Viime aikoina erityisesti ns.
hyvinvointivalmentajat ovat saarnanneet kovasti sokerin haitallisuudesta. Paitsi että se sekoittaa aineenvaihduntaa ja
lihottaa, se aiheuttaa riippuvuuden, sokerihimon. Sikeri siis koukuttaa. Monet puhuvat
sokerin aiheuttamasta flow-tilasta ja jopa sokerihumalasta. Keski-Euroopan
maihin on perustettu jopa hoitoklinikoita, joissa luvataan apua
sokeririippuvuuteen, josta henkilö itse ei pääse irti.
Sokerin vaikutusta
aineenvaihduntaan olen käsitellyt jo aikaisemmin. Koska työaikanani olen
tutustunut jonkin verran myös lääkeainetoleranssiin sekä siihen läheisesti liittyvään
lääkeaineriippuvuuteen, päätin ottaa riippuvuuden tämän kirjoitukseni
aiheeksi.
Ravitsemustutkijat kritisoivat yleistä käsitystä
Useimpien ravitsemusasiantuntijoiden
mielestä sokeririippuvuuden ymmärtäminen on vähintäänkin puutteellista.
Jokin
aika sitten ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm totesi kärkevästi
Helsingin Sanomien haastattelussa, että ”sokeririippuvuus on suuri harha,
pelkkä kaupunkilegenda”. Hän perusteli käsitystään mm. sillä, että sokerin
vaikutusmekanismit elimistössä ovat aivan toisenlaiset kuin huumeiden tai
tupakan. Sokeri on tärkeä ravintoaine, joskaan ei puhdistetussa muodossa syötynä
luonnollinen. Fogelholm huomauttaa, että
makeanhimo ei herää aamuisin veren sokerin ollessa alhaalla, vaan yleensä vasta
iltapäivisin kun ihminen väsähtää ja tylsistyy. Makeanhimoon ei tällöin
myöskään haluta nauttia puhdasta sokeria, vaan erilaisia makeita herkkuja, siis
saada makunautintoa tilanteeseen.
Lehtikirjoituksessa myös todetaan, että vaikka
liiallisesta sokerin syönnistä on haittaa, alle 50 g sokeria päivässä on
terveyden kannalta harmitonta silloin, kun tähän määrään sisältyy myös
elintarvikkeisiin lisätty sokeri, ns. piilosokeri.
Fyysinen riippuvuus kehittyy erilaisiin aineisiin ja näkyy
muutoksina aivoissa
Termi fyysinen riippuvuus otettiin
käyttöön viime vuosisadan puolivälissä, kun havaittiin erilaisten huumaavien aineiden
käytöstä seuraavan aivoissa muutoksia, jotka liittyivät henkilön riippuvuuteen
aineesta. Lisäksi havaittiin, että aineiden
käytön aiheuttamat muutokset aivoissa olivat fyysisiä eli nähtävissä biokemiallisin
ja elektronimikroskooppisin menetelmin. Siksi voitiin puhua fyysisestä
riippuvuudesta.
Muutokset ilmenivät etenkin aivosolujen
välisissä liitoksissa eli synapseissa.
Jotkin yhdisteet synnyttävät muutoksia voimakkaasti ja nopeasti, toisten vaikutus
on hitaampaa ja lievempää.
Sokerin vaikutus ei välity hermoston
synapsitoiminnan avulla, vaan se on solujen energia-aineenvaihdunnan
käyttöaine. Siksi mahdollista sokeririippuvuuttakaan ei voida selittää ainakaan
fyysisen riippuvuuden mekanismien avulla.
Psyykkinen riippuvuus kehittyy fyysisen rinnalla mutta
myös sitä erillään
Riippuvuutta ei kyetty
kuitenkaan selittämään pelkästään fyysisenä muutoksena. Koukuttavien aineiden
käyttöön näytti liittyvän myös muita tekijöitä kuin itse aineen vaikutus.
Esimerkiksi polttelun lopetettuaan tupakoitsija jää kaipaamaan tupakointiin
liittyneitä oheistoimintoja, kuten piipun täyttelyä, tuoksuja, savukkeen
pitämistä kädessä jne. Tämä mielen riippuvuus kehittyi fyysisen mukana ja
näytti kestävän pitkään. Tällaista mielen riippuvuutta ruvettiin nimittämään
psyykkiseksi riippuvuudeksi.
Psyykkinen riippuvuus näyttää
kehittyvän paitsi aineisiin myös mitä moninaisimpiin kokemuksiin, siis
myös aineettomiin asioihin. Niinpä voitiin puhua esimerkiksi
liikuntariippuvuudesta, peliriippuvuudesta, pornoriippuvuudesta, sosiaalisesta
riippuvuudesta (some-riippuvuus), vallanhimosta yms. Jotkut tutkijat katsoivat,
että psyykkiseksi riippuvuudeksi voitaisiin katsoa myös lumelääkevaikutus,
plasebovaikutus.
Nykyään ajatellaankin yleisesti niin, että
kysymys on riippuvuudesta aina silloin, kun jokin nautittu aine tai asia
aiheuttaa niin suurta mielihyvää, että syntyy pakonomainen tarve, halu, himo,
päästä kokemaan sama yhä uudelleen.
Laajasti ajateltuna periaatteellista eroa ei ole myöskään
elämän säilymisen kannalta tärkeimpiin toimintoihin, kuten haluun ravinnon
hankintaan ja lisääntymistoimintoihin.
Kaikenlainen riippuvuus syntyy aivojen
palkitsemisjärjestelmän toiminnasta
Synapsiliitosten normaali
toiminta perustuu hermosoluissa syntyviin yhdisteisiin, joita nimitetään hermoston
välittäjäaineiksi. Juuri välittäjäaineiden määrissä ja niiden vapautumisessa
varastorakkuloista näkyy myös huumaavien aineiden vaikutus ja pitkäaikaisen
käytön aiheuttamat muutokset.
Riippuvuuden kannalta ehkä tärkeimpiä välittäjäaineita
ovat dopamiini sekä morfiinin tavoin
vaikuttavat endorfiinit. Nämä
yhdisteet liittyvät aivojen
palkitsemisjärjestelmään, joka säätelee innostusta, motivaatiota ja päämäärätietoista
käyttäytymistä synnyttämällä meissä mielihyvän tunteita.
Tämä järjestelmä käsittää monia aivojen osia,
jotka antavat oman sävynsä mielihyvän tunteisiin. Mainittujen välittäjäaineiden
lisäksi järjestelmässä toimivat myös kannabiksen tavoin vaikuttavat endokannabinoidit, serotoniini sekä noradrenaliini. Verenkierron kautta mielihyvää
säätelee lisäksi mm. hormonit oksitosiini,
adrenaliini ja jossain määrin myös
sukupuolihormonit. Kysymyksessä on siis hyvin kokonaisvaltainen ja
monimutkainen järjestelmä.
Edellä mainittujen välittäjäaineiden
toimintaa tehostamalla huumaavat aineet saavat aikaan mielihyvän tunnetta. Se
on pääasiallisin tekijä riippuvuuden syntymisessä ja ylläpidossa.
Mielihyvän etsimisen lisäksi riippuvuutta
ylläpitää kuitenkin myös kokemuksen loppumisesta syntyvät vieroitusoireet. Oireet tulevat ankarimmin näkyviin huumaaviin
aineisiin, mutta ilmenevät selvästi myös esimerkiksi ekstreme-lajien
harrastajilla.
Nautitun aineen molekyylirakenne määrää vaikutustavan
Mielihyvää tuottavat aineet,
kuten huumeet, ovat molekyylirakenteeltaan erilaisia. Siten myös niiden vaikutustavat
aivoissa poikkeavat jonkin verran toisistaan. Vaikutustapa on erilainen sen
mukaan, minkä välittäjäaineen toimintaa huumaava aine muuttaa.
Monissa
tapauksissa huumaavan aineen molekyyli on jonkinlainen jäljitelmä välittäjäaineen
rakenteesta, ja niinpä se kykenee toimimaan aidon välittäjäaineen korvikkeena.
Näin se pystyy toimimaan impulssin välittymisessä niissä hermosoluliitoksissa,
joissa ko. välittäjäaine normaalisti toimii.
Esimerkiksi
dopamiinin toiminta nostattaa mielihyvää ja tuottaa iloa. Normaalisti tämä
järjestelmä aktivoituu hyvinvointia edistävistä kokemuksistamme. Kun jokin
huume alkaa lisätä dopamiinin toimintaa, heräävät samantapaiset mielihyvän
tunnelmat, mutta normaalia paljon voimakkaampina. Tällöin koko aisti- ja
tunnemaailmamme saattaa vääristyä. Huume on siis tiettyjen aivoalueiden superkiihotin,
joka aiheuttaa sitä nauttineelle
tavallista suurempaa mielihyvää, euforiaa ja usein poistaa myös kipua.
Koska normaali mielihyvän säätely on monien
aivoalueiden ja useiden välittäjäaineiden yhteistoimintaa, yhden osan
massiivinen kiihottaminen sekoittaa koko järjestelmän. Mm. morfiinin ja LSD:n toiminnassa se tulee
näkyviin mielen sekoamisena, joka ilmenee mm. todellisuustajun hämärtymisenä
aistiharhoineen.
Vieroitusoireet syntyvät aivojen oman välittäjäaineen vähenemisestä
Kun huumaava aine korvaa
jatkuvasti elimistön oman välittäjäaineen, tämä tulee tarpeettomaksi ja sen
määrä vähenee vähitellen. Kun huumeen käyttö
lopetetaan, syntyy tilanne, jossa ei ole tarpeeksi omaa välittäjäainetta, mutta
ei myöskään enää sitä korvaavaa huumetta.
Tämä epänormaali tila sekoittaa aivotoimintaa
niin, että syntyy vieroitusoireita. Tilanteen palauttamiseksi on saatava
jälleen huumetta, ts. henkilö on tullut riippuvaiseksi huumeesta eli jäänyt
huume- tai lääkekoukkuun myös fyysisesti.
Kahdella riippuvuustyypillä näyttääkin olevan yhteinen
perusta ja
niiden välinen raja on kuin veteen piirretty viiva
Vaikka fyysinen ja psyykkinen
riippuvuus näyttävät kulkevan sekä yhdessä että toisistaan erillään, on
herännyt ajatus, että niiden taustalla olevat aivomekanismit voisivat kuitenkin
olla samankaltaiset tai jopa samat. Huumaavat aineet muuttavat aivokemiaa,
mutta tekevät myös normaalit mielenliikkeet.
Molemmat perustuvat aivojen
välittäjäaineiden toimintoihin. Toisin sanoen kysymys voisi olla ainoastaan
voimakkuuserosta. Fyysinen riippuvuus saadaan selvästi näkyviin tutkimuksissa vain, kun
käytetään voimakkaita paikallisia häiriöitä aivoissa aiheuttavia aineita.
Voidaan ajatella, että puhdas
fyysisen riippuvuus johonkin aineeseen voisi kehittyä vain silloin, kun ainetta
annetaan niin ovelasti, että henkilö ei tiedä saavansa hoitoa. Käytännössä tämä
on kuitenkin lähes mahdotonta, ts. plasebovaikutus tuppaa tulemaan aina mukaan.
Lääketutkimuksessa
plasebovaikutus voidaankin erottaa vain kaksoissokkotutkimuksella. Potilaan
käsittelyssä on sokkona mukana sekä lääkeannos että tehoton annos, eikä kukaan
tiedä etukäteen, kumpaa kukin potilas saa.
Sokeririippuvuus: psyykkistä riippuvuutta ilman
fyysistä riippuvuutta ?
Kuten jo alussa mainittiin,
sokerin vaikutusmekanismi on muista aineriippuvuutta aiheuttavista aineista
täysin poikkeava. Siksi useat asiantuntijat eivät pidä sokeririippuvuutta
lainkaan varsinaisena riippuvuutena.
Itse pitäisin sokeririippuvuutta esimerkkinä
pelkistetystä psyykkisestä riippuvuudesta. Kutsuisin sokeririippuvuutta kuitenkin
mieluummin makeanriippuvuudeksi tai herkutteluriippuvuudeksi.
Ihmisen mieltymys makeaan on synnynnäistä. Siinä
synnynnäinen pyrkimys ravitsevan ruuan ja juoman hakemiseen ja muisto
miellyttävistä kokemuksista sen parissa ovat laukaisevia tekijöitä uuden
nautinnon saamiseksi ravitsevan ravinnon tavoittelua.
Luonnossa puhdasta sokeria on kuitenkin ollut
tarjolla vain melko niukasti mm. äidinmaidossa, hunajassa, marjoissa ja
hedelmissä. Niinpä siitä ei ollut haittaa samalla tavalla kuin nykyään. Luonnosta löytyvä vähäinen sokeri oli kuitenkin nopeasti ravitseva ravintoaine, joka kannatti käyttää hyödyksi.
Makea kuitenkin maistuu hyvältä lapsen
suussa, mutta suoranainen himo siihen kehittyy suurelta osin vasta
opittuna. Siksi nykyään neuvolat kehottavat välttämään makeutta etenkin lasten
juomassa ja ruuassa. Sokeria ei tarvitse lisätä, sillä sitä saa tarpeeksi
ravinnon hiilihydraateista.
Ihmisten riippuvuusherkkyys ja mieltymykset erilaisia
ja
eriasteisia sekä paljolti opittuja
Ihmiset ovat erilaisia, yksilöllisiä. Niin myös riippuvuuden kehittymisessä erilaisille aineille ja
elämänkokemuksille. Jotkut voivat kokea myös psyykkisen kokemuksen voimakkaan euforisena
ja siten myös hyvin koukuttavana (ekstreme-lajit, kuten huimat hypyt,
taistelulajit, pitkät juoksumatkat, kilpauinti jäisessä vedessä, tulikuumista
löylyistä jne). Jotkut toiset voivat olla tunnemaailmaltaan tasaisempia tai
eivät halua edes altistua hyvin voimakkaisiin tunne- ja/tai fyysisiin
äärikokemuksiin. He tyytyvät mieluummin herättelemään aivojensa
palkitsemisjärjestelmää useista pikkuvirikkeistä, kuten esimerkiksi kevyestä
liikunnasta, kohtuullisesta kylpemisestä ja herkuttelusta, mielimusiikista,
taiteesta ym. kulttuurielämyksistä.
Vanhan kansan viisaus: ”Ei makeaa mahan täydeltä”
Hyvät blogini lukijat!
Toivotan teille mahtavan
hyvää ja iloista kevättä ja kesää.
Nyt ajatukseni pyörivät Selim
Palmgrenin elämänkuvioissa etenkin Naantalin kesinä 1900-luvun alkupuolella.
Niistä yritän laatia näytelmäkäsikirjoituksen nimellä ”Säveltäjä”.
Mahdollisesti palaan taas syksyllä
jatkamaan blogini kirjoittelua.
Pärjäillään!
Rauno Tirri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti