamasta flow-tilasta ja jopa sokerihumalasta. Keski-Euroopan maihin on perustettu jopa hoitoklinikoita, joissa luvataan apua sokeririippuvuuteen, josta henkilö itse ei pääse irti.

Sokerin vaikutusta aineenvaihduntaan olen käsitellyt jo aikaisemmin. Koska työaikanani olen tutustunut jonkin verran myös lääkeainetoleranssiin sekä siihen läheisesti liittyvään lääkeaineriippuvuuteen, päätin ottaa riippuvuuden tämän kirjoitukseni aiheeksi. 

Ravitsemustutkijat kritisoivat yleistä käsitystä

Useimpien ravitsemusasiantuntijoiden mielestä sokeririippuvuuden ymmärtäminen on vähintäänkin puutteellista.

    Jokin aika sitten ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm totesi kärkevästi Helsingin Sanomien haastattelussa, että ”sokeririippuvuus on suuri harha, pelkkä kaupunkilegenda”. Hän perusteli käsitystään mm. sillä, että sokerin vaikutusmekanismit elimistössä ovat aivan toisenlaiset kuin huumeiden tai tupakan. Sokeri on tärkeä ravintoaine, joskaan ei puhdistetussa muodossa syötynä luonnollinen.  Fogelholm huomauttaa, että makeanhimo ei herää aamuisin veren sokerin ollessa alhaalla, vaan yleensä vasta iltapäivisin kun ihminen väsähtää ja tylsistyy. Makeanhimoon ei tällöin myöskään haluta nauttia puhdasta sokeria, vaan erilaisia makeita herkkuja, siis saada makunautintoa tilanteeseen.

    Lehtikirjoituksessa myös todetaan, että vaikka liiallisesta sokerin syönnistä on haittaa, alle 50 g sokeria päivässä on terveyden kannalta harmitonta silloin, kun tähän määrään sisältyy myös elintarvikkeisiin lisätty sokeri, ns. piilosokeri.

Fyysinen riippuvuus kehittyy erilaisiin aineisiin ja näkyy muutoksina aivoissa

Termi fyysinen riippuvuus otettiin käyttöön viime vuosisadan puolivälissä, kun havaittiin erilaisten huumaavien aineiden käytöstä seuraavan aivoissa muutoksia, jotka liittyivät henkilön riippuvuuteen aineesta.  Lisäksi havaittiin, että aineiden käytön aiheuttamat muutokset aivoissa olivat fyysisiä eli nähtävissä biokemiallisin ja elektronimikroskooppisin menetelmin. Siksi voitiin puhua fyysisestä riippuvuudesta.

    Muutokset ilmenivät etenkin aivosolujen välisissä liitoksissa eli synapseissa. Jotkin yhdisteet synnyttävät muutoksia voimakkaasti ja nopeasti, toisten vaikutus on hitaampaa ja lievempää.

Sokerin vaikutus ei välity hermoston synapsitoiminnan avulla, vaan se on solujen energia-aineenvaihdunnan käyttöaine. Siksi mahdollista sokeririippuvuuttakaan ei voida selittää ainakaan fyysisen riippuvuuden mekanismien avulla.

Psyykkinen riippuvuus kehittyy fyysisen rinnalla mutta myös sitä erillään

Riippuvuutta ei kyetty kuitenkaan selittämään pelkästään fyysisenä muutoksena. Koukuttavien aineiden käyttöön näytti liittyvän myös muita tekijöitä kuin itse aineen vaikutus. Esimerkiksi polttelun lopetettuaan tupakoitsija jää kaipaamaan tupakointiin liittyneitä oheistoimintoja, kuten piipun täyttelyä, tuoksuja, savukkeen pitämistä kädessä jne. Tämä mielen riippuvuus kehittyi fyysisen mukana ja näytti kestävän pitkään. Tällaista mielen riippuvuutta ruvettiin nimittämään psyykkiseksi riippuvuudeksi.

Psyykkinen riippuvuus näyttää kehittyvän paitsi aineisiin myös mitä moninaisimpiin kokemuksiin, siis myös aineettomiin asioihin. Niinpä voitiin puhua esimerkiksi liikuntariippuvuudesta, peliriippuvuudesta, pornoriippuvuudesta, sosiaalisesta riippuvuudesta (some-riippuvuus), vallanhimosta yms. Jotkut tutkijat katsoivat, että psyykkiseksi riippuvuudeksi voitaisiin katsoa myös lumelääkevaikutus, plasebovaikutus.

   Nykyään ajatellaankin yleisesti niin, että kysymys on riippuvuudesta aina silloin, kun jokin nautittu aine tai asia aiheuttaa niin suurta mielihyvää, että syntyy pakonomainen tarve, halu, himo, päästä kokemaan sama yhä uudelleen.

    Laajasti ajateltuna periaatteellista eroa ei ole myöskään elämän säilymisen kannalta tärkeimpiin toimintoihin, kuten haluun ravinnon hankintaan ja lisääntymistoimintoihin.

Kaikenlainen riippuvuus syntyy aivojen palkitsemisjärjestelmän toiminnasta

Synapsiliitosten normaali toiminta perustuu hermosoluissa syntyviin yhdisteisiin, joita nimitetään hermoston välittäjäaineiksi. Juuri välittäjäaineiden määrissä ja niiden vapautumisessa varastorakkuloista näkyy myös huumaavien aineiden vaikutus ja pitkäaikaisen käytön aiheuttamat muutokset.

    Riippuvuuden kannalta ehkä tärkeimpiä välittäjäaineita ovat dopamiini sekä morfiinin tavoin vaikuttavat endorfiinit. Nämä yhdisteet liittyvät aivojen palkitsemisjärjestelmään, joka säätelee innostusta, motivaatiota ja päämäärätietoista käyttäytymistä synnyttämällä meissä mielihyvän tunteita.

     Tämä järjestelmä käsittää monia aivojen osia, jotka antavat oman sävynsä mielihyvän tunteisiin. Mainittujen välittäjäaineiden lisäksi järjestelmässä toimivat myös kannabiksen tavoin vaikuttavat endokannabinoidit, serotoniini sekä noradrenaliini. Verenkierron kautta mielihyvää säätelee lisäksi mm. hormonit oksitosiini, adrenaliini ja jossain määrin myös sukupuolihormonit. Kysymyksessä on siis hyvin kokonaisvaltainen ja monimutkainen järjestelmä.

 Edellä mainittujen välittäjäaineiden toimintaa tehostamalla huumaavat aineet saavat aikaan mielihyvän tunnetta. Se on pääasiallisin tekijä riippuvuuden syntymisessä ja ylläpidossa.

    Mielihyvän etsimisen lisäksi riippuvuutta ylläpitää kuitenkin myös kokemuksen loppumisesta syntyvät vieroitusoireet. Oireet tulevat ankarimmin näkyviin huumaaviin aineisiin, mutta ilmenevät selvästi myös esimerkiksi ekstreme-lajien harrastajilla.

Nautitun aineen molekyylirakenne määrää vaikutustavan

Mielihyvää tuottavat aineet, kuten huumeet, ovat molekyylirakenteeltaan erilaisia. Siten myös niiden vaikutustavat aivoissa poikkeavat jonkin verran toisistaan. Vaikutustapa on erilainen sen mukaan, minkä välittäjäaineen toimintaa huumaava aine muuttaa.

    Monissa tapauksissa huumaavan aineen molekyyli on jonkinlainen jäljitelmä välittäjäaineen rakenteesta, ja niinpä se kykenee toimimaan aidon välittäjäaineen korvikkeena. Näin se pystyy toimimaan impulssin välittymisessä niissä hermosoluliitoksissa, joissa ko. välittäjäaine normaalisti toimii.

    Esimerkiksi dopamiinin toiminta nostattaa mielihyvää ja tuottaa iloa. Normaalisti tämä järjestelmä aktivoituu hyvinvointia edistävistä kokemuksistamme. Kun jokin huume alkaa lisätä dopamiinin toimintaa, heräävät samantapaiset mielihyvän tunnelmat, mutta normaalia paljon voimakkaampina. Tällöin koko aisti- ja tunnemaailmamme saattaa vääristyä. Huume on siis tiettyjen aivoalueiden superkiihotin,  joka aiheuttaa sitä nauttineelle tavallista suurempaa mielihyvää, euforiaa ja usein poistaa myös kipua.

    Koska normaali mielihyvän säätely on monien aivoalueiden ja useiden välittäjäaineiden yhteistoimintaa, yhden osan massiivinen kiihottaminen sekoittaa koko järjestelmän.  Mm. morfiinin ja LSD:n toiminnassa se tulee näkyviin mielen sekoamisena, joka ilmenee mm. todellisuustajun hämärtymisenä aistiharhoineen.

Vieroitusoireet syntyvät aivojen oman välittäjäaineen vähenemisestä

Kun huumaava aine korvaa jatkuvasti elimistön oman välittäjäaineen, tämä tulee tarpeettomaksi ja sen määrä vähenee vähitellen.  Kun huumeen käyttö lopetetaan, syntyy tilanne, jossa ei ole tarpeeksi omaa välittäjäainetta, mutta ei myöskään enää sitä korvaavaa huumetta.

    Tämä epänormaali tila sekoittaa aivotoimintaa niin, että syntyy vieroitusoireita. Tilanteen palauttamiseksi on saatava jälleen huumetta, ts. henkilö on tullut riippuvaiseksi huumeesta eli jäänyt huume- tai lääkekoukkuun myös fyysisesti.

Kahdella riippuvuustyypillä näyttääkin olevan yhteinen perusta ja

niiden välinen raja on kuin veteen piirretty viiva

Vaikka fyysinen ja psyykkinen riippuvuus näyttävät kulkevan sekä yhdessä että toisistaan erillään, on herännyt ajatus, että niiden taustalla olevat aivomekanismit voisivat kuitenkin olla samankaltaiset tai jopa samat. Huumaavat aineet muuttavat aivokemiaa, mutta tekevät myös normaalit mielenliikkeet.

   Molemmat perustuvat aivojen välittäjäaineiden toimintoihin. Toisin sanoen kysymys voisi olla ainoastaan voimakkuuserosta. Fyysinen riippuvuus saadaan selvästi näkyviin tutkimuksissa vain, kun käytetään voimakkaita paikallisia häiriöitä aivoissa aiheuttavia aineita.

 

Voidaan ajatella, että puhdas fyysisen riippuvuus johonkin aineeseen voisi kehittyä vain silloin, kun ainetta annetaan niin ovelasti, että henkilö ei tiedä saavansa hoitoa. Käytännössä tämä on kuitenkin lähes mahdotonta, ts. plasebovaikutus tuppaa tulemaan aina mukaan.

Lääketutkimuksessa plasebovaikutus voidaankin erottaa vain kaksoissokkotutkimuksella. Potilaan käsittelyssä on sokkona mukana sekä lääkeannos että tehoton annos, eikä kukaan tiedä etukäteen, kumpaa kukin potilas saa.

Sokeririippuvuus: psyykkistä riippuvuutta ilman fyysistä riippuvuutta ?

Kuten jo alussa mainittiin, sokerin vaikutusmekanismi on muista aineriippuvuutta aiheuttavista aineista täysin poikkeava. Siksi useat asiantuntijat eivät pidä sokeririippuvuutta lainkaan varsinaisena riippuvuutena.

     Itse pitäisin sokeririippuvuutta esimerkkinä pelkistetystä psyykkisestä riippuvuudesta. Kutsuisin sokeririippuvuutta kuitenkin mieluummin makeanriippuvuudeksi tai herkutteluriippuvuudeksi.

    Ihmisen mieltymys makeaan on synnynnäistä. Siinä synnynnäinen pyrkimys ravitsevan ruuan ja juoman hakemiseen ja muisto miellyttävistä kokemuksista sen parissa ovat laukaisevia tekijöitä uuden nautinnon saamiseksi ravitsevan ravinnon tavoittelua.

    Luonnossa puhdasta sokeria on kuitenkin ollut tarjolla vain melko niukasti mm. äidinmaidossa, hunajassa, marjoissa ja hedelmissä. Niinpä siitä ei ollut haittaa samalla tavalla kuin nykyään. Luonnosta löytyvä vähäinen sokeri oli kuitenkin nopeasti ravitseva ravintoaine, joka kannatti käyttää hyödyksi.

   Makea kuitenkin maistuu hyvältä lapsen suussa, mutta suoranainen himo siihen kehittyy suurelta osin vasta opittuna. Siksi nykyään neuvolat kehottavat välttämään makeutta etenkin lasten juomassa ja ruuassa. Sokeria ei tarvitse lisätä, sillä sitä saa tarpeeksi ravinnon hiilihydraateista.

Ihmisten riippuvuusherkkyys ja mieltymykset erilaisia ja

eriasteisia sekä paljolti opittuja

Ihmiset ovat erilaisia, yksilöllisiä. Niin myös riippuvuuden kehittymisessä erilaisille aineille ja elämänkokemuksille. Jotkut voivat kokea myös psyykkisen kokemuksen voimakkaan euforisena ja siten myös hyvin koukuttavana (ekstreme-lajit, kuten huimat hypyt, taistelulajit, pitkät juoksumatkat, kilpauinti jäisessä vedessä, tulikuumista löylyistä jne). Jotkut toiset voivat olla tunnemaailmaltaan tasaisempia tai eivät halua edes altistua hyvin voimakkaisiin tunne- ja/tai fyysisiin äärikokemuksiin. He tyytyvät mieluummin herättelemään aivojensa palkitsemisjärjestelmää useista pikkuvirikkeistä, kuten esimerkiksi kevyestä liikunnasta, kohtuullisesta kylpemisestä ja herkuttelusta, mielimusiikista, taiteesta ym. kulttuurielämyksistä.

Vanhan kansan viisaus: ”Ei makeaa mahan täydeltä”

   

Hyvät blogini lukijat!

Toivotan teille mahtavan hyvää ja iloista kevättä ja kesää.

Nyt ajatukseni pyörivät Selim Palmgrenin elämänkuvioissa etenkin Naantalin kesinä 1900-luvun alkupuolella. Niistä yritän laatia näytelmäkäsikirjoituksen nimellä ”Säveltäjä”.

Mahdollisesti palaan taas syksyllä jatkamaan blogini kirjoittelua.

Pärjäillään!

Rauno Tirri