Päivän kysymys: OVATKO TEINI-IKÄISET AIKUISIA?
Sylvesterin päivänä 2015
Oikein hyvää Uutta Vuotta 2016 lukijoilleni !
Aivotutkimus on kehittynyt viime aikoina kovaa vauhtia, jolloin on selvinnyt, että nuorten aivot aikuistuvat vasta noin 25-27 vuoden iässä. Voimakkaimmat muutokset tapahtuvat murrosiässä, mutta erityisesti tunne-elämän kontrollointi kehittyy vielä kauan sen jälkeen.
Jo ennen lapsen kouluikää aivosolujen määrä on saavuttanut huippunsa ja sen jälkeen uusia soluja muodostuu melko vähän ja lähes pelkästään muistia palvelevilla aivoalueilla. Suuria muutoksia tapahtuu sen sijaan aivosolujen yhteyksien uudelleen järjestelyssä. Näin muodostuu runsaasti uusia hermosolujen haaroja ja ennen kaikkea niiden päihin uusia liitoksia eli synapseja, joiden kautta informaatio sähköisten hermoimpulssien jonona pääsee siirtymään solusta toiseen. Entisiä hermoratoja poistuu kääytöstä ja uusia ja uudenlaisia tulee tilalle. Myös osa lapsen aivosoluista kuolee, kun uudet radat korvaavat entisiä. Nuoren aivoissa tapahtuu siis melkoista myrskyä, mikä ilmenee myös tunne-elämässä ja käytösessä.
Muutokset näkyvät mm. seuraavilla tavoilla:
Biologinen kello jätättää murrosiässä.Vuorokausirytmi muuttuu murrosiässä 1-2 tuntia myöhemmäksi. Nuoresta tulee melko lyhyen ajan kuluessa iltavirkku ja aamuntorkku. Se muutos olisi hyvä ottaa huomioon nuoren koulunkäynnissä.
Nuori ei hallitse tunteitaan, koska epäkypsä etuaivolohko ei kykene hallitsemaan nuoren impulsiiivista "tunneaivo-osaa"; eli limbinen järjestelmä ja etenkin sen mantelitumake toimivat heikkojen ohjaksien varassa. Tästä seuraa, että nuori saa helposti "raivarin" eikä siinä tilanteessa ajattele seurauksia.
Nuori on levoton. Aivokuoren kehittymättömyydestä seuraa myös levottomuus, kun kokonaisuuksien hallinta on vaikeaa, kuten myös syyseurauksien tajuaminen ja huomioon ottaminen. Keskittyminen johonkin pitemmäksi ajaksi tuottaa vaikeuksia, etenkin jos asia ei kiinnosta ja kosketa.
Tästä seuraa myös se, että nuori ei kykene järjestelmällisyyteen aikuisen tavoin tai ei katso sitä tarpeelliseksi, jolloin esimerkiksi jopa oman huoneen pitäminen järjestyksessä on usein vaikeaa.
Nuori jää aikuista helpommin "koukkuun" asioihin, jotka tuntuvat hyviltä. Nuorella on pakonomainen tarve mielihyvään. Näin esimerkiksi peliriippuvuus ja huumeriippuvuus kehittyy tavallista helpommin. Nykyään aivot myös totutetaan aikaiisin voimakkaaseen ärsykekenttään, jolloin nuorten on vaikeaa sietää yksitoikkoista arkielämää.
No niin, mitä tämä kaikki tarkoittaa meille aikuisille. En ole psykologi, mutta isänä ja isoisänä olen huomannut, että nuoria täytyy ymmärtää ja ottaa mukaan elämään mahdollisimman paljon aikuisten kanssa. Heille on syytä asettaa ajoissa rajoja jo pienenä, jolloin lapsi on altis oppimaan ja katsomaan mallia. sillä aivojen myrskyssäkin suotuisat ulkoiset tekijät, ts. hyvä rakastava kasvuympäristä, on tärkeä.
Myös nuoret ovat kuitenkin myös etenkin herkkyydeltään erilaisia, mikä olisi hyvä ottaa huomioon kasvun tukemisessa.
Niinpä - tällaisia ajatuksia tuli mieleen näin uuden vuoden kääntyessä eteemme.
Toivotan kaikille onnellista tulevaisuutta, johon me voimme kukin kohdaltamme voimme vaikuttaa.
"Rakkauden silmissä rokonarvetkin ovat hymykuoppia".
(vanhan kansan viisauksia)
torstai 17. joulukuuta 2015
sunnuntai 13. joulukuuta 2015
KIRJOITTAJAN ESITTELY
RAUNO TIRRIN
TIEDEBLOGI
22. 12. 2015
Tärkeimpein asioiden näkemiseen eivät riitä silmät, siihen
tarvitaan sydän.
Riemullista joulujuhlaa lukijoille toivottaa
Rauno Suomen Armonlaaksosta
13. 12. 2015
Rauno
Tirri
Kun nyt
tällä päivämäärällä avaan tämän blogini, tervehdin kaikkia lukijoitani
sydämellisesti ja otan ilolla vastaan kommenttinne.
Aluksi
lienee paikallaan lyhyt esittely itsestäni.
Olen
tehnyt työurani Turun yliopiston biologian laitoksella eläinfysiologian opettajana
ja tutkijana. Kotikaupunkini on Naantali.
Toisen
urani olen tehnyt yli 15 vuoden eläkkeellä olon aikana uudistamalla Biologian sanakirjaa, jonka sanoja täällä hetkellä siirretään
vähitellen nettisanakirjaan tieteen
termipankki. Lisäksi olen kirjoittanut tieteellisen kirjan Jatkuvan onnentunteen harha (uudistettu
painos 2015), jonka aiheita olen tarkastellut ihmisen fysiologian ja
psykologian kannalta. Kirjan aiheita on näkyvillä alempana blogitekstissäni.
Myöhemmin kiinnostuin myös keskiajan
historiasta. Siinä kiinnosti lähinnä sen ajan elämä, sairaudet ja etenkin
yrttihoito Naantalin luostarissa. Keskiaikaisen elämän kuvaus sai lopulta
romaanin muodon kirjoissani ”Kirjeitä Naantalin luostarista – sisar Kristinan
elämä 1441 – 1500” (julkaisuvuosi 2010) ja
”Johannes – ihmisen ääni Suomen Turusta 1460 – 15536” (julk. 2015). Niissä pohdin ihmisten uskomuksia, käsityksiä
sairauksista sekä selviytymistä nykyajasta poikkeavissa olosuhteissa.
Lisäksi olen yhdessä vaimoni Seija Tirrin
kanssa kääntänyt osan keskiaikaisesta Naantalin luostarin kirjasta nimellä Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja.
Tässä vaiheessa joku teistä on ehkä jo alkanut ihmetellä,
mitä noin vanha gubbe pystyy enää muistamaan ja mitenkään seuraamaan tieteen saavutuksia.
Voin sanoa, että eihän se ole kenellekään helppoa, etenkin kun tutkimus etenee
koko ajan kovaa vauhtia. Mutta ”yrittänyttä ei laiteta”.
Mitä henkiseen kuntooni tulee, minua on
onnistanut sikäli, että muistini pelaa ainakin kohtalaisesti ja mielenkiinto
tutkittuun tietoon on säilynyt. Toisaalta sisuakin tuntuu riittävän ainakin
toistaiseksi pysymään rystyset valkeana mukana ajan kelkassa.
Kaikesta huolimatta käsitykseni
ovat pakostakin koko ajan jäljessä tieteen eturintamasta. Toisaalta se on
hyväkin, sillä yksittäisiin tutkimuksiin pitää suhtautua aina niin epäillen,
ettei niitä pidä levittää sen alan suppean tutkijapiirin ulkopuolelle. Vasta
suurten tutkijajoukkojen päätyessä samaan tulokseen asia alkaa varmistua. Sen
vuoksi juuri tutkimuksen eturintamassa tapahtuu eniten väärien tulosten
korjaamista uusien menetelmien ja lukuisten uusien tulosten avulla. Siten tiede
joutuu korjaamaan koko ajan tuloksiaan.
Siksi minäkin tyydyn
vain erilaisiin tiivistelmiin, joita on netissä, kirjoissa ja tiedelehdissä.
Toisaalta minulla on myös pitkä perspektiivi katsoa kauas taaksepäin tieteen saralla.
Tietenkin tiivistelmäartikkeleissakin on
vääriä tulkintoja ja myöhemmin vääräksi osoitettua tietoa, etenkin jos
artikkelit eivät ole tutkijoiden omia kirjoituksia, vaan toimittajien
kirjoittamia.
Sanotaan, että ihminen ei usko, ennen kuin näkee. Omia ja
miksei myös ystävien ja erilaisten TV:stä tuttujen kokemuksia ja mielipiteitä
on helpompi pitää totena kuin useinkin vaikeasti käsitettävien tutkijoiden
koukeroisten kirjoitusten antamaa tietoa. Tähän vaikuttaa myös se, että media
suoltaa helposti keskeneräistä tietoa, etenkin jos jokin uusi yksinäinen
tutkimus ei tuekaan aikaisempaa käsitystä. Näin tapahtuu runsaasti etenkin
terveyttä ja sairastumisalttiutta koskevassa tiedotuksessa, mikä
ymmärrettävästi kovasti hämmentää ihmisiä.
Lopulta kuitenkin
on paljon niitäkin, jotka uskovat tieteelliseen tutkimukseen. Useimpien
mielestä se on joka tapauksessa toistaiseksi luotettavin tapa saada uutta
tietoa. Vastustus on historian aikana ollut kuitenkin kovaa. Esimerkiksi jo
nykyään lähes kaikki uskovat esimerkiksi siihen, että Maa kiertää aurinkoa,
eikä päinvastoin, vaikka siltä näyttää. Tosin tämäkin totuus joutui itämään
kehdossaan antiikin kreikan ensimmäisistä laskelmista lähes 2000 vuotta.
Tuntuu
siltä, että nykyaikana kaikenlaisen uskomustiedon rehottaessa on erityisen
tärkeää saada esille tutkittua tietoa. Vaikka joku voi väittää, että yksi
uskomustietolaari se tiedekin on, on siinä kuitenkin itseään korjaava ja siten
tietoa varmistava leima, minkä monissa muissa tapauksissa korvaa usko auktoriteetteihin,
guruihin. Tieteessä kukaan ei voi olla auktoriteetti, vaan parhaimpienkin
tutkijoiden tuloksia voidaan korjailla vielä jopa vuosisatojen jälkeen.
Tunnustan oman tutkijanurani hyvin
vaatimattomaksi, mutta se ei estä yrittämästä löytää edes pieniä mahdollisimman
oikean tiedon pisaroita siitä valtavasta tutkimusten merestä, jonka pinta
nousee oikean merenpinnan nousun kanssa. Epäilykselle jokainen lukija jättäköön
silti sijaa, kuten teen sen omalta kohdaltanikin.
Tässä
vaiheessa en osaa vielä sanoa, minkälaisista aiheista tulen kirjoittamaan. Uskonnon
ja politiikan aion kuitenkin jättää täydellisesti tarkastelujen ulkopuolelle. ”Kukin
tulkoon autuaaksi omalla uskollaan”.
Aluksi
ajattelin tarkastella ainakin em. tietokirjassani käsittelemiäni aiheita, kuten
*Hyvä
stressi, paha stressi
*Ohjeita
stressin hallintaan
*Onko
jokainen oman onnensa seppä
*Pelko
*
Biorytmit ja uni
* Seksistä
tyytyväisyyttä elämään
Vähitellen
varmasti myös lukijoiden kommentit tulevat vaikuttamaan blogini aiheisiin.
Pieniä
katsauksia aiheisiin yritän kirjoittaa vähintään kerran viikossa.
RAUNO TIRRI: 17. 12. 2015
Kirjoittelenpa
näin alkuun katkelmia kirjastani Jatkuvan onnentunteen harha:
Kyselytutkimusten
mukaan ihmisten erot onnellisuudessa ei näytä riippuvan kovinkaan paljon
varallisuudesta. Kyselytutkimukset osoittavat, että lähes kaikissa Euroopan
maissa onnellisuusprosentit ovat siellä 80 -90 välillä. Toisaalta rikkaimpien
ja köyhimpien ihmisten välillä on vain vähäinen ero ja hiljattain julkaistun
tanskalaistutkimuksen mukaan Suomi oli tässä vertailussa tasa-arvoisin.
Kyselystä
voitiin myös päätellä, että ne jotka kiivaimmin tavoittelevat rikkautta, ovat
varallisuustasosta riippumatta tavallista tyytymättömimpiä. Erityisesti se
ilmenee silloin kun varallisuuden kasvu pysähtyy tai lähtee laskuun. Toisaalta
onnettomimmat ihmiset löytyvät kyllä niiden köyhien joukosta, jotka tuntevat
syrjäytyneen osattomiksi yhteisen kakun jaossa.
Kysymys on
kuitenkin nimenomaan suhteellisesta köyhyydestä. Kun on verrattu sodanjälkeisen
ajan ihmisten onnellisuutta nykypäivän ihmisiin verrattuna, selvää eroa eri
aikoina elävien ihmisten onnellisuudessa ei ole, vaikka yleinen elintaso on 70
vuodessa noussut moninkertaisesti. Yllättävää on ollut huomata, että itsemurhia
tehtiin sota-ajan jälkeen suhteellisesti huomattavasti vähemmän kuin nykyään,
minkä on tulkittu johtuvan sen ajan kiinteämmästä perherakenteesta ja
yhteisöllisyydestä yleisemminkin.
Näyttää
siis siltä, että vaikka hyvästä jatkuvasta taloudellisesta kasvusta on tehty
kaiken kattava päämäärä, sen tuoma lisävauraus ei onnellisuutta takaa. Eikä toisaalta
loputon taloudellinen kasvu voi olla mahdollistakaan rajallisessa
maailmassamme.
Tärkeintä onnellisuudelle
näyttää olevan perusturvallisuus hyvän ympäristön, sosiaalisen elämän sekä
terveyden tuomana.
Onnentunteet viriävät ennen
kaikkea hyvistä ihmissuhteista.
Tässä
alkaneessa kansainvaelluksessa on voitu konkreettisesti nähdä, kuinka häiriö
yhteisön hyväksymässä kulttuurin ja tapojen arvomaailmassa hämmentää ja jopa
pelottaa ihmisten mieltä. Primitiivisissä yhteisöissä vieraan pelko on ollut
luontaista yhteisöä turvaava tekijänä. Vasta kun on nähhty, ettei vieraasta ole
vaaraa, vaan päinvastoin jotain hyötyä, hänet on voitu hyväksyä elämään
yhteisössä ja vähitellen parantamaan asemaansa sen jäsenenä. Vielä nykyäänkin vieraiden pelko häipyy vasta
kun heidät opitaan tuntemaan ja saatu kunnioittamaan uuden yhteisön sääntöjä. Kun
ajatellaan tätä hetkeä, niin on voitu jo nähdä, että kotouttamisella on kiire,
ettei syrjäytymiskehitys ehdi edelle.
Hyvät
ihmissuhteet näkyvät asukkaiden parempana terveydentilana ja jopa pidentyneenä
elinikänä. Esimerkiksi tilastoissa näkyvä suomenruotsalaisten pitempi elinikä
voidaan parhaiten selittää johtuvaksi heidän vilkkaammasta harrastus ja
kulttuuritoiminnasta ja siitä syntyvästä luottamuksesta ja avunannosta
toisilleen eli hyvästä yhteisöllisyydestä. ” Ja må han leva, ja må han leva uti
hundrade år…”
Ihmisen kaikkinainen toiminta
osoittaa, että hän on perusluonteeltaan sosiaalinen. Ihminen syntyy täysin avuttomana,
muihin kädellisiin verrattuna oikeastaan ennen aikojaan. Pitkä kehitysaika on
tärkeä, sillä se takaa pitkän oppimisajan. Toisaalta suurempi pää ei mahtuisi
synnytyskanavastakaan.
Ihmisellä
on runsaasti sosiaalisia ominaisuuksia, joista osa on vanhoja, kaikille
kädellisillä esiintyviä ominaispiirteitä. Esimerkiksi kasvojen monivivahteinen
elekieli ilmeineen, itkuineen, hymyineen ja nauruineen ovat nähtävissä jo
simpansseilla, joskin heikompana ja vaikeina ihmisen tulkittaviksi. Näissä tärkeinä ovat myös erilaiset uhkaus- ja
lepytyseleet, joiden avulla torjutaan fyysistä väkivaltaa.
Ihminen on alkuaan pienryhmän
ja hierarkkisen järjestelmän jäsen. Se on muodostunut suurperheestä ja heimosta. Monet
etologit ovat sitä mieltä, että tämä ilmenee vielä nykyihmiselläkin ystävien
lukumäärässä. Näyttää siltä, että ihmisen sosiaalisia perustarpeita
ylläpitämään riittää yleensä melko pieni ystävien joukko ja yksinäisyyttä
torjumaan riittää usein vain muutama hyvä ystävä. muut ovat turvaverkkoa
täydentäviä jäseniä, jotka eivät
helposti saavuta läheisen asemaa. He ovat kuitenkin tärkeitä suurheimon ja
kansakunnan jäseninä ja siten tarpeellisen ryhmäidentiteetin muodostajana ja
yhteisten pyrkimysten toteuttajina.
Erilaisuuden
hyväksyminen onkin vaatinut pitkäaikaista ihmisen älyllistä sekä korkean tason
henkistä ja yhteisöllistä kehittymistä, mikä on kuitenkin vielä pahasti kesken.
Aivojen rakenteessa jo tähänastinen kehitys näkyy etuaivolohkojen moninkertaisena
laajuutena muihin kädellisiin verrattuna, mutta primitiivisen käyttäytymisen
hillitseminen on silti vaikeaa .
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)