maanantai 1. lokakuuta 2018

TEE ON TODISTETUSTI TERVEYSJUOMA




Kiinalaisen legendan mukaan teen käyttö alkoi jo lähes viisi tuhatta vuotta sitten. Lounais-Kiinassa teepensas (Camellia sinensis) kasvaa alun perin villinä. Siellä ja sen naapurimaissa teetä onkin todennäköisesti käytetty jo vuosituhansien ajan. Kirjallisten merkintöjen mukaan Japanissa teen laajempi käyttö alkoi vasta 700-luvulla budhalaisuutta levittävien munkkien toimesta. Japanilaiset innostuivatkin siitä niin, että teen nauttimisesta tuli pian tärkeä seremoniaalinen rituaali.  Jo seuraavalla vuosisadalla myös arabit innostuivat juomaan kahvin rinnalla myös teetä.

Tee saapui Eurooppaa kummallisen myöhään

Eurooppaan tämä juoma saapui vasta 1500-luvun puolivälin jälkeen ja pian sen jälkeen teen rahtaus Aasiasta Eurooppaan oli jo portugalilaisten ja hollantilaisten kauppiaiden tuottoisaa kaupankäyntiä.
    Vähitellen teenjuonti yleistyi länsimaissa kahvin rinnalla ja erityisesti Englannissa tee otettiin innolla vastaan. Siellä teenjuonti sai lähes seremoniaalisia piirteitä jo 1600-luvulla etenkin ”kello viiden teen” muodossa. Pian se jopa ylitti kahvin suosion.
    Myös monissa Aasian maissa tee on suosituin juoma. Euroopassa teen taival suosituksi juomaksi eteni kahvia helpommin, kun teen juontia ei paheksuttu missään vaiheessa.
    Kaikki perinteisen teen laadut valmistetaan teepensaasta, jota nykyään viljellään lämpimissä maissa ympäri maailmaa. Kymmenen suurimman tuottajamaan joukkoon mahtuu Aasian maiden lisäksi Kenia, Turkki ja Argentiina. Eniten teetä tuottavat Kiina ja Intia.
      
Korviketeet

Kautta aikojen perinteisen teen rinnalla on juotu erilaisia haudutettuja juomia, joita on jossain vaiheessa alettu kutsua teeksi. Esimerkiksi meillä juotiin sota-aikoina mustikan, vadelman, mustaherukan ym. lehdistä valmistettua teetä. Nykyään meilläkin on tarjolla suuri valikoima erilaisia hedelmä-, marja- ja yrttiteelaatuja. Kaikilla niillä on omanlaatuisensa vaikutukset elimistön toimintaan. Yhteistä niille on se, että ne eivät sisällä kofeiineja, kuten perinteinen oikea tee. Nykyään erilaisia korviketeen laatuja tuotetaan tuhansia erilaisia niin kasvatetuista kuin  myös luonnonkasveista.
    Tässä kirjoituksessa käsittelen pelkästään perinteisiä teelaatuja.

Teelehtien käsittely

Laajimmillaan teen valmistusprosessiin kuuluu seuraavat vaiheet työjärjestyksessä: valikoiva poiminta, esikuivatus eli nuudutus, rullaus, hapetus, kuivatus tai paahtaminen, murskaus ja pakkaus. Teelehdet poimitaan edelleen lähes yksinomaan käsin. Siten voidaan eri laatuihin valita eri kasvuvaiheessa olevat lehdet tai lehtinuput. Vain halvimpiin teelaatuihin kelpaavia pensaan alalehtiä on alettu kerätä myös koneellisesti.
    Aluksi kokonaisten teelehtien annetaan kuivua lämpimässä tuulessa päivän verran niin, että ne tulevat pinnaltaan nahkeiksi (esikuivatusvaihe). Sen jälkeen lehdet lievästi rusennetaan rullaamalla niitä sopivalla telalla. Tällöin niiden sisältä tihkuu nestettä pintaan ja hapettavia entsyymejä vapautuu.
   Seuraava valmistusvaihe on lehtien hapetus. Sen aikana ilman sisältämän hapen vaikutuksesta teelehden ainekset hapettuvat ja lehdet muuttuvat tummiksi. Tämän jälkeen lehtimassa kuivataan rutikuivaksi ja murskataan. Osa voidaan jättää murskaamatta ja haudottaa juomaksi kokonaisina (lehtitee). Sitten kuivat, murskatut teelehdet vielä jaotellaan karkeusasteen mukaan. Lopuksi tuote pakataan rasioihin, hienoimmaksi jauhautuneet jäännösmuruset pakataan nykyään pieniin annospusseihin. Nykyisissä ilmatiiviissä pakkauksissa tuote säilyy pilaantumatta pitkiä aikoja.
    Aikaisemmin kuivatun teen varastoinnissa oli vaikeuksia, sillä tee menettää helposti arominsa ja toisaalta imee itseensä hajuja muista varastossa olevista aineista ja ihmisistäkin.

Valikoivan poiminnan ja käsittelyn avulla saadaan erilaisia teelaatuja

Kaikki perinteiset teelaadut saadaan siis eri kasvuvaiheessa olevista teepensaan lehdistä ja latvanupuista. Teejuoman makuun vaikuttavat lisäksi teepensaan erilaiset lajikkeet, joita eri tavoin jalostamalla on saatu tuhatmäärin.
    Lehtiaineksen laadusta ja käsittelystä riippuen syntyy mustaa, vihreää tai valkoista teetä. Monissa maissa hieman erilaisella menetelmällä saadaan lisäksi aikaan myös keltaista teetä ja oolong-teetä. Etenkin Lounais-Kiinassa villin teepensaan alkuperäisillä alueilla juodaan paikallisen perinteen mukaisesti valmistettua voimakasaromista pu’er-teetä.
    Musta tee saa perusteellisimman käsittelyn. Siihen kelpaavat myös vanhimmat ja muita kitkerimmät lehdet. Toinen oleellinen ero muihin on se, että sen valmistuksessa lehtien hapetusreaktio viedään loppuun asti.
    Oolong-teen lehtimateriaali on edellisen kaltainen, mutta hapetusta ei viedä yhtä pitkälle, ts. se keskeytetään yleensä jo 2-3 päivän jälkeen. 
    Vihreän teen valmistuksessa hapetus keskeytetään kuumentamalla heti alkuunsa, jolloin lehtien värikään ei ehdi juurikaan muuttua.
    Valkoista teetä, jota valmistetaan ainoastaan kärkilehdistä ja -nupuista, ei myöskään hapeteta. Sen valkoinen väri tulee kärkilehtien nuppuvaiheen pintaa peittävästä hennosta karvoituksesta.
    Keltainen tee on valkoisen teen lailla hinnaltaan kalleinta teetä, sillä sitä valmistetaan pelkästään teepensaan kärkinupuista ennen kuin ne avautuvat ja niihin alkaa tulla valkoista karvoitusta. Valmistus on pitkälle valkoisen teen kaltainen.
    Sadat erilaiset teejuomat valmistetaan edellä mainitusta teepensaasta valitsemalla juuri tietyt pensaslajikkeet, tietyt lehdet sekä niiden käsittelytavat sekä ennen kaikkea maustamalla tuote. Näin eri teelaatuihin saadaan sitten esimerkiksi kukkaisia, marjaisia, hedelmäisiä, viljaisia, pähkinäisiä, savuisia ym. makuvivahteita. Maku muuttuu myös lisäämällä teehen maitoa, sokeria tai hunajaa.

