MIKSI
TIETEEN TULOKSET EIVÄT TAHDO KELVATA
Nykyistä
maailmaa kuvataan tietoyhteiskunnaksi. Näyttää kuitenkin siltä, että valtavan
tiedon tulvassa on unohtunut vanha sanonta ”Luulo ei ole tiedon väärtti.”
Ottamatta
tai saamatta selvää sanoman alkuperästä uskotaan helposti häneen, joka kovimmin
huutaa ja osaa esittää asiansa vakuuttavimmin ja eniten tunteisiin vetoavalla
tavalla. Myös yksittäisen ihmisen elävästi kertoma kokemus voi olla riittävä siihen,
että kuultu asia muuttuu yleiseksi totuudeksi.
Yleisesti luotetaan myös erilaisiin ”valaistuksen”
kokeneisiin guruihin, joiden tieto perustuu esimerkiksi ikivanhoihin
kirjoituksiin. Tätä tehostaa gurun hypnoottinen, jopa messiaaninen julkinen
esiintyminen. Nykyään julkisuus sinänsä näyttää antavan sädekehän, joka saa
henkilön loistamaan kaikkien elämänalojen ”erityisasiantuntijana”.
Uskomustiedon temppelit
Tehokkaimpia
ns. ”musta tuntuu –tiedon” eli ns. mututiedon levittäjiä ovat erilaiset
uskomustiedon suurtapahtumat, kuten esimerkiksi Rajatiedon tai Hengen ja Tiedon
messut. Mukana niissä ovat mm. erilaiset ennustajat, selvännäkijät,
selväkuulijat, sekä meediot ym. henkimaailman yhteyshenkilöt. Myös kivi- aroma-
ja kukkaterapeutit, homeopaatit, astrologit, parapsykologit ja bioenergian mittaajat
sekä monenmoiset laihdutusgurut ovat monien kaltaistensa kanssa valistamassa
kansaa.
Tämäntapaisista tapahtumista suuri yleisö
ja mediakin näyttävät olevan erityisen kiinnostuneita. Media hakee mielellään
sensaatioita ja kuuntelee mielellään rajatiedon outoja selityksiä ja ns. kokemusasiantuntijoiden
mielipiteitä. Esimerkiksi Uri Gellerin
tapaisten esiintyjien mukana olo lisää yleistä kiinnostusta asiaan.
Tapahtumissa tyrkytetty ”tieto” on esitelmin
ja luotettavalta näyttävän kirjallisuuden avulla verhottu tieteellisesti
tutkitun tiedon kaapuun. Jaetun tiedon luotettavuutta saadaan
korostetuksi myös sillä, että mukaan esitelmöijiksi on houkuteltu esimerkiksi
akupunktuuria, ravitsemusta, luomuviljelyä ja ekosysteemejä tutkivia tieteen asiantuntijoita.
Siinä viimeistään menee todella monen epäilijänkin päässä puurot ja vellit
sekaisin.
Valtaapitävien ns. vaihtoehtotieto on
tahallista valehtelemista
Kautta
aikojen diktaattoreiden maallista valtaa ja uskonnollisten johtajien
hengellistä valtaa ylläpitävät ”totuudet” on iskostettu kansaan ainoana oikeana
totuutena. Se näyttää onnistuneen
yllättävänkin helposti, sillä ihminen on tyypillinen ryhmän jäsen, jolla on
synnynnäinen taipumus uskoa auktoriteetteja. Toisaalta tällaisessa
yhteiskuntajärjestelmässä kansalainen saattaa vastustaa valtaa käyttäviä vain
oman henkensä tai sielunsa autuuden menettämisen uhalla.
Vaikka nykyiset demokraattiset
valtajärjestelmät voisivat parhaimmillaan välttyä tällaiselta pakkosyötöltä,
globaali tiedonsiirto on mahdollistanut sen, että valtaa käyttävät voivat entistä
ovelammin syöttää kansalle valhepropagandaansa, erilaisia uskomuksia. Eikä tämän
tarvitse kohdistua vain omiin kansalaisiin, vaan myös muihin maihin, mikä tällä
hetkellä on ehkä selvimmin nähtävissä USA:ssa, Pohjois-Koreassa ja Venäjällä.
Voi vain ihmetellä, miten helposti
valhepropaganda uppoaa ja tehoaa ihmisiin, jopa sellaisiin, jotka itse uskovat
ajattelevansa omilla terävillä aivoillaan.
Taipumus uskomuksiin näyttää olevan
ihmisen perusluonteessa
Primitiivisiä kulttuureja tutkittaessa on havaittu,
että alkukantainen ihminen elää lähes täysin uskomusten varassa. Hän elää ja
toimii henkimaailman ympäröimänä, johon kuuluvat erilaiset, yleensä
näkymättömät henkimaailman olennot sekä vainajien henget. Niitä on kaikkialla
ja ne seuraavat ja ohjaavat jokaisen ajatuksia ja elämää. Niiden kautta ihmisen
kaikkinainen toiminta saa merkityksen. Siten kohdalle tulevat tapahtumat eivät
ole koskaan sattumia, vaan ne ovat tulosta henkimaailman ohjauksesta.
Tärkeimpänä
välittäjänä henkimaailmaan toimii asiaan vihkiytynyt henkilö tai henkilöt, tietäjät,
sanansaattajat, poppamiehet jne. Heidän vastineitaan meidän kulttuurissamme
ovat lähinnä meediot ja noidat. Suuren valtansa vuoksi primitiivikulttuureissa näitä
henkitiedon välittäjiä kunnioitettiin, pelättiin sekä vihattiinkin.
Tiedon
välittäjinä henkimaailmasta toimivat myös erilaiset ennusmerkit. Ne saattavat
olla esimerkiksi kuvioita maastossa tai luonnonilmiöitä, kuten sään muutoksia,
maanjäristyksiä tai taivaan merkkejä. Viestintuojina hengiltä toimivat myös
eläimet ja niistä erityisesti linnut. Toiset niistä olivat pahan tiedon tuojia,
toiset hyvän.
Toisaalta
linnut eivät aina olleet vain enteiden tuojia, vaan ne saattoivat myös itse
vaikuttaa jonkin pahan tapahtuman syntyyn, kuten sääilmiöihin. Esimerkiksi
pääskynen ei ollut vain enne kesästä, vaan se oli itse kesän tuoja, kesän
synnyttäjä.
Primitiivinen ihminen
toimii luonnon ehdoilla henkien maailmassa
Alkukantaiselle ihmiselle maailma on siis hyvien ja pahojen
henkivoimien temmellyskenttää. Näiden voimien tarkoitukset piti saada selville,
jotta hyvien voimien suosio saataisiin erilaisin uhrein ja muin lepytyskeinoin
täydellisesti ihmisen ja etenkin hänen yhteisönsä puolelle. Samoin kuin elämä
sairauksineen oli henkien ohjauksessa, sitä oli myös kuolema, jopa sen
ajankohta.
Primitiivisissä
yhteisöissä, joita on nykyään yhä vähemmän, ihmisen maailma on siis magian täyttämä.
Heille nykyinen näkemys luonnonlakien ylläpitämästä tapahtumien syy-seuraus
–kytkennästä on aivan mahdotonta hyväksyä.
Esimerkiksi
kuunpimennys on primitiiviselle ihmiselle henkien aikaansaama tapahtuma ja
merkki jostain pahasta. Jos tähtitieteen tutkija kykenee kertomaan tapahtuman tarkasti
etukäteen, hänen mielestään tutkijan täytyy olla noita, joka itse taikoo
kuunpimennyksen.
Samoin lääkärin aikaansaama paraneminen on alkukantaiselle
ihmiselle maaginen tapahtuma. Jotta paraneminen olisi mahdollista, lääkärissä
tai lääkkeessä täytyy olla maagista voimaa. Lisäksi jos paraneminen ei ala näkyä
nopeasti, hän tulee valittamaan asiasta, sillä maagisen paranemisen
(ihmeparanemisen) täytyy aina tapahtua lähes välittömästi.
Kivikautiset aivomme edelleen
alttiit primitiivisille uskomuksille
Nykyihmisen
aivot ovat pysyneet perusrakenteeltaan ja toiminnaltaan samanlaisina ainakin noin
70 000 vuoden ajan. Tuohon aikaan Homo
sapiens -ihmisen hyvin pieneksi kutistuneessa populaatiossa tapahtui jonkinmoinen
älyllinen kohentuminen. Siitä alkanut entistä nerokkaamman ihmiskunnan kasvu
näyttäytyy meille mm. uudenlaisten esineiden ja kalliomaalauksien ilmestymisenä
sikäläiseen kulttuuriin.
Niin
primitiivisen ihmisen kuin meidänkin ajatusmaailmaa ja käyttäytymistä ovat
ohjaamassa isoaivot, joiden rakenteessa ja toiminnassa näkyy järkeä käyttävä tietoinen
minuuden kerros ja toisaalta tiedostamaton eli alitajunnan kerros.
Aivojen rakenteessa edellistä toimintaa
ylläpitää isoaivojen kuorikerros ja jälkimmäistä pääasiassa syvemmällä olevat
aivorakenteet, jotka muokkaavat ja säilövät muistiin kokemuksiamme. Siten ne
antavat aineistoa ihmisen mielikuvitukselle ja unille sekä mahdollistavat myös
valveilla tapahtuvan intuitiivisen toiminnan.
Niin
tietoinen toiminta kuin alitajuntakin ovat läheisessä vuorovaikutuksessa
tunteita ohjaavien aivoalueiden kanssa. Alitajunnassa tunnereaktiot pääsevät
vapaasti toimimaan. Valveilla tietoisen toiminnan, järjen äänen, on opeteltava hallitsemaan
myös tunnepurkauksia, mikä yleensä onnistuu kuitenkin vain osittain.
Primitiivisyys näkyy selvimmin
varhaislapsuudessa
Alkukantaisena
ihmisenä syntyy myös nykylapsi. Alussa hänen maailmansa on täynnä ihmeitä ja
satuolentoja. Useimmissa kulttuureissa hänelle aletaan kuitenkin pian opettaa
”asioiden oikeaa laitaa”. Siis sitä, että tapahtumia säätelevät luonnonlait,
joissa vallitsee syy-seuraus –suhteet.
Vähitellen lapsi oppii huomaamaan, että
tapahtumilla, joita hän ensin piti suurina ihmeinä, onkin luonnollinen ja
ymmärrettävä selitys. Suureksi pettymykseksi samalla joulupukin, kuten muidenkin
satujuttujen merkitys menettää lapsen mielessä merkitystään. Ne eivät
kuitenkaan alitajunnasta häviä, vaan elävät mielikuvituksessa ja pulpahtelevat
käyttöön mm. unina ja erilaisina uskomuksina.
Siis vähitellen lapsen aivot kouliintuvat
etsimään järjellisiä selityksiä tapahtumiin. Koska kaikkia asioita ei pystytä toistaiseksi
selittämään tai selitystä ei kyetä ymmärtämään, kehitys jää yleensä kuitenkin puolitiehen.
Kehitystä jarruttaa myös se, että järjellisen tiedon rinnalla meidän sisäistä, tiedostamatonta
ajatusmaailmaamme kuormitetaan koko ajan myös erilaisilla vanhoilla sekä
uusilla uskomuksilla.
Järkiperäinen ajattelu pyrkii
estämään alitajunnan sekaantumista liikaa tietoiseen toimintaan
Primitiivikulttuurissa elävä ihminen ei edes
pyri hallitsemaan järjellään tiedostamatonta maailmaansa, vaan hyväksyy
alitajunnasta kumpuavat yllykkeet osaksi arkielämänsä henkimaailmaa.
Alitajunnan impulssit näyttäytyvät hänen maailmassaan etenkin henkien hallitsemasta
unimaailmasta lähetettyinä enteinä ja ohjeina elämälle.
Muinaisissa kulttuureissa elävillä
alitajunta saattoi ilmetä myös henkimaailmasta ilmestyvinä valvenäkyinä tai ns.
transsitilakokemuksina. Niihin päästiin yhteisöllisissä seremonioissa tanssin,
rummutuksen ja laulun avulla. Usein niihin liittyi myös aivoja huumaavien
rohdosten käyttöä tai sairauden aiheuttamaa mielen järkkymistä. Ihan vieraita
tällaiset kokemukset eivät ole nykyihmisillekään.
Nykyinen ns. järki-ihminen yrittää pitkälti
hillitä tiedostamattomasta kerroksesta pulppuavia yllykkeitä, impulsseja. Hän
onnistuu siinä kuitenkin yleensä aika huonosti, vaikka hänen koulutuksessaan
pyritään antamaan tapahtumille luonnolliset selitykset ja syy-seuraus –suhteet.
Hänen on vaikea antaa uskomuksille mielessään valtaa, mutta hän kykenee vain
osittain muuttamaan luonnollista taipumustaan siihen. Niinpä kaikesta
sivistyksestään huolimatta hän jää primitiivisen ihmisen tavoin yleensä
helpoksi saaliiksi uskomustiedon saarnaajille.
Huijatuksi tulemisen helppous ilmenee
nykyihmisellä hyvin esimerkiksi virtuaalimaailman tai elokuvien tenhossa.
Koemme niiden tapahtumat oikeasti tapahtuvina, vaikka järkemme sanoo, että
kuvat ovat piirroksia tai että filmin tapahtumahetkenä ympärillä hyörii suuri
joukko filmaajia ym. muuta väkeä.
Tietotulvan ja tiedon
sirpaleisuuden vuoksi oikean tiedon löytäminen on vaikeaa
Tämä
johtaa helposti siihen, että ihminen suorastaan hukkuu informaatiotulvaan.
Niinpä hän lukee tietolähteitä kuin piru raamattua yhdistäen lauseita sieltä täältä
tähän tapaan: ”Ja mies meni ja surmasi
itsensä… …Mene ja tee sinä samoin.” Toisin sanoen ihminen poimii ja hyväksyy
tietotulvasta helpoimmin sellaista, mikä tukee hänen entisiä uskomuksiaan ja sopii
hänen tieto- ja arvomaailmaansa.
Tutkitun tiedon ja mututiedon
erottaminen on usein lähes mahdotonta
Useimmat
ihmiset lukevat mieluummin helposti ymmärrettäviä kertomuksia kuin
vaikeaselkoisia asiapitoisia tekstejä. Tämä näkyy erityisesti sosiaalisessa
mediassa yksittäisten ihmisten elämää kuvaavien tarinoiden suosiona. Tällaisen helposti
ymmärrettävän jatkuvan mututiedon tulva heikentää tutkitun tiedon löytämistä ja
mahdollisuutta kriittiseen ajatteluun.
Tieteellisen tiedon pätevyyttä on maallikon
vaikea arvioida
Vaikka
tieteellinen tutkimus on ainakin toistaiseksi osoittautunut pätevimmäksi
tavaksi saada oikeaa tietoa, sen pätevyyttä epäillään yleisesti. Mielestäni
tähän on erityisesti kaksi syytä. Toisaalta tutkittu tietokin on aina
keskeneräistä ja siten jossain määrin muuttuvaa ja toisaalta tieteen
tekeminenkään ei ole täysin vapaa korruptiosta ja siihen liittyvästä
tahallisesta salailusta ja petkutuksesta.
Tieteellinen tutkimus etenee suurimmaksi
osaksi kuin tiiliseinän muuraus, jossa koko ajan osa tiilistä pitää hylätä
virheellisinä. Tiede joutuu siis koko ajan korjaamaan itseään, kun muuten osa
yksittäisistä tutkimustuloksista olisi vienyt harhaan. Onneksi etenkin nykyään tutkimusrintama
useimmilla aloilla on laaja, jolloin samasta asiasta saadaan nopeasti tarpeeksi
tuloksia pitämään tutkimus oikealla tolalla. Tulosten luotettavuutta lisää se, että tutkimuksesta kirjoitettu artikkeli joutuu aina usean vertaisasiantuntijan tarkastamaksi, ennen kuin se hyväksytään julkaistavaksi. Lisäksi työ on selitettävä niin hyvin, että kuka tahansa alan tutkija pystyy julkaisun luetettuaan tutkimuksen toistamaan.
Miksi siis esimerkiksi
ravitsemustiede antaa paljon ristiriitaisia tuloksia
Mielestäni siksi, että tämäntapainen ihmistutkimus
on erittäin vaikeaa. Ihmiset ovat elintoiminnoiltaan ja elämäntavoiltaan toisistaan
poikkeavia, pitkäikäisiä ja kehitykseltään eri vaiheissa, joten
tutkimusmateriaalin täytyy olla laaja, pitkään kestävä ja tarkasti valittu.
Lisäksi ihmisten saaminen noudattamaan
tarkasti päivittäisestä ravinnosta annettuja ohjeita ei ole helppoa. Niinpä
juuri pienten koemateriaalien tulokset ovat usein vieneet harhaan. Jos niissä lisäksi
on jotain mediaa kiinnostavaa, sensaatioon viittaavaa, tulokset tulevat
keskeneräisinä suuren yleisön tietoon.
Jotkut ravitsemustieteilijät tunnustavatkin,
että ravitsemustiede on vielä nykyäänkin 50-prosenttisesti arvailua. Eikä siis
ihme, että sen alalla uskomukset rehottavat.
Kansainväliset raadit kokoavat
tieteen tuloksia ohjeiksi
Tieteellisten
tulosten arviointia helpottamaan on perustettu sekä kansallisia että kansainvälisiä
raateja, jotka keräävät kaiken mahdollisen tutkimustiedon yhteen joltain
alalta. Sen jälkeen aika ajoin ne antavat siitä sitten pelkistetyn yhteenvedon
julkisuuteen. Jos tulokset koskevat ihmisten ravintoa, terveyttä jne. raadit
antavat myös niitä koskevat suositukset yhteiseen käyttöön. Näin tehdään
esimerkiksi malliruokalautanen, joka vastaa aina senhetkistä tieteellistä tietämystä.
Ihmiset eivät kuitenkaan kovin innostu noudattamaan
ravintosuosituksia. Syitä on useita. Ihmisten ruokailutottumukset ovat
yksilöllisiä, ”makuasioista ei voi kiistellä.” Monia houkuttelevat erilaiset
muotivillitykset, joku lihottaa itseään, joku laihduttaa. Joku on allerginen
sille, toinen tälle ruualle, tai ainakin uskoo olevansa. Monet ehkäisevät ruuan avulla syövän, diabeteksen ja sydäntautien kehittymistä tai ovat lisäravinteiden
syöjiä tai karppaajia. Jotkut ovat vannoutuneita kivikautisen paleoruuan käyttäjiä. Monet
pelkäävät geenimuunneltua ruokaa, vaikka hyväksyvät esimerkiksi geenimuunnellut
lääkkeet jne. Toisin sanoen ruoka on yksilöllinen ja lähes pyhä asia, johon asiantuntijat eivät
saisi puuttua.
Tieteellisen tiedon ohjailu ja
petkutukset vähentävät uskottavuutta
Tämä on
surullisempi tarina. Myös tieteellinen tutkimus tarvitsee rahaa. Osa siitä,
kuten erilaisten tutkimuslaitosten, tiedeinstituutioiden ja yliopistojen
tutkimus rahoitetaan yhteisistä varoista. Osa näistä, kuten suoraan
teollisuutta palveleva tutkimus, joutuu kuitenkin turvautumaan yksityisiin
rahoituslähteisiin.
Tällaisessa asetelmassa syntyy helposti
ristiriita, kun tulokset eivät olekaan rahoittajalle mieluisia. Tällöin
rahoittaja voi vedota liikesalaisuuksiin ja jättää tulokset julkaisematta tai
se voi vaatia tulosten julkaisemista vain tietyin osin, tai mikä vielä pahempaa
ostaa lisärahalla tutkijoita suorittamaan tulosten ”näpelöintiä” rahoittajaa
tyydyttäviksi.
Räikeä tutkimustulosten vääristely vuodelta
1967 paljastui hiljattain
Kalifornian
yliopiston tutkijat paljastivat äskettäin, kuinka amerikkalainen
sokeriteollisuus lahjoi Harwardin yliopiston tutkijoita vääristelemään rahoittamaansa
tutkimusta niin, että tuloksissa vähäteltiin sokerin käytön ja liioiteltiin
rasvojen käytön ja kolesterolin haittoja. Vääristelty tutkimus julkaistiin alan
arvostetussa lehdessä, ja alan asiantuntijoiden mielestä se on ollut syynä
kiivaisiin kiistelyihin asiasta aina nykypäiviin asti.
”Sanonta ”Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään”
sopii monen maallikon mielestä kuvaamaan koko tieteellistä totuutta, ja
valitettavasti tämä tapaus ei ole ainoa vääristelty tulos, joka on paljastunut.
Itse kuitenkin
uskon, että tieteen tulokset on saavutettu ja saavutetaan edelleenkin lähes
kokonaan puhtain periaattein. Sen tiedän, että edelleen tuotetaan paljon
tieteellisiä tutkimuksia, jotka kuuluvat rahoittajan liikesalaisuuksien piiriin
ja sellaisiksi rahoittaja voi helposti lukea myös hänen liiketoimintaa
haittaavat tulokset. Siltä tutkija voi kuitenkin välttyä, jos
tutkimussopimuksessa asian julkaiseminen sovitaan tarkasti etukäteen. Niin
nykyään pyritäänkin aina tekemään.
Tiivistelmä
Ihmisen
taipumus uskomuksiin on selvästi luontaista. Vaikka sen merkitys nykyihmisen arkielämän
ohjaajana näyttää vähentyneen oikean tiedon lisääntymisen myötä, se ei ole
mihinkään hävinnyt.
Näyttääkin siltä, että uskontojen
merkityksen hiljainen hiipuminen näkyy samanaikaisena innostuksena
uskomuksiin. Siitä voisi päätellä, että
uskomukset ainakin osittain korvaavat uskontoja. Jos näin on, syynä voisi olla
se, että ”järki-ihmisen” on helpompi omaksua usein tutkimustiedolla verhotut
uskomukset, kuin vanhoihin kirjoituksiin ja traditioihin perustuvat uskonnot.
Tietoyhteiskunta
näyttää kulkevan omaa rataansa vankasti jopa kiihtyvällä vauhdilla. Sen kulkua
uskomukset eivät pysty pysäyttämään eivätkä edes suuresti jarruttamaan. Vaikka
joistain uskomuksista voi olla haittaa esimerkiksi terveydelle, mielestäni
uskomukset sopivat kulkemaan omia latujaan tutkimustiedon rinnalle mielikuvituksen
leikkikentäksi, monien harmiksi, mutta myös monien riemuksi ja hyödyksikin.
Esimerkiksi plasebo-vaikutus on hyvä esimerkki uskomusten hyödyllisistä
vaikutuksista. Uskomustieto voi myös antaa vihjeen ja virikkeitä tieteen
tutkijoille.
”Onnellisuuden etsijät
tekevät minut hilpeäksi, sillä he koettavat kaikkia keinoja, paitsi sitä oikeaa:
ajatella muuta ja unohtaa koko juttu. Onni on aina kutsumaton vieras” (Jouko Tyyri).