KIPUAISTI ELÄINSUOJELUN LÄHTÖKOHTANA

Rauno Tirri

22.03.2017

KIPUAISTI ELÄINSUOJELUN LÄHTÖKOHTANA

Jonkinlainen karttamista palveleva aistijärjestelmä on ilmeisesti lähes kaikilla monisoluisilla eläimillä  

Vahingoittavien ärsykkeiden aiheuttamia äkillisiä pakoreaktioita voidaan havaita jo alkeellisimpienkin selkärangattomien eläinten käyttäytymisessä. Äkillinen karttamisreaktio on yleensä refleksitoimintaa, jossa sähköinen viesti iholta kulkee nopeasti lihaksiin, jotka nykäisevät eläimen pois vaaratilanteesta. Koska tämä ei kuitenkaan välttämättä vaadi aivotoimintaa, yleinen käsitys on ollut, että selkärangattomat eivät voi tuntea kipua.

Tutkimus selkärangattomien kipuaistista jatkuu

Koska eläinten tuntemasta kivusta on tullut yhä tärkeämpi eettinen ongelma, lisää tutkimuksia aiheesta tehdään runsaasti.

    Esimerkiksi nivelmadoilla ja nilviäisillä on todettu, että voimakkaan karttamisreaktion aiheuttama hermorata on erillään muista. Lisäksi rataan kuuluvissa hermosolmukkeissa on soluja, joiden toiminta muistuttaa selkärankaisten kipuradan hermosolujen toimintaa. Vastaavanlaisia todisteita on saatu myös esimerkiksi niveljalkaisista.

     Lukuisat tutkimukset osoittavat, että myös selkärangattomilla on aistijärjestelmässä solurakenteita ja toimintoja, jotka muistuttavat monella tavalla selkärankaisten kipuaistia. Esimerkiksi samat elimistön vaikuttaja-aineet, kuten endorfiinit (sisäiset morfiinit) yms. neuropeptidit osallistuvat mahdollisen kipureaktion säätelyyn. Ongelmaksi kuitenkin edelleen jää se, että haitallisesta ärsykkeestä syntyvän tunteen laatua eli kivun aiheuttamaa aistimusta niillä voimme kuitenkin vain arvailla. Siitä eläimen käyttäytyminen ja hermoston rakenne voivat antaa vain vihjeitä.

    Kivuntunteen tulkinnan vaikeutta kuvaa hyvin koe, jonka eräs hyönteistutkija teki vuosikymmeniä sitten. Hän leikkasi vaivihkaa kukasta mettä imevän hyönteisen ruumiin poikki sen ”vyötärön” kohdasta. Tarkastellessaan sen seurausta hän ei ollut uskoa silmiään. Hyönteinen vain jatkoi imemistään ehkä jopa entistä hanakammin, sillä imetty neste tippui leikkauskohdasta saman tien ulos. Kuitenkin pienikin neulanpisto hyönteisen iholle aiheutti nopean pakoreaktion.

    Tutkija havaitsi myös, että kun ampiainen suljettiin pieneen lasikammioon, se pörräsi jonkin aikaa hätääntyneenä, asettui sitten hiljaa paikalleen ja kuoli pian sisäiseen häiriötilaan, joka muistutti selkärankaisten stressireaktiota.

Kaikilla selkärankaisilla on hermostossa erilliset kipuradat

Hermoston rakenteesta ja eläinten käyttäytymisestä päätellen ainakin kaikilla selkärankaisilla on toimiva erillinen kipuaisti. Kuitenkin vain lintujen ja nisäkkäiden kipuaistimukset ajatellaan hyvin samankaltaisiksi kuin omamme eli eläin kokee kipuaistimista aivoihin saapuvan ärsytystilan inhottaviksi.                

    Varmaa rajaa kivun tuntemisessa tasalämpöisten ja vaihtolämpöisten selkärankaisten (matelijat, sammakkoeläimet, kalat) välille emme kykene vetämään.  Suuriakin eroja saattaa olla paitsi ryhmien välillä myös kunkin ryhmän sisällä.  Ainakin huomattavia eroja eri ryhmillä voidaan nähdä eläinten käyttäytymisen lisäksi myös niiden aivojen rakenteissa ja toiminnoissa.

Eläimen käyttäytymisestä voi päätellä, että elimistön lämpötila vaikuttaa kivuntuntoon

Ihmisen aistitoiminta alenee nopeasti kun kehon sisäinen lämpötila laskee, ja runsaan viiden asteen lasku normaalista hämärtää jo tajuntamme. Sen sijaan vaihtolämpöiset selkärankaiset, jotka ovat sopeutuneet elämään muuttuvissa lämpötiloissa, kuten täällä meillä kalat, pysyvät yleensä aktiivisina laajalla lämpötila-alueella, ja pyydystävät ruokaa vielä muutaman asteen lämpötiloissa.

     Elimistönsä lämpötilan laskua ne sietävät vähintään jäätymispisteen rajalle. Jotkin niistä, kuten ruutana ja kultakala, sietävät myös jäätymispisteen alapuolelle meneviä lämpötiloja. Sen ne saavat aikaan tuottamalla alkoholia elimistönsä pakkasnesteeksi. Ne ovat siis talven kylmyydessä todellisia ”kännikaloja”.

    Koska hyvin alhaisissa lämpötiloissa vaihtolämpöisten elintoimintojen aktiivisuus lopulta laskee, voisi ajatella, että niillä elimistön lämpötilan aleneminen vaikuttaa ainakin äärilämpötiloissa myös kivun aistimiseen. Eläimen käyttäytymisestä päätellen esimerkiksi kesäpäivän lämmössä hyppelevä sammakko reagoi ärsytykseen voimakkaammin kuin talvella kyyhöttäessään kankeana jääpeitteisen lammen pohjalla.

    Tätä käsitystä tukevat tutkimukset, joiden mukaan näiden eläinten aivojen sähköinen aktiivisuus heikkenee kylmässä, tosin jyrkästi vasta lähellä jäätymispistettä. Lämpötilan laskun vaikutusta vaimentaa kuitenkin elimistön vähittäinen tottuminen kylmyyteen syksyn aikana.

    Toisaalta tasaisen lämpimillä alueilla elävät lajit, kuten esimerkiksi tropiikin isot matelijat tai valtamerten isot kalat pystyvät pitämään sisäisen lämpötilansa jatkuvasti yli 30 asteessa. Siten eläin pysyy koko ajan aktiivisena ja sen mukana myös kivun aistiminen säilyy voimakkuudeltaan tasaisena.

MITEN ELÄIMET KOKEVAT KIVUN

Eläinten kivuntuntoon otetaan mallia ihmisestä

Kehossamme on lähes kaikissa elimissä runsaasti hermopäätteitä, jotka toimivat kipuaistimina, kipureseptoreina. Erityisen runsaasti niitä on ihossa ja suuontelossa, etenkin hampaissa. Sisäelimissäkin niitä on melko tiheästi, mutta lähes pelkästään rakenteita ympäröivissä kalvoissa, kuten lihas- luu- ja aivokalvoissa sekä vatsa- ja rintaontelon elimiä verhoavissa kalvoissa. Niitä ei siis ole juuri lainkaan sisäelinten sisällä, kuten aivoissa, jota voidaankin leikellä kipua aiheuttamatta.

     Kipuaistimet ärtyvät monenlaisista ärsykkeistä.  Mekaaniset iskut, pistot, puristukset ym. aiheuttavat vaurioita, jotka muuttavat kipureseptorin tilaa. Kemiallisina ärsykkeinä toimivat esimerkiksi hapot, emäkset ja erilaiset myrkyt sekä elimistön omat aineet, kuten histamiini ja bradykiniini, joita erittyy elimistössä etenkin sairauksien ja vaurioiden aikana. Kipua tuottaa myös sähköisku ja lämpötilan lasku tai nousu äärirajoille.

    Tehokas sisäisten kipureseptorien ärsyke on myös hapenpuute, jonka ihminen tuntee selvimmin luustolihaksissa ja sydämessä. Siitä seuraa esimerkiksi urheilijan ”katkeaminen” ladulla tai verisuonten tukkeutumisen aiheuttama kipu katkokävelyn aikana tai sydäninfarktin iskiessä rintaan.

    Hankalin kiputyyppi kivunlievityksen kannalta on ns. neuropaattinen kipu. Se on hermoston vaurioista tai sairaustiloista aiheutuvaa jäytävää hermosärkyä tai kohtauksellista vihlovaa kipua, jota on vaikeinta sietää.

      

Ihmisen kivuntunne ilmenee eri muodoissa

Eri aistimien erilaisista ärsykkeistä aiheutuvat kivut ihminen tuntee pistona, särkynä, jomotuksena, poltteena ,kirvelynä, ihokipuna tai syväkipuna kehon sisältä jne. Kipu voi tuntua viereisestä elimestä lähtevänä heijastuskipuna tai epätodellisena aavesärkynä jostain jäsenestä, joka on jouduttu amputoimaan. Kivun kokeminen on yksilöllistä ja usein sen aiheuttaman tunteen kuvaaminen sanallisesti on kivun kokijalle vaikeaa.

Ihmisellä kivun aistiminen on yhteydessä tuskaa ja pelkoa sääteleviin aivorakenteisiin

Vaikeimmin kuvattava kipu on tuska, jonka syntymismekanismien selvittely on edelleen melkoinen haaste psykologeille ja aivotutkijoille. Se syntyy voimakkaasta kipuaistimien ärsytyksestä etenkin, jos ärsytystila on pitkäkestoista eli kun kivusta tulee krooninen. Sen syntyyn ja voimakkuuteen vaikuttaa kuitenkin myös pelko ja etenkin huoli kivun jatkuvuudesta. Huolta ruokkii tehokkaasti myös tilannetta pohtiva mielikuvitus erilaisine uhkakuvineen.

Kehittyneimpien eläinten kiputuntemukset muistuttavat ihmisen kipukokemuksia

 Etenkin eläintarha- ja kotieläimillä kivun aikaansaamasta käyttäytymisestä ja sairastumisesta voimme päätellä, että kivun tuottama tuska, kärsimys ja jopa masennus eivät olekaan pelkästään ihmisen ominaisuuksia. Vaikka eläimet eivät pysty suoranaisesti kertomaan tuntojaan, niiden käyttäytyminen ja äänisignaalit todistavat, että niiden kipuelämyksissä vallitsevat samat elementit kuin meillä. Onkin todennäköistä, että mitä korkeimmalle kehittynyt aivotoiminta eläimellä on, sitä todennäköisemmin se tuntee ihmisen tavoin kipua ja tuskaa ja jopa siitä usein seuraavaa masennustakin.

    Ainakin ihmisellä sanoin kuvaamaton kipu voi syntyä myös pelkästään sekasortoisesta psyyken tilasta. Siinä kipua säätelevä aivoalue aktivoituu tunteita kontrolloivien aivoalueiden tuottamista sairaalloisista mielen harhoista. On vaikea tietää, toimiiko sama systeemi muillakin nisäkkäillä, mutta mielen sairastumista havaitaan ainakin kehittyneimmillä nisäkkäillä.

Eläinsuojelulaki ihmisen moraalikäsitysten mukainen

Vaikka eläinsuojelulain henki lähtee kaikkien eläinten kunnioittamisesta, eläinrääkkäyksen rajan nykyinen laki vetää selvästi koskemaan vain selkärankaisia. Lisäksi lain tarkemmat määräykset koskevat vain nisäkkäitä ja lintuja ja niissäkin pääasiassa niitä, joita käytetään tuotanto-, tutkimus-, saalis- tai lemmikkieläiminä.

     Matelijoiden, sammakkoeläinten ja kalojen osalta laki koskee pelkästään niiden käyttämistä koe-eläiminä, kalojen pyyntimääriä ja eri lajien rauhoittamista ja suojelua luonnossa.

    Selkärangattomista lakiin on otettu määräykset suojeltavista lajeista. Lisäksi koe-eläinten käyttöä koskevaan lakiin on määräyksiä mustekalojen käytöstä koe-eläiminä. Se onkin hyvin perusteltua, kun otetaan huomioon niiden korkealle kehittynyt hermosto ja suuri älykkyys.

     Näin ollen koe-eläinlaki suojelee esimerkiksi kaloja kivuliailta eläinkokeilta, mutta talouden kannalta tärkeinä pyyntieläiminä niiden kivulle ei ole lain suojaa.

Eläinsuojelulakeja uudistetaan yhä tiheämpään tahtiin

Primitiivisissä ihmisyhteiskunnissa moraalisäännöt ovat kautta aikojen poikenneet melkoisesti toisistaan. Nykyisessä globalisoituneessa maailmassa erot ovat onneksi vähitellen pienentyneet.

    YK:ssa yhteisesti hyväksytyissä laeissa, sopimuksissa ja suosituksissa on runsaasti määritelmiä ihmisten velvollisuuksista eläimiä ja muutakin luontoa kohtaan. Eri asia sitten on, miten hyvin eläinten hyvinvointi niillä taataan ja miten kussakin maassa säännöksiä noudatetaan ja edes yritetään valvoa. Jokaisessa maassa on lisäksi omat lakinsa ja käytäntönsä.

    Eläinsuojelu- ja luonnonsuojelulakeja uudistetaan aika-ajoin vallitsevien moraalikäsitysten muuttuessa. Suomen uusin lakiluonnos on tällä hetkellä jo pitkälle valmisteltu.

Tiivistelmä

Eläinten kipuaistimukset ovat tärkeä lähtökohta lainlaatijoille. Kuitenkin vain tasalämpöisten selkärankaisten osalta kipu ja kärsimys ovat selvä perusta eläinrääkkäyksen kieltämiselle. Monien mielestä erityisesti näidenkin eläinten hoidossa, käsittelyssä, kuljetuksessa ja lopettamisessa olisi paljon parantamisen varaa, mikä saataisiin aikaan vain tiukentamalla lain ja asetusten antamia määräyksiä.

    Vaikka kaikesta päätellen myös vaihtolämpöisillä selkärankaisilla sekä useimmilla selkärangattomillakin on toimiva kipuaisti, emme valitettavasti voi edes oikein kuvitella näiden eläinten kipuelämyksen laatua. Ihminen onkin kautta aikojen käsitellyt vaihtolämpöisiä niin kuin niillä ei olisi lainkaan kipuaistia. Tätä käsitystä ei ole helppo muuttaa, koska kysymys on ihmisen talouteen suuresti vaikuttavasta asiasta, ja kaikki osoitukset näiden eläinten tunteman kivun laadusta jäävät arvailuiksi, jotka ovat helposti kumottavissa.

   

Tulevaisuus näyttää, milloin ja missä tahdissa alkeellisina pitämiemme eläinten käsittelyä koskevissa laissa tulee näkyviin asenteen muuttumista; vai tuleeko koskaan. Joidenkin mielestä siihen olisi aihetta, eikä niinkään tähänastisen tiedon perusteella, vaan ennen kaikkea elämän kunnioittamista korostavan eettisen arvomaailman perusteella.

Ihminen on ainoa eläin, joka itse valmistaa häkkinsä.

(V.A. Koskenniemi)

Jos poimit nälkäisen koiran ja teet siitä hyvinvoivan, se ei koskaan pure sinua.

Siinä on olennainen ero ihmisen ja koiran välillä.

(Mark Twain)