Teejuoman valmistaminen

Juoman valmistuksessa tärkeintä on veden hyvä laatu, korkea happipitoisuus sekä sopiva haudotuslämpötila ja haudotusaika.
    Vettä kiehutettaessa siitä poistuu happi, joten teevettä ei pidä kiehuttaa, vaan se on hyvä jättää mustalla teellä 85 -95 ja vihreällä teellä 70-80 asteiseksi. Hienoimmat laadut suositellaan haudottavaksi vain 60 asteessa. Pakkauksissa olevat suositukset kuitenkin vaihtelevat suuresti. Nykyään monissa teekeittimissä onkin säädettävät termostaatit, jolloin saadaan juuri kullekin teelaadulle paras lämpötila. Korkealaatuisia teelaatuja voidaan haudottaa jopa toistamiseen, jolloin juomaan saadaan erittymään lisää aromeja.
    Myös sopiva haudutusaika teeaineksien uuttamiselle vaihtelee suuresti teen laadun mukaan. Eri valmistajilla suositukset poikkeavat jonkin verran toisistaan. Makuaineksien liukeneminen ja siirtyminen kuumaan teeveteen vaatii teen laadusta riippuen haudotusaikoja, jotka vaihtelevat 1-15 minuutin välillä. Lyhintä haudutusaikaa suositellaan yleensä vihreälle hienorakeiselle pussiteelle ja pisimpiä valkoiselle ja keltaiselle teelle, sekä yleensäkin kokolehtisille teelaaduille. Teen sisältämä kofeiini liukenee muita yhdisteitä nopeammin.

Tutkimustuloksia teen terveysvaikutuksista

Jo vanhastaan ihmiset ovat pitäneet teetä terveyttä edistävänä ja piristävänä juomana, vaikka he eivät ole tienneet mitään kasvin sisältämistä ainesosista. Oikeastaan vasta nykyaikaiset kemialliset analyysitekniikat ovat antaneet mahdollisuuden selvittää teen ainekoostumuksia ja siten päätellä paremmin teen merkitystä terveyttä edistävänä aineena. Tutkimuksin onkin saatu pitkälti vahvistetuksi vanhat, kokemuksiin perustuneet käsitykset teen terveellisyydestä.
Teejuoma ei sisällä juurikaan varsinaisia ravintoaineita, joten sen kaloriarvo on käytännössä nolla. Sen sijaan se sisältää satoja muita aineita, joista osa on elimistön toiminnan kannalta edullisia tai jopa välttämättömiä. Tee sisältämistä yhdisteistä tärkeimpiä ovat:
 -       - vitamiinit, kuten askorbiinihappo eli C-vitamiini ja monet B-ryhmän vitamiinit
-         - kivennäis- ja hivenaineet, kuten magnesium, kalium, fluori, sinkki
-         - antioksidantit, pääasiassa polyfenoleja, kuten flavonoideja
-         - kofeiini, jota kutsutaan nimellä teiini

Vitamiinien sekä kivennäis- ja hivenaineiden saanti teestä on ravinnosta saatavaan määrään verrattuna pientä, joten terveysvaikutuksen kannaltakin niiden merkitys on vähäistä. Poikkeuksena on fluori, jolla on merkitystä hammaskiilteen vahvistajana.

Juomasta saatava hermostoa piristävän kofeiinin määrä on melko lailla kahvia pienempi, joten kofeiiniherkätkin sietävät yleensä teetä kahvia paremmin (katso blogikirjoitukseni ”Kahvin pitkä taival terveysjuomaksi”.

Teen terveysvaikutukset perustuvat pääasiallisesti sen sisältämiin antioksidantteihin

Antioksidantit ovat yhdisteitä, joita on jossain määrin kaikessa ravinnossa. Niihin kuuluvat mm. C- ja  E- vitamiinit sekä seleeni, joita yleensä saadaan runsaasti monipuolisesta ravinnosta.
     Elimistöä uhkaavat koko ajan rakenteita hapettavat happiradikaalit. Niitä syntyy jatkuvasti energia-aineenvaihdunnassa, joten kudosten on päästävä niistä eroon mahdollisimman nopeasti. Juuri siksi elimistössä täytyy olla tarpeeksi antioksidantteja niitä hävittämässä.
    Edellä mainittujen aineiden lisäksi tärkeitä radikaalien hävittäjiä ovat myös kasviravinnosta saatavat sadat erilaiset antioksidantiyhdisteet. Ne ovat yleensä kasvin tuottamia sivuyhdisteitä, ns. sekundaariyhdisteitä. Tunnetuimpia niistä ovat eri hedelmien ja marjojen värilliset aineet, kuten tuhannet erilaiset kirkkaan väriset flavonoidit (useimmat keltaisia), karotenoidit (useimmat oransseja) ja antosyaanit (useimmat punaisia tai sinisiä).
    Näitä värillisiä aineita on myös kasvien vihreissä osissa, mutta ne peittyvät yleensä lehtivihreän alle. Niitä on myös hyvin runsaasti mausteissa ja yrteissä, kahvissa ja teessä, joskin suurimman osan niistä ihminen saa normaalisti vihanneksista, hedelmistä ja marjoista.

 Antioksidatiivisia yhdisteitä kasvi tarvitsee mm. pölyttävien hyönteisten ja siemeniä levittävien hedelmänsyöjien houkutteluun. Niiden avulla kasvit myös puolustavat itseään bakteereita, sieniä sekä viruksia ja jyrsijöitä ym. tuholaisia vastaan. Aineet suojaavat kasvia myös muita ympäristövaikutuksia vastaan, ennen kaikkea UV säteilyn tappavalta vaikutukselta.

Koska ympäristövaikutukset kohdistuvat etenkin kasvin pintaan, nämä yhdisteet sijaitsevat aina runsaimpana kasvin eri osien kuoriosissa.

Teen antoksidanttien terveyttä edistävä vaikutus on todettu
 myös lukuisissa länsimaisissa tukimuksissa

Teen terveellisyyttä on korostettu jo varhain teepensaan alkuperäisillä kasvupaikoilla Kiinassa. Länsimaissa asiaan on herätty vasta viime vuosikymmenien aikana, kun täälläkin on tehty väestötutkimuksia teen juomisen eduista sekä solututkimuksia teestä eristettyjen yhdisteiden terveysvaikutuksista.
    Teen flavonoideista on tutkittu erityisesti katekiineiksi kutsuttuja yhdisteitä. Ne ovat erittäin voimakkaita antioksidantteja, joita ilmeisesti saa eniten vihreästä teestä. Kaikkien antioksidanttien saamiseksi irti teelehdistä, niitä kannattaa hauduttaa pitkään. Niiden irtoamisen huomaa kyllä karvaan maun lisääntymisestä juomassa.

Vaikka tutkimukset antavatkin koko ajan uutta tietoa, jo nyt on runsaasti positiivisia tuloksia teen edullisista vaikutuksista. Tutkimusten mukaan muutama kupillinen teetä päivässä vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä. Tämä näkyy mm. veren kolesteroliarvojen paranemisena, erityisen selvästi pahan LDL-kolesterolin laskuna. Se ilmenee myös pienentyneenä sydän- ja aivoinfarktiriskinä ja nopeampana infarktista toipumisena. Teen on huomattu vähentävän myös jossain määrin veren hyytymistaipumusta, joten veren ohennuslääkkeitä saavien kannattaa neuvotella lääkärinsä kanssa etenkin vihreän teen runsaasta nauttimisesta.
    Lisäksi on olemassa tutkimustuloksia myös siitä, että teen käyttö saattaa vähentää syöpäriskiä ja stressioireita. Mitään todisteita ei ole kuitenkaan siitä, että runsaskaan teenjuonti suoranaisesti edistäisi jo puhjenneen syöpätaudin paranemista muuta kuin mielen piristämisen ja plasebovaikutuksen avulla. Teestä eristetyt katekiinit ovat kuitenkin alkaneet kovasti kiinnostaa syöpäsairauksien tutkijoita.
    Yhteenvetona teestä voidaan sanoa, että se on monessa mielessä suositeltava ja hyvinvointia lisäävä nautintoaine, joka sopii lähes kaikille. Vain kovin herkkävatsaisten, mahahaavasta kärsivien sekä imettävien äitien kannattaa rajoittaa teenjuontiaan. 

Uskomuksilla on pitkät jäljet, joita järki kykenee
vain vaivoin sekoittamaan (RT).

Toivotan lukijoilleni pimenevään syksyyn mielen valoa.


torstai 30. elokuuta 2018

KAHVIN VAIKEA TAIVAL TERVEYSJUOMAKSI





Tämä kirjoitukseni perustuu pitkälti päätoimittaja Jukka Ruukin artikkeliin ”Kahvista tuli terveysjuoma”. Se löytyy Tiede-lehden numerosta 8/2018.


 Kahvi astui historian lehdille runsaat tuhat vuotta sitten

Perimätiedon mukaan joskus 800-luvulla Etiopian alueella lampaitaan paimentamassa ollut mies ihmetteli toisinaan laumansa poikkeuksellisen riehakasta käyttäytymistä. Tarkkailtuaan aikansa eläinten syömäpuuhia, hän keksi, että riehakkuus saattoi johtua siitä, että eläimet olivat syöneet marjoja eräästä tietystä pensaasta. Hän kertoi havainnostaan läheisen luostarin abotille, joka kokeili marjojen vaikutusta itseensä. Ilokseen abotti huomasi, että nautittuaan noita marjoja hän virkistyi niin, että pysyi hereillä puuduttavan pitkän iltarukouksen ajan. Ilosanoma levisi pian muuallekin ja siitä alkoi vähitellen kahvin maailmanvalloitus.
     Olkoon legenda tarua tai totta, se ainakin pitää paikkansa, että kahvi on kotoisin lähinnä Etiopian alueelta. Sieltä kahvin nauttiminen ja kahvipensaan viljely levisi muualle, ensiksi luultavasti Arabian niemimaalle. Sana kahvi on eri kielissä hiukan eri muodoissa, mutta nimi juontuu arabiankielisestä sanasta quahva. Se tarkoittaa kasveista valmistettua viinin tapaista juomaa.
    Varmuudella tiedetään, että Etiopiassa kahvia käytettiin jo yli 1000 vuotta sitten paitsi juomana myös rasvaan sekoitettuna massana, jossa muodossa sitä otettiin mielellään myös matkaevääksi. Samoin tiedetään, että jo 1200-luvulla arabit tekivät juomaa paahdetuista kahvinpavuista. Kuitenkin vasta 1600-luvun alussa kahvinjuonti levisi Turkin ja Iranin kautta Kreikkaan ja Italiaan.  Sen jälkeen vajaassa sadassa vuodessa kahvinjuonti levisi suurimpaan osaan kaikista maailman maista.

Useissa maissa kahvi joutui pian mustalle listalle

Kahvinjuonnin yleistyessä sen nautiskeluun alettiin perustaa erillisiä yksityisiä ja julkisia kahvihuoneita, jolloin se houkutteli ihmisiä helposti paheelliseen nautiskeluun ja laiskotteluun. Sitä valtaapitävät eivät katsoneet hyvällä.
    Ensimmäisenä kahvinjuonti kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla islamin vastaisena ja terveydelle haitallisena Turkissa 1600-luvun alkupuolella. Pian tämän jälkeen monet Euroopan maat toinen toistensa perään kielsivät kahvinjuonnin joutavaan seurusteluun ja muuhunkin tapainturmelukseen yllyttävänä nautintoaineena. Lisäksi Euroopan maissa kahvin pelättiin syrjäyttävän terveellisenä pidettyjen viinin ja oluen juontia. Lääkkeeksi se kuitenkin yleensä hyväksyttiin.
     Myös Ruotsin valtakunnassa kahviin suhtauduttiin yhtä penseästi ja vielä 1800-luvun alussa vanha kahvin kieltävä vanhentunut laki säädettiin uudelleen. Alkuun päästyään kahvinjuontia ei enää voitu länsimaissa kuitenkaan pysäyttää millään määräyksillä.  Kahvi oli koukuttanut etenkin länsimaiset kansat tiukkaan otteeseensa eivätkä mitkään kiellot voineet siitä nauttimista enää estää. Kieltokausien aikanakin kahvinjuonti kukoisti piilossa salakaupan varassa.

Hollanti rikastui 1600-luvulla kahvin välittäjänä

Aina vuoteen 1616 asti arabit olivat ankaralla kiellolla onnistuneet estämään itämiskelpoisten kahvipapujen leviämisen muualle. Tuona vuonna hollantilaiset olivat kuitenkin onnistuneet saamaan siemenpapuja itselleen ja aloittivat kahvipensaiden viljelyn alusmaissaan etenkin Jaavalla ja Sumatralla. Sen jälkeen hollantilaiset kahvikauppiaat saivat herruuden kahvin toimittajina kaikkiin länsimaihin ja vaurastuivat sillä.
     Vähitellen kahvinviljely levisi yhä useampiin maihin. Nykyään kahvia viljellään yli 60 maassa lähinnä trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Suurin kahvintuottaja on Brasilia.

Tutkimukset 1970-luvulla todistivat kahvin epäterveelliseksi

Tuolloin laaja englantilainen väestötutkimus selvitti kahvinjuonnin vaikutusta terveyteen. Tutkimuksessa seurattiin 12 000 aikuisen kahvinjuontia ja terveydentilaa.  Saatu tulos osoitti, että 1-5 kuppia kahvia päivässä nauttineilla sydänkohtausten riski oli kohonnut 60 % ja tätä enemmän nauttineilla jopa 120 %. Toisessa tutkimuksessa osoitettiin, että runsas kahvinjuonti aiheutti melkoisen nousun myös verenpaineeseen.
    Tuloksista nousi aikamoinen häly mediassa ja sen seurauksena jotkut jopa vähensivät kahvinjuontia.

Myöhemmät tutkimukset eivät vahvistaneet tulosta kahvin haitoista

Monet tutkijat epäilivät alusta alkaen edellä mainittuja tuloksia ja hakivat niihin muita syitä kuin kahvijuonti. Epäilyt kohdistuivat erityisesti kolmeen asiaan, jotka olisivat vaikuttaneet tulokseen:
-         Monilla on tapana lisätä kahvinautintoa tupakoimalla, ja koska tupakointi tehostaa veren hyytymistä ja supistaa verisuonia, veritulpan riski lisääntyy nimenomaan siitä.
-         Toiseksi, ahkerimmat kahvinjuojat ovat iltavirkkuja ihmisiä, joille syntyy muita herkemmin univaje, jonka seurauksena sydänkohtausten riski nousee. Tämä sai tukea erillisistä tutkimuksista, joiden mukaan iltavirkuilla on todella suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin kuin aamuvirkuilla.
-         Kolmanneksi, kahvin aiheuttama verenpaineen kohoaminen ei välttämättä lisää sydänkuolleisuuden riskiä, sillä kahvinkupillisen jälkeen verenpaine palautuu melko pian.

Uusi häly kahvin haitallisuudesta veren kolesterolitason kohottajana

Uudet paremmin suunnitellut tutkimukset kahvin haitallisuudesta vapauttivatkin kahvin melkein kokonaan aikaisemmista moitteista. Uusi isku kahvia vastaan oli kuitenkin tulossa.
    Norjalainen laaja tutkimus antoi 1980-luvulla tuloksen, että kahvinjuonti nostaa merkittävästi veren kolesterolitasoa, jonka katsottiin lisäävän sydäntauteja. Sen jälkeen myös Suomessa Kansanterveyslaitoksen tutkimus päätyi samaan tulokseen. Tämäkin tulos nosti melkoisen hälyn kahvia rakastavan kansan keskuudessa.
      Kun tässä vaiheessa kahvia valmistettiin runsaasti jo uudella menetelmällä, nimittäin suodattamalla, haluttiin vielä kuitenkin verrata pannukahvin ja suodatinkahvin mahdollisia eroja tässä mielessä. Tulos osoittikin, että vain toinen näistä, nimittäin pannukahvi, kohotti veren kolesterolitasoa, ja vielä erityisesti haitallisen LDL–kolesterolin osalta. Suodatinkahvi oli tässä suhteessa vaaraton.
     Tälle kahvin vaikutukselle löydettiin myöhemmin selitys.  Hollantilaiset tutkijat havaitsivat, että kahvi sisältää kahta kolesterolia voimakkaasti nostavaa yhdistettä, nimittäin kafestolia ja kahveolia. Suodatinkahvissa ne eivät kuitenkaan muodostu ongelmaksi, sillä ne takertuvat kahvijuoman valmistuksessa suodatinpaperiin.
    Koska täällä enää vain joka kymmenes keittelee pannukahvia ja juo sen suodattamatta, suomalaisten aikaisempi pannukahvin aiheuttama sydäntautiriski on tältä osin lähes täysin poistunut.
     Suodatinpaperista tulevaa etua ei saada tietyistä erikoiskahveista, kuten espressosta, kuten ei myöskään erilaisten kahviautomaattien valmistamasta kahvista, koska niiden suodattimet ovat metallia. Niiden kahvin valmistus ei kuitenkaan vastaa pannukahvin tapaista keittämistä, joten tässä vaiheessa ilman kunnollista väestötutkimusta niiden vaikutuksesta veren kolesterolitasoon on mahdotonta mitään tietää.

Seuraavaksi huolestuttaa kahvin aiheuttama mahdollinen syöpäriski

Viime vuosisadan loppupuolella oli jo saatu selvää näyttöä siitä, että tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää. Pian myös osoitettiin, että ruoka-ainesten paahtaminen ja savustaminen tuottavat syöpää aiheuttavia yhdisteitä, joista PAH-yhdisteet ja akryyliamidit ovat tärkeimpiä.
     Kuten esimerkiksi perunalastuista, ranskanperunoista, aamiaismuroista ja näkkileivästäkin, myös paahdetusta kahvista löytyy pieniä määriä akryyliamideja. Tästä syystä vuonna 1991 WHO luokittelikin kahvin ”ihmisille mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi aineeksi” ja joissakin maissa alettiin vaatia kahvipakkauksiin jopa huomautus tästä riskistä.
    Uuden, tuhansia alkuperäistutkimuksia käsittävän aineiston antama analyysi sai WHO:n kuitenkin muutamaa vuotta myöhemmin muuttamaan luokituksen muotoon ”kahvi ei todennäköisesti aiheuta ihmisissä syöpää”.
    Tämän jälkeen epäilyt kahvin aiheuttamasta syöpäriskistä ovat hiipuneet lähes tyystin. Viime aikoina on saatu jopa tuloksia, joiden mukaan kahvinjuonti saattaa vieläpä suojella elimistöä joiltain syöviltä. Vanha totuus – määrä tekee lääkkeestä myrkyn - koskee muitakin aineita.

Nykyään kahvi alkaa näyttää ihan terveysjuomalta

Uusimmissa katsauksissa kahvitutkimuksia on tarkasteltu entistä kriittisemmin ja hylätty selviä puutteita sisältävät tutkimustulokset. Viimeisin ja tähänastisista laajin katsaus vuodelta 2017 korkealle arvostetussa brittiläisessä lääketieteen alan lehdessä antaa kahvista kuvan suorastaan terveysjuomana.
    Katsauksen mukaan kahvinjuonti pidentää elinikää ja vähentää mm. sydän- ja maksasairauksien sekä tyypin 2 diabeteksen riskiä. Samoin kahvi näyttää antavan suojaa dementiaa, masennusta, sappikivien muodostusta, kihtiä ja ilmeisesti myös maksakirroosia vastaan. Kahvi näyttää myös ehkäisevän alkoholin aiheuttamaa maksa-arvojen nousua ja siten normalisoivan maksan toimintaa.
    Hämmästyttävin tulos on mielestäni kuitenkin se, että kahvinjuojilla on todettu vähemmän kohdunkaulan, virtsarakon sekä ihoalueen syöpiä.  Todennäköisesti kahvinjuonti pienentää myös riskiä sairastua maksakirroosiin ja maksasyöpään.
   Tulokset näyttävät samansuuntaisilta riippumatta siitä millä kahvilaadulla ja missä maassa tutkimukset on tehty. Suojavaikutus saavuttaa huippunsa viiden kupillisen päiväannoksella, jolloin sairastumisriski em. tauteihin on vähentynyt noin puoleen verrattuna niihin, jotka eivät juo lainkaan kahvia.

Ovatko väestötutkimukset luotettavia

Väestötutkimuksissa on aina omat ongelmansa, sillä yksilöiden elämän muiden tekijöiden, kuten ravinnon, elämänrytmin, alkoholin käytön, tupakoinnin jne. vaikutus tutkimustuloksiin on erittäin vaikea kontrolloida. Asiaa auttaa kuitenkin jos tutkittava joukko on suuri ja eri koe- ja vertailuryhmät saadaan mahdollisimman hyvin vastaamaan elämäntavoiltaan toisiaan.
    Luotettavuus on nykyään myös parantunut käyttämällä laajoja tietokoneanalyysejä, ns. meta-analyysejä, joissa kootaan yhteen tulokset suuresta määrästä erillisiä tutkimuksia.
     Ihmiselle tärkeiden aineiden, kuten kahvin, vaikutuksia tutkitaan myös koe-eläimillä, eristetyillä soluilla, solunosilla sekä entsyymimäärityksin. Kahvi sisältää satoja kemiallisia yhdisteitä, joita myös eristetään ja puhdistetaan, Niiden soluvaikutuksia tutkitaan sitten eri menetelmin joko erikseen tai yhdessä.

 Kahvi seurustelujuomana on myös tärkeä terveystekijä

Kahvi sisältää runsaasti erilaisia yhdisteitä, joista monien mielestä tärkein on kofeiini. Se on piriste, jota on kupillisessa keskimäärin noin 90 mg. Vaikka useimmat edellä mainituista kahvin terveyttä edistävistä vaikutuksista ovat ilmeisesti muiden kuin kofeiinin aiheuttamia, ei voi unohtaa kofeiinin terveydellistä merkitystä ”piristysruiskeena” ja mielialan kohottajana.
   Mitäpä olisivat iloiset kekkerit ilman ihanalle tuoksuvaa ja kielenkantoja irrottavaa kahvia. Miten ankealta monista tuntuisi päivä ilman unet karistavaa kahvihetkeä aamuisin tai muina aikoina ruokailun jälkeen. Lyhyesti sanottuna kahvi luo sosiaalisuutta ja antaa elämään pirteyttä, naurua ja iloa, jotka todistetusti pidentävät ikää.
     Kahvin tärkeys ilmeni etenkin sota-aikana, jolloin kahvia sai vain hyvin pieniä eriä ns. ostokortilla tai korkeaan hintaan salakaupasta eli ”mustasta pörssistä”. Kansa tarvitsi kuitenkin kahvinsa. Keksittiin jos minkälaisia korvikkeita, kuten paahdettua viljaa, voikukan juurta ja sikuria. Sodan loppuvaiheessa valtio alkoi jakaa ostokortilla myös ns. kahvinvastiketta, jossa kahvia oli mukana vain osaksi.

Kahvin kofeiini sekoittaa hieman aivokemiaa

Kahvin piristävä vaikutus johtuu siitä, että se ehkäisee aivoissa päivän mittaan kerääntyvän väsymysaineen (”unihiekan”), adenosiinin, toimintaa. Siksi kahvin nauttiminen helposti lykkää nukahtamista iltaisin.
    Näin ei kuitenkaan tapahdu kaikille. Monet jopa väittävät, että he nukahtavat paremmin kahvikupposen jälkeen.
    Tällainen ero johtuu ilmeisesti kahdesta seikasta. Ihmiset ovat hermostoltaan eri lailla herkkiä, mikä ilmenee myös nukkumisherkkyydessä sekä reagoinnissa kofeiiniin
    Toiseksi, kuten moniin muihinkin hermostoon vaikuttaviin aineisiin, ihminen tottuu myös kofeiiniin niin, että sen piristävä vaikutus heikkenee vähitellen. Iltakahvin juojat ovatkin yleensä kahvin suurkuluttajia, jotka ovat menettäneet herkkyyttä kofeiinin vaikutukselle ja pyrkivät korvaamaan sitä lisäämällä kahvin juontia.
    Toisaalta kahvikupillinen myös rentouttaa mieltä, jolloin heti sen jälkeen nukahtaminen helpottuu. Monet ottavatkin päiväunet heti iltapäiväkahvin jälkeen, jolloin kahvin piristävä vaikutus ei ole vielä ehtinyt käynnistyä. Sitten sopivasti noin 15 minuutin kuluttua kahvin piristävä vaikutus herättää nukkujan.

Liika kahvittelu tuottaa myös ongelmia

Kofeiinia tulee elimistöön 5-6 kahvikupposesta puolisen grammaa. Pitkin päivää nautittuna siitä aiheutuu joillekin enintään vatsavaivoja ja unettomuutta. Kaksin tai kolminkertainen määrä aiheuttaa jo helposti hermostuneisuutta, levottomuutta, lihaskouristuksia ja sydämen rytmihäiriöitä.
    Kahvin kofeiini on siis stimulantti, joka piiskaa elimistöä toimimaan tavallista tehokkaammin. Siksi se saattaa olla mukana tuottamassa jatkuvan ylikuormituksen ja jopa uupumukseen johtavan stressitilan. Yleensä ihmiset kuitenkin huomaavat itse liiallisen kahvinjuonnin haitat, ja mukauttavat juomisensa sen mukaan.
    Puhtaasta kofeiinista tai kahvipapujen syömisestä voi saada vieläkin suurempia annoksia, joista terveelle aikuisellekin seuraa sekavuutta, harhoja, maniaa jopa mielen järkkymistä.

Kofeiinin lisäksi myös kahvin muut aineet voivat aiheuttaa ongelmia. Etenkin herkkävatsaiset saavat kahvista ruuansulatusvaivoja, jotka ilmenevät mm. närästyksenä, röyhtäilyinä, vatsan turpoamisena jne. Osa näistä saattaa johtua kofeiinista, mutta muista kahvin aineista etenkin parkkihapot voivat myös olla syynä näihin.  Usein nämä ihmiset siirtyvätkin korvaamaan kahvia muilla juomilla, kuten teellä tai kaakaolla.


Vanhankansan toivotus tervetulleeksi:
”Tulkaa joskus käymään, pannaan kahvipannu kuumaksi kun tulette.”



  

torstai 26. huhtikuuta 2018

PIILOTAJUNTAA KANNATTAA HOITAA



(jatkoa kolmelle aikaisemmalle piilotajuntaa käsittelevälle blogikirjoitukselleni.)


Piilotajunnassa monia rooleja

Jo melko varhain lapsi huomaa, että hän oppii sovittamaan käyttäytymisensä erilaisten ihmisten ja tilanteiden mukaan.  Niinpä hän alkaa käyttäytyä esimerkiksi päiväkodissa eri tavalla kuin kavereiden kanssa tai kotona. Vähitellen hän oppii näitä rooleja lisää ja ne iskostuvat kiinteäksi osaksi piilotajuntaa. Sen jälkeen piilotajunta ohjaa hänen käyttäytymistään totutuissa tilanteissa pitkälti automaattisesti.

 Sosiaalisen ryhmän kannalta roolit ovat hyödyksi, sillä erilaisissa tilanteissa ne mukauttavat yksilön käyttäytymistä ryhmään sopivaksi.  Siten kuhunkin tilanteeseen osuva rooli lujittaa ryhmän yhtenäisyyttä ja ehkäisee muiden jäsenten taholta tulevaa paheksumista ja hyljeksintää. Näin roolikäyttäytyminen vähentää kaikkien psyykkistä rasitusta.
    Yksilön kannalta tiukasti omaksuttu rooli voi kuitenkin olla myös haitallinen.  Se voi olla kovasti ristiriidassa yksilön omien periaatteiden, tapojen tai synnynnäisten vietti ja vaistotoimintojen kanssa, jolloin roolin mukaan toimiminen rasittaa mieltä ja lisää epävarmuutta. Mieli toimii ristiriitaisten pyrkimysten taistelukenttänä, kun yksilö mielistelee roolin mukaisesti, vaikka tekisi mieli huutaa toisille oma mielipide vasten kasvoja.


Piilotajunta ei ylikuormitu suuresta tietomäärästä vaan
 negatiivisista tunteista    

Piilotajunta kantaa yksilön koko elämänhistorian. Sen muistivarasto on hämmästyttävän suuri. Monenlaisten kokemusten, koulutuksen ja eri tietolähteiden tuoman asiamäärän lisäksi muistivarasto voi sisältää lukuisten kielien hallinnan.
    Suurikaan tiedon määrä ei kuitenkaan muodostu rasitteeksi, jos tiedon omaksuminen on omaehtoista eikä synnytä rasittavia negatiivisia tunteita.  Eniten piilotajuntaa rasittavat järkyttävät kokemukset ja krooninen kiireen ja riittämättömyyden tunne etenkin silloin, jos tunteita ei pysty rasittavissa tilanteissa millään tavalla purkamaan.

Piilotajuntaa rasittamatta asiat opitaan parhaiten silloin, kun opettelussa on mukana innostus, jota täydentää asiaan liittyvä mielikuvitus sekä miellyttävät aistimukset ympäristöstä ilman huolta ja pelkoa.  Tärkeää on myös antaa aivoille levähdystaukoja ja riittävä yölepo, jonka aikana asiat pääsevät kiinnittymään kestomuistiin.


Piilotajunnan hätäviestit tulevat ilmi uupumisoireina
   
Elämänkokemuksista liikarasittunut piilotajunta ilmoittaa tilastaan erilaisina hätäviesteinä, stressioireina. Mielen oireita nimitetään psyykkisiksi ja kehon oireita psykosomaattisiksi. Oireet tarkoittavat sitä, että yksilön valitsemassa elämänmuodossa piilotajunta ylikuormittuu niin, etteivät sen ohjaamat säätelyjärjestelmät kykene enää ylläpitämään normaalia toimintaansa eli terveyttä.
     Niin psyykkisen kuin fyysisenkin liikarasituksen aiheuttama stressaantuminen ilmenee melko samanlaisena kaikilla selkärankaisilla eläimillä. Stressioireetkin ovat melko samanlaisia ainakin kaikilla nisäkkäillä. Stressin siedolla on kuitenkin sekä lajikohtaiset että yksilölliset rajansa.
    Ihmisen stressinsietoa selvittelevien tutkimusten mukaan länsimaalaisista vähintään joka toinen kärsii tällä hetkellä psyykkisen rasituksen aiheuttamasta stressistä. Fyysisen rasituksen aiheuttamaa stressiä esiintyy enää harvemmin, mutta ilmenee mm. raskaassa ruumiillisessa työssä sekä huippu-urheilussa.
     Stressi voi lisätä myös alttiutta tapaturmien, virusten ja bakteerien aiheuttamille sairauksille sekä pitkittää niiden paranemista.


Stressioireet

Ihmisellä psyykkiset stressioireet ilmenevät mm. ilottomuutena, alakulona, väsymyksenä, välinpitämättömyytenä, unihäiriöinä ja epämääräisenä ahdistuksena. Pahimmillaan oireisiin liittyy myös psyykkistä kipua. Se on kivunomaista tuskaa, jota ei voi paikantaa mihinkään kohtaan kehossa. Lopulta paha stressi voi aiheuttaa jonkin psyykkisen sairauden tai ainakin olla siinä lisätekijänä. Yleisin niistä ilmenee masennuksena, josta toipumiseen tarvitaan yleensä lääketieteellistä ammattiapua.
    Psykosomaattiset stressioireet tulevat näkyviin eri elimissä ja elinjärjestelmissä. Ne ilmenevät erilaisina kipuina kehon eri kohdissa ja toimintahäiriöinä monissa elimissä. Niitä ovat mm. verenpaineen nousu, sydämen rytmihäiriöt, maha- ja suolistovaivat, ihottumat sekä heikentynyt immunologinen puolustus, mikä näkyy alttiutena erilaisille infektiosairauksille.
    Kemiallisissa analyyseissä kroonisen stressin merkit näkyvät mm. aivojen viestiaineiden muutoksina sekä stressihormonien (etenkin hydrokortisonin, adrenaliinin) tason kohoamisena. Vastaavasti testosteronin taso laskee miehillä.
      Sekä käytäntö että tutkimukset ovat osoittaneet myös sen, että krooninen stressitila lyhentää elinikää. Äskettäin asia on osoitettu myös solututkimuksissa. Stressin vaikutus näkyy kromosomien pääterakenteiden, telomeerien, lyhenemisenä.
    Normaalistikin telomeerit lyhenevät vähitellen iän myötä, mutta krooninen stressi nopeuttaa prosessia. Kun telomeerit ovat typistyneet minimiinsä, kromosomit eivät kykene enää toimimaan solujen jakautumisessa ja ihminen kuolee vanhuuteen.


Motivaation löytäminen elintapojen muutokseen ei aina ole helppoa

Stressioireina ilmenevät signaalit tarkoittavat siis piilotajunnan hälytyskellojen soimista, jolla tietoinen mieli pitäisi saada hereille ja toimimaan niin, että yksilössä ja hänen ympäristössään tapahtuisi muutos parempaan.  Stressioireet pitäisi ottaa huomioon jo paljon ennen kuin ihminen sairastuu täydelliseen uupumukseen ja vakaviin psyykkisiin tai elimellisiin sairauksiin.
    Jotta piilotajunnan ja sen kautta koko kehon toipumiselle syntyisi uusi mahdollisuus, jonkinlainen muutos yksilön elämänmuodossa, ajattelussa ja asenteissa olisi saatava aikaan.
    Ihminen ajattelee helposti niin, että ”kyllä se siitä” eli kyllä tilanne ajan myötä helpottuu. Mieluiten hän jatkaa vain entiseen tapaan ja yrittää parantaa tilannetta mm. makealla lohturuualla ja nautintoaineilla. Tilapäisesti näillä voidaankin sinnitellä eteenpäin, mutta useimmiten lopulta yhä vakavammiksi käyvät oireet pakottavat etsimään muutosta elämään.
    Motivaatiota muutokseen voi lisätä muistelemalla entisiä terveitä aikoja ja niiden synnyttämiä miellyttäviä tunnetiloja. Se voi antaa uskoa siihen, että kunhan vain ryhdistäydyn, mielikuvan reipas ja innostunut hahmo ilmestyy jälleen todellisuuteen.
    Motivoinnin ongelmaksi muodostuu toisinaan se, että kun olo hiukankin paranee, palataan entiseen elämänmenoon entisin tavoin, ajatuksin ja asentein.  Jos mitään ei ole opittu, edessä on auttamattomasti uusi uupumuskierre.


Apua stressinhallintaan

Stressinhallinnan menetelmistä on kirjoitettu tuhatmäärin ohjeita kirjoissa , lehdissä ym. tiedotusvälineissä. Niistä osa on yksittäisiä havaintoja ihmisten omista kokemuksista, osa on saatu tieteellisistä tutkimuksista. Asiaa on käsitelty hyvin laajasti esimerkiksi psykiatri Friedemann Scaubin kirjoittamassa kirjassa” Alitajunnan voima” vuodelta 2015.  Itsekin olen käsitellyt aihetta laajasti kirjassani ”Jatkuvan onnentunteen harha” vuodelta 2006. Siksi otan tähän katsaukseen asiasta vain joitain keskeisimpiä ajatuksia.
    Seuraavassa vain hyvin lyhyesti joitain periaatteita, joiden avulla päästään vähentämään uuvuttavan pahan stressin vaikutuksia.


1.     Muistivarastoon kerääntyneet ongelmat tietoiseen käsittelyyn

Piilotajunta on herkkä koneisto, jonka toiminta häiriintyy helposti voimakkaita ristiriitoja aiheuttavista kokemuksista. Häiriö ilmenee ensimmäiseksi psyykkisinä stressioireina. Pahat kokemukset kerääntyvät muistiin ja muodostavat piilotajuntaan ahdistavan tunnetaakan, josta pitäisi päästä vapautumaan.
    Koska piilotajunta kantaa yksilön koko historian, on sen hoitokin hyvä aloittaa menneiden tapahtumien muistelemisesta. Meistä jokaisella on hauskojen, mieltä ylentävien muistojen vastakohtana myös ikäviä muistoja erilaisista vaaratilanteista.
    Muistot pahoista kokemuksista näyttävät säilyvän muistissa erityisen hyvin. Vaikka ne tuntuvat rasittavan mieltä, niistä on ilmeisesti myös hyötyä. Kun piilotajunta pitää haitalliset kokemukset tiukasti muistissa, se voi käyttää kokemuksista saatua tietoa toimintamallina samanlaisten vaaratilanteiden toistuessa.

Mieltä järkyttäneiden kokemusten haittavaikutusta voi vähentää etsimällä menneitten tapahtumien perimmäisiä syitä sekä eläytymällä uudestaan tapahtumien herättämiin tunnetiloihin aina lapsuudesta alkaen.
     Se vaatii halua ja rohkeutta kipeiden asioiden perusteelliseen pohdintaan sekä tietoista työstämistä syysuhteiden selvittämiseksi ja elämänmuutoksen aloittamiseksi. Vaikeinta on päästä aikuisena purkamaan lapsuuden traumoja, sillä mielikuvat tapahtumista voivat olla hataria ja muuntuneita.
    Tunteisiin pääsee eläytymään uudestaan kaivelemalla tapahtumia muistista. Sitä voi tehostaa haastattelemalla läheisiä, selaamalla vanhoja valokuvia sekä eläytymällä samanlaisia kokemuksia läpikäyneiden ihmisten kertomuksiin tai kirjojen ja elokuvien fiktiivisiin tarinoihin. Myös raskaista kokemuksista puhuminen ja kirjoittaminen voi olla avuksi.
      Muistikuviin saattaa päästä kiinni myös musiikin, unien ja hypnoosin avulla. Unissa tapahtumat toistuvat kuitenkin usein muuntuneina vertauskuvina, joita on vaikea tulkita.
   

2.    Elämän olosuhteiden järjestäminen oman kestokyvyn mukaan

Omat stressinsietorajat opittava tuntemaan

Pelkästään vanhojen asioiden perkaaminen muistista ei riitä takaamaan hyvinvointia, vaan piilotajuntaa on hoidettava jatkuvasti järjestämällä elintavat ja ympäristön olosuhteet vähemmän stressaaviksi.
    Se vaatii piilotajunnan signaalien kuuntelemista, mikä antaa mahdollisuuden oppia tuntemaan oman stressinsiedon rajat. Sen jälkeen voidaan järjestää elämisen rasitus sellaiseksi, ettei sietoraja pääse pahemmin ylittymään.
    Kenenkään ei ole hyvä elää sellaisten roolivaatimusten mukaan, joissa toiminta tapahtuu jatkuvasti toisten ehdoilla. Oma persoonallisuus ei pääse kehittymään, jos joutuu jatkuvasti näyttelemään jotain muuta kuin itse asiassa on. Onneksi nykyään on ruvettu yhä enemmän arvostamaan sitä, että sosiaalisessa esiintymisessä antaa myös oman persoonallisuuden näkyä.


Keinoja ympäristön aiheuttaman stressikuorman keventämiseksi

Päämääränä on järjestää olosuhteet sellaisiksi, ettei piilotajunta pääse ylikuormittumaan eteen tulevissa ympäristön paineissa. Huomioon otettavia tekijöitä löytyy niin työstä kuin vapaa-ajan vietostakin.
      Tärkeä on sopiva viriketaso. Stressiä aiheuttaa elämän ylivirikkeisyys, hektisyys, mutta toisaalta myös elämän yksitoikkoisuus. Haasteita ja tavoitteita on hyvä olla, mutta niitä on otettava vastaan omien voimien mukaan.
   Elämässä tärkeitä tavoitteita on mahdollisuus vaikuttaa omaan toimintaan ja saada kannustavaa hyväksyntää siinä.
     Toimiva keino on myös oman kestokyvyn ylittävien stressitilanteiden välttäminen.  Haasteista pakenemista on kuitenkin harkittava tarkkaan, sillä haasteista selviäminen parantaa stressinsietoa tulevissa koitoksissa. Jos ottaa pakenemisen reaktiomalliksi, se vain lisää arkuutta ja pakenemista loputtomiin.
    Sosiaalisessa yhteisössä toimiminen yhteiseksi hyväksi on aina hyvin palkitsevaa.


 Ihmissuhteet kuntoon
    
Siinä tarvitaan anteeksi pyytämistä ja antamista sekä armollisuutta myös itseään kohtaan. Sen perustana on hyvä sosiaalinen elämä, jossa yksilö tuntee olevansa hyväksytty, rakastettu, tarpeellinen ja turvassa.
Kovasti stressaantunut ihminen ei tarvitse kuitenkaan välttämättä ympärilleen suurta ihmisjoukkoa, vaan pikemminkin mahdollisimman paljon omaa rauhaa.  Yksikin rakas ystävä voi olla kriisivaiheessa riittävä.


3.    Hermoston stressinsiedon kohottaminen


Stressinsietoa kemikaalien avulla

Tavoitteena on muuttaa aivotoiminta stressiä kestävämmäksi. Parhaiten se toteutuu rauhoittavien lääkkeiden avulla. Kovasti ihmiset pyrkivät siihen myös omatoimisesti mm. rohdosten, alkoholin ym. nautittujen kemikaalien avulla.
    Stressin kannalta nämä voivat toimia kuitenkin vain tilapäisenä apuna. Esimerkiksi alkoholi voi auttaa rentoutumaan kohtuullisesti käytettynä nautintoaineena, mutta jo kohtalainen ja etenkin runsas käyttö kiihdyttää stressireaktioita.  Lisähaittana nautintoa tuovista kemikaaleista on niiden aiheuttama riippuvuus, joka vähitellen lisää käyttöä vaarallisiin annoksiin ja josta on vaikea päästä eroon.


Stressinsietoa elämäntapojen muutoksista

Koska stressireaktioiden kiihtyminen lähtee aivojen hälytystilasta ja tunteiden säätelykeskuksesta, stressinsietoa voidaan parantaa hermoston reagointiherkkyyttä vähentämällä. Siihen on jokaisella paljon mahdollisuuksia ja ohjeita muutoksiksi on runsaasti erilaisissa kirjoissa ja viestimissä. Niistä haluan kuitenkin mainita tässä muutaman perustekijän.

·       Riittävä unen määrä
Yksi selvä syy stressinsairauksien lisääntymiseen nykyään on unesta tinkiminen.  Parhaiten hermosto toipuu valvetilan rasituksista, jos nukkuminen on säännöllistä ja riittävää eli henkilön fysiologisista ominaisuuksista riippuen 7-9 tuntia vuorokaudessa (ks. blogini Unet menettämässä mystisyyttään).

·       Riittävä liikunta
Moniin muihin verrattuna liikunnalla on se etu, että se vahvistaa sekä aivotoimintaa että koko kehoa. Ohjeita liikunnan lisäämiseksi annetaan mediassa yllin kyllin. Totean tässä vain, että tulee tarvittava liikuntamäärä sitten vaikkapa arkiliikunnasta, urheilusta, leikeistä, luonnossa samoilusta tai tanssimisesta, tärkeää kaikissa on tekemisen riemu.

·       Fyysinen ja henkinen karaisu   

Se tarkoittaa tietoista altistumista erilaisille pelottaville tai erityisen rasittaville kokemuksille ja niistä kunnialla selviytymistä, mikä on hyvin palkitsevaa. Se voi tapahtua äkillisenä, lähes sokkiin vievänä vaaran kokemuksena tai tutustumalla ja totuttelemalla vähitellen pelon aiheuttajaan, kuten pelottaviin eläimiin, vieraisiin ihmisiin tai kipua aiheuttaviin toimenpiteisiin.
    Perinteisesti ihmiset ovat karaisseet itseään mm. saunomalla, hangessa piehtaroimalla sekä erilaisilla fyysisen ponnistelun muodoilla, joihin liittyi yleensä myös voimien koettelua esimerkiksi painojen nostelussa, painissa, nyrkkeilyssä, aseleikeissä. Samalla periaatteella toimivat myös nykyaikana mm. avantouinti ym. kylmäkaraisut ja erilaiset urheilulliset karaisumuodot.

·       itseluottamuksen kohottaminen

Siinä yksi tärkeimmistä asioista on epäonnistumisen pelon voittaminen.  Hyvä lähtökohta siihen on ajatus, että myös epäonnistuminen on inhimillistä ja sitä tapahtuu jokaiselle, eikä ”yrittänyttä laiteta”.
     Itseluottamusta kohottaa parhaiten kaikenlainen ryