MIKSI TIETEEN TULOKSET EIVÄT TAHDO KELVATA

MIKSI TIETEEN TULOKSET EIVÄT TAHDO KELVATA

Nykyistä maailmaa kuvataan tietoyhteiskunnaksi. Näyttää kuitenkin siltä, että valtavan tiedon tulvassa on unohtunut vanha sanonta ”Luulo ei ole tiedon väärtti.”

    Ottamatta tai saamatta selvää sanoman alkuperästä uskotaan helposti häneen, joka kovimmin huutaa ja osaa esittää asiansa vakuuttavimmin ja eniten tunteisiin vetoavalla tavalla. Myös yksittäisen ihmisen elävästi kertoma kokemus voi olla riittävä siihen, että kuultu asia muuttuu yleiseksi totuudeksi.

    Yleisesti luotetaan myös erilaisiin ”valaistuksen” kokeneisiin guruihin, joiden tieto perustuu esimerkiksi ikivanhoihin kirjoituksiin. Tätä tehostaa gurun hypnoottinen, jopa messiaaninen julkinen esiintyminen. Nykyään julkisuus sinänsä näyttää antavan sädekehän, joka saa henkilön loistamaan kaikkien elämänalojen ”erityisasiantuntijana”.      

Uskomustiedon temppelit

Tehokkaimpia ns. ”musta tuntuu –tiedon” eli ns. mututiedon levittäjiä ovat erilaiset uskomustiedon suurtapahtumat, kuten esimerkiksi Rajatiedon tai Hengen ja Tiedon messut. Mukana niissä ovat mm. erilaiset ennustajat, selvännäkijät, selväkuulijat, sekä meediot ym. henkimaailman yhteyshenkilöt. Myös kivi- aroma- ja kukkaterapeutit, homeopaatit, astrologit, parapsykologit ja bioenergian mittaajat sekä monenmoiset laihdutusgurut ovat monien kaltaistensa kanssa valistamassa kansaa.

    Tämäntapaisista tapahtumista suuri yleisö ja mediakin näyttävät olevan erityisen kiinnostuneita. Media hakee mielellään sensaatioita ja kuuntelee mielellään rajatiedon outoja selityksiä ja ns. kokemusasiantuntijoiden mielipiteitä. Esimerkiksi Uri Gellerin tapaisten esiintyjien mukana olo lisää yleistä kiinnostusta asiaan.

    Tapahtumissa tyrkytetty ”tieto” on esitelmin ja luotettavalta näyttävän kirjallisuuden avulla verhottu tieteellisesti tutkitun tiedon kaapuun. Jaetun tiedon luotettavuutta saadaan korostetuksi myös sillä, että mukaan esitelmöijiksi on houkuteltu esimerkiksi akupunktuuria, ravitsemusta, luomuviljelyä ja ekosysteemejä tutkivia tieteen asiantuntijoita. Siinä viimeistään menee todella monen epäilijänkin päässä puurot ja vellit sekaisin.

Valtaapitävien ns. vaihtoehtotieto on tahallista valehtelemista

Kautta aikojen diktaattoreiden maallista valtaa ja uskonnollisten johtajien hengellistä valtaa ylläpitävät ”totuudet” on iskostettu kansaan ainoana oikeana totuutena.  Se näyttää onnistuneen yllättävänkin helposti, sillä ihminen on tyypillinen ryhmän jäsen, jolla on synnynnäinen taipumus uskoa auktoriteetteja. Toisaalta tällaisessa yhteiskuntajärjestelmässä kansalainen saattaa vastustaa valtaa käyttäviä vain oman henkensä tai sielunsa autuuden menettämisen uhalla.

     Vaikka nykyiset demokraattiset valtajärjestelmät voisivat parhaimmillaan välttyä tällaiselta pakkosyötöltä, globaali tiedonsiirto on mahdollistanut sen, että valtaa käyttävät voivat entistä ovelammin syöttää kansalle valhepropagandaansa, erilaisia uskomuksia. Eikä tämän tarvitse kohdistua vain omiin kansalaisiin, vaan myös muihin maihin, mikä tällä hetkellä on ehkä selvimmin nähtävissä USA:ssa, Pohjois-Koreassa ja Venäjällä.

    Voi vain ihmetellä, miten helposti valhepropaganda uppoaa ja tehoaa ihmisiin, jopa sellaisiin, jotka itse uskovat ajattelevansa omilla terävillä aivoillaan.

Taipumus uskomuksiin näyttää olevan ihmisen perusluonteessa

Primitiivisiä kulttuureja tutkittaessa on havaittu, että alkukantainen ihminen elää lähes täysin uskomusten varassa. Hän elää ja toimii henkimaailman ympäröimänä, johon kuuluvat erilaiset, yleensä näkymättömät henkimaailman olennot sekä vainajien henget. Niitä on kaikkialla ja ne seuraavat ja ohjaavat jokaisen ajatuksia ja elämää. Niiden kautta ihmisen kaikkinainen toiminta saa merkityksen. Siten kohdalle tulevat tapahtumat eivät ole koskaan sattumia, vaan ne ovat tulosta henkimaailman ohjauksesta.

   Tärkeimpänä välittäjänä henkimaailmaan toimii asiaan vihkiytynyt henkilö tai henkilöt, tietäjät, sanansaattajat, poppamiehet jne. Heidän vastineitaan meidän kulttuurissamme ovat lähinnä meediot ja noidat. Suuren valtansa vuoksi primitiivikulttuureissa näitä henkitiedon välittäjiä kunnioitettiin, pelättiin sekä vihattiinkin.

     Tiedon välittäjinä henkimaailmasta toimivat myös erilaiset ennusmerkit. Ne saattavat olla esimerkiksi kuvioita maastossa tai luonnonilmiöitä, kuten sään muutoksia, maanjäristyksiä tai taivaan merkkejä. Viestintuojina hengiltä toimivat myös eläimet ja niistä erityisesti linnut. Toiset niistä olivat pahan tiedon tuojia, toiset hyvän.

    Toisaalta linnut eivät aina olleet vain enteiden tuojia, vaan ne saattoivat myös itse vaikuttaa jonkin pahan tapahtuman syntyyn, kuten sääilmiöihin. Esimerkiksi pääskynen ei ollut vain enne kesästä, vaan se oli itse kesän tuoja, kesän synnyttäjä.

Primitiivinen ihminen toimii luonnon ehdoilla henkien maailmassa

Alkukantaiselle ihmiselle maailma on siis hyvien ja pahojen henkivoimien temmellyskenttää. Näiden voimien tarkoitukset piti saada selville, jotta hyvien voimien suosio saataisiin erilaisin uhrein ja muin lepytyskeinoin täydellisesti ihmisen ja etenkin hänen yhteisönsä puolelle. Samoin kuin elämä sairauksineen oli henkien ohjauksessa, sitä oli myös kuolema, jopa sen ajankohta.

    Primitiivisissä yhteisöissä, joita on nykyään yhä vähemmän, ihmisen maailma on siis magian täyttämä. Heille nykyinen näkemys luonnonlakien ylläpitämästä tapahtumien syy-seuraus –kytkennästä on aivan mahdotonta hyväksyä.

    Esimerkiksi kuunpimennys on primitiiviselle ihmiselle henkien aikaansaama tapahtuma ja merkki jostain pahasta. Jos tähtitieteen tutkija kykenee kertomaan tapahtuman tarkasti etukäteen, hänen mielestään tutkijan täytyy olla noita, joka itse taikoo kuunpimennyksen.

    Samoin lääkärin aikaansaama paraneminen on alkukantaiselle ihmiselle maaginen tapahtuma. Jotta paraneminen olisi mahdollista, lääkärissä tai lääkkeessä täytyy olla maagista voimaa. Lisäksi jos paraneminen ei ala näkyä nopeasti, hän tulee valittamaan asiasta, sillä maagisen paranemisen (ihmeparanemisen) täytyy aina tapahtua lähes välittömästi.

Kivikautiset aivomme edelleen alttiit primitiivisille uskomuksille

Nykyihmisen aivot ovat pysyneet perusrakenteeltaan ja toiminnaltaan samanlaisina ainakin noin 70 000 vuoden ajan. Tuohon aikaan Homo sapiens -ihmisen hyvin pieneksi kutistuneessa populaatiossa tapahtui jonkinmoinen älyllinen kohentuminen. Siitä alkanut entistä nerokkaamman ihmiskunnan kasvu näyttäytyy meille mm. uudenlaisten esineiden ja kalliomaalauksien ilmestymisenä sikäläiseen kulttuuriin.  

    Niin primitiivisen ihmisen kuin meidänkin ajatusmaailmaa ja käyttäytymistä ovat ohjaamassa isoaivot, joiden rakenteessa ja toiminnassa näkyy järkeä käyttävä tietoinen minuuden kerros ja toisaalta tiedostamaton eli alitajunnan kerros.

    Aivojen rakenteessa edellistä toimintaa ylläpitää isoaivojen kuorikerros ja jälkimmäistä pääasiassa syvemmällä olevat aivorakenteet, jotka muokkaavat ja säilövät muistiin kokemuksiamme. Siten ne antavat aineistoa ihmisen mielikuvitukselle ja unille sekä mahdollistavat myös valveilla tapahtuvan intuitiivisen toiminnan.

    Niin tietoinen toiminta kuin alitajuntakin ovat läheisessä vuorovaikutuksessa tunteita ohjaavien aivoalueiden kanssa. Alitajunnassa tunnereaktiot pääsevät vapaasti toimimaan. Valveilla tietoisen toiminnan, järjen äänen, on opeteltava hallitsemaan myös tunnepurkauksia, mikä yleensä onnistuu kuitenkin vain osittain.

Primitiivisyys näkyy selvimmin varhaislapsuudessa 

Alkukantaisena ihmisenä syntyy myös nykylapsi. Alussa hänen maailmansa on täynnä ihmeitä ja satuolentoja. Useimmissa kulttuureissa hänelle aletaan kuitenkin pian opettaa ”asioiden oikeaa laitaa”. Siis sitä, että tapahtumia säätelevät luonnonlait, joissa vallitsee syy-seuraus –suhteet.

    Vähitellen lapsi oppii huomaamaan, että tapahtumilla, joita hän ensin piti suurina ihmeinä, onkin luonnollinen ja ymmärrettävä selitys. Suureksi pettymykseksi samalla joulupukin, kuten muidenkin satujuttujen merkitys menettää lapsen mielessä merkitystään. Ne eivät kuitenkaan alitajunnasta häviä, vaan elävät mielikuvituksessa ja pulpahtelevat käyttöön mm. unina ja erilaisina uskomuksina.

    Siis vähitellen lapsen aivot kouliintuvat etsimään järjellisiä selityksiä tapahtumiin. Koska kaikkia asioita ei pystytä toistaiseksi selittämään tai selitystä ei kyetä ymmärtämään, kehitys jää yleensä kuitenkin puolitiehen. Kehitystä jarruttaa myös se, että järjellisen tiedon rinnalla meidän sisäistä, tiedostamatonta ajatusmaailmaamme kuormitetaan koko ajan myös erilaisilla vanhoilla sekä uusilla uskomuksilla.

Järkiperäinen ajattelu pyrkii estämään alitajunnan sekaantumista liikaa tietoiseen toimintaan

 Primitiivikulttuurissa elävä ihminen ei edes pyri hallitsemaan järjellään tiedostamatonta maailmaansa, vaan hyväksyy alitajunnasta kumpuavat yllykkeet osaksi arkielämänsä henkimaailmaa. Alitajunnan impulssit näyttäytyvät hänen maailmassaan etenkin henkien hallitsemasta unimaailmasta lähetettyinä enteinä ja ohjeina elämälle.

     Muinaisissa kulttuureissa elävillä alitajunta saattoi ilmetä myös henkimaailmasta ilmestyvinä valvenäkyinä tai ns. transsitilakokemuksina. Niihin päästiin yhteisöllisissä seremonioissa tanssin, rummutuksen ja laulun avulla. Usein niihin liittyi myös aivoja huumaavien rohdosten käyttöä tai sairauden aiheuttamaa mielen järkkymistä. Ihan vieraita tällaiset kokemukset eivät ole nykyihmisillekään.

    Nykyinen ns. järki-ihminen yrittää pitkälti hillitä tiedostamattomasta kerroksesta pulppuavia yllykkeitä, impulsseja. Hän onnistuu siinä kuitenkin yleensä aika huonosti, vaikka hänen koulutuksessaan pyritään antamaan tapahtumille luonnolliset selitykset ja syy-seuraus –suhteet. Hänen on vaikea antaa uskomuksille mielessään valtaa, mutta hän kykenee vain osittain muuttamaan luonnollista taipumustaan siihen. Niinpä kaikesta sivistyksestään huolimatta hän jää primitiivisen ihmisen tavoin yleensä helpoksi saaliiksi uskomustiedon saarnaajille.

     Huijatuksi tulemisen helppous ilmenee nykyihmisellä hyvin esimerkiksi virtuaalimaailman tai elokuvien tenhossa. Koemme niiden tapahtumat oikeasti tapahtuvina, vaikka järkemme sanoo, että kuvat ovat piirroksia tai että filmin tapahtumahetkenä ympärillä hyörii suuri joukko filmaajia ym. muuta väkeä. 

Tietotulvan ja tiedon sirpaleisuuden vuoksi oikean tiedon löytäminen on vaikeaa

Tämä johtaa helposti siihen, että ihminen suorastaan hukkuu informaatiotulvaan. Niinpä hän lukee tietolähteitä kuin piru raamattua yhdistäen lauseita sieltä täältä tähän tapaan: ”Ja mies meni ja surmasi itsensä…  …Mene ja tee sinä samoin.” Toisin sanoen ihminen poimii ja hyväksyy tietotulvasta helpoimmin sellaista, mikä tukee hänen entisiä uskomuksiaan ja sopii hänen tieto- ja arvomaailmaansa.

    

Tutkitun tiedon ja mututiedon erottaminen on usein lähes mahdotonta

Useimmat ihmiset lukevat mieluummin helposti ymmärrettäviä kertomuksia kuin vaikeaselkoisia asiapitoisia tekstejä. Tämä näkyy erityisesti sosiaalisessa mediassa yksittäisten ihmisten elämää kuvaavien tarinoiden suosiona. Tällaisen helposti ymmärrettävän jatkuvan mututiedon tulva heikentää tutkitun tiedon löytämistä ja mahdollisuutta kriittiseen ajatteluun.

Tieteellisen tiedon pätevyyttä on maallikon vaikea arvioida

Vaikka tieteellinen tutkimus on ainakin toistaiseksi osoittautunut pätevimmäksi tavaksi saada oikeaa tietoa, sen pätevyyttä epäillään yleisesti. Mielestäni tähän on erityisesti kaksi syytä. Toisaalta tutkittu tietokin on aina keskeneräistä ja siten jossain määrin muuttuvaa ja toisaalta tieteen tekeminenkään ei ole täysin vapaa korruptiosta ja siihen liittyvästä tahallisesta salailusta ja petkutuksesta.

    Tieteellinen tutkimus etenee suurimmaksi osaksi kuin tiiliseinän muuraus, jossa koko ajan osa tiilistä pitää hylätä virheellisinä. Tiede joutuu siis koko ajan korjaamaan itseään, kun muuten osa yksittäisistä tutkimustuloksista olisi vienyt harhaan.  Onneksi etenkin nykyään tutkimusrintama useimmilla aloilla on laaja, jolloin samasta asiasta saadaan nopeasti tarpeeksi tuloksia pitämään tutkimus oikealla tolalla. Tulosten luotettavuutta lisää se, että tutkimuksesta kirjoitettu artikkeli joutuu aina usean vertaisasiantuntijan tarkastamaksi, ennen kuin se hyväksytään julkaistavaksi. Lisäksi työ on selitettävä niin hyvin, että kuka tahansa alan tutkija pystyy julkaisun luetettuaan tutkimuksen toistamaan.

   

Miksi siis esimerkiksi ravitsemustiede antaa paljon ristiriitaisia tuloksia

 Mielestäni siksi, että tämäntapainen ihmistutkimus on erittäin vaikeaa. Ihmiset ovat elintoiminnoiltaan ja elämäntavoiltaan toisistaan poikkeavia, pitkäikäisiä ja kehitykseltään eri vaiheissa, joten tutkimusmateriaalin täytyy olla laaja, pitkään kestävä ja tarkasti valittu.

    Lisäksi ihmisten saaminen noudattamaan tarkasti päivittäisestä ravinnosta annettuja ohjeita ei ole helppoa. Niinpä juuri pienten koemateriaalien tulokset ovat usein vieneet harhaan. Jos niissä lisäksi on jotain mediaa kiinnostavaa, sensaatioon viittaavaa, tulokset tulevat keskeneräisinä suuren yleisön tietoon.

    Jotkut ravitsemustieteilijät tunnustavatkin, että ravitsemustiede on vielä nykyäänkin 50-prosenttisesti arvailua. Eikä siis ihme, että sen alalla uskomukset rehottavat.

Kansainväliset raadit kokoavat tieteen tuloksia ohjeiksi

Tieteellisten tulosten arviointia helpottamaan on perustettu sekä kansallisia että kansainvälisiä raateja, jotka keräävät kaiken mahdollisen tutkimustiedon yhteen joltain alalta. Sen jälkeen aika ajoin ne antavat siitä sitten pelkistetyn yhteenvedon julkisuuteen. Jos tulokset koskevat ihmisten ravintoa, terveyttä jne. raadit antavat myös niitä koskevat suositukset yhteiseen käyttöön. Näin tehdään esimerkiksi malliruokalautanen, joka vastaa aina senhetkistä tieteellistä tietämystä.

     Ihmiset eivät kuitenkaan kovin innostu noudattamaan ravintosuosituksia. Syitä on useita. Ihmisten ruokailutottumukset ovat yksilöllisiä, ”makuasioista ei voi kiistellä.” Monia houkuttelevat erilaiset muotivillitykset, joku lihottaa itseään, joku laihduttaa. Joku on allerginen sille, toinen tälle ruualle, tai ainakin uskoo olevansa. Monet ehkäisevät ruuan avulla syövän, diabeteksen ja sydäntautien kehittymistä tai ovat lisäravinteiden syöjiä tai karppaajia. Jotkut ovat vannoutuneita kivikautisen paleoruuan käyttäjiä. Monet pelkäävät geenimuunneltua ruokaa, vaikka hyväksyvät esimerkiksi geenimuunnellut lääkkeet jne. Toisin sanoen ruoka on yksilöllinen ja lähes pyhä asia, johon asiantuntijat eivät saisi puuttua.

Tieteellisen tiedon ohjailu ja petkutukset vähentävät uskottavuutta

Tämä on surullisempi tarina. Myös tieteellinen tutkimus tarvitsee rahaa. Osa siitä, kuten erilaisten tutkimuslaitosten, tiedeinstituutioiden ja yliopistojen tutkimus rahoitetaan yhteisistä varoista. Osa näistä, kuten suoraan teollisuutta palveleva tutkimus, joutuu kuitenkin turvautumaan yksityisiin rahoituslähteisiin.

     Tällaisessa asetelmassa syntyy helposti ristiriita, kun tulokset eivät olekaan rahoittajalle mieluisia. Tällöin rahoittaja voi vedota liikesalaisuuksiin ja jättää tulokset julkaisematta tai se voi vaatia tulosten julkaisemista vain tietyin osin, tai mikä vielä pahempaa ostaa lisärahalla tutkijoita suorittamaan tulosten ”näpelöintiä” rahoittajaa tyydyttäviksi.

Räikeä tutkimustulosten vääristely vuodelta 1967 paljastui hiljattain

Kalifornian yliopiston tutkijat paljastivat äskettäin, kuinka amerikkalainen sokeriteollisuus lahjoi Harwardin yliopiston tutkijoita vääristelemään rahoittamaansa tutkimusta niin, että tuloksissa vähäteltiin sokerin käytön ja liioiteltiin rasvojen käytön ja kolesterolin haittoja. Vääristelty tutkimus julkaistiin alan arvostetussa lehdessä, ja alan asiantuntijoiden mielestä se on ollut syynä kiivaisiin kiistelyihin asiasta aina nykypäiviin asti.

    ”Sanonta ”Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään” sopii monen maallikon mielestä kuvaamaan koko tieteellistä totuutta, ja valitettavasti tämä tapaus ei ole ainoa vääristelty tulos, joka on paljastunut.

    Itse kuitenkin uskon, että tieteen tulokset on saavutettu ja saavutetaan edelleenkin lähes kokonaan puhtain periaattein. Sen tiedän, että edelleen tuotetaan paljon tieteellisiä tutkimuksia, jotka kuuluvat rahoittajan liikesalaisuuksien piiriin ja sellaisiksi rahoittaja voi helposti lukea myös hänen liiketoimintaa haittaavat tulokset. Siltä tutkija voi kuitenkin välttyä, jos tutkimussopimuksessa asian julkaiseminen sovitaan tarkasti etukäteen. Niin nykyään pyritäänkin aina tekemään.

Tiivistelmä

Ihmisen taipumus uskomuksiin on selvästi luontaista. Vaikka sen merkitys nykyihmisen arkielämän ohjaajana näyttää vähentyneen oikean tiedon lisääntymisen myötä, se ei ole mihinkään hävinnyt.

    Näyttääkin siltä, että uskontojen merkityksen hiljainen hiipuminen näkyy samanaikaisena innostuksena uskomuksiin.  Siitä voisi päätellä, että uskomukset ainakin osittain korvaavat uskontoja. Jos näin on, syynä voisi olla se, että ”järki-ihmisen” on helpompi omaksua usein tutkimustiedolla verhotut uskomukset, kuin vanhoihin kirjoituksiin ja traditioihin perustuvat uskonnot.

   

Tietoyhteiskunta näyttää kulkevan omaa rataansa vankasti jopa kiihtyvällä vauhdilla. Sen kulkua uskomukset eivät pysty pysäyttämään eivätkä edes suuresti jarruttamaan. Vaikka joistain uskomuksista voi olla haittaa esimerkiksi terveydelle, mielestäni uskomukset sopivat kulkemaan omia latujaan tutkimustiedon rinnalle mielikuvituksen leikkikentäksi, monien harmiksi, mutta myös monien riemuksi ja hyödyksikin. Esimerkiksi plasebo-vaikutus on hyvä esimerkki uskomusten hyödyllisistä vaikutuksista. Uskomustieto voi myös antaa vihjeen ja virikkeitä tieteen tutkijoille.

”Onnellisuuden etsijät tekevät minut hilpeäksi, sillä he koettavat kaikkia keinoja, paitsi sitä oikeaa: ajatella muuta ja unohtaa koko juttu. Onni on aina kutsumaton vieras” (Jouko Tyyri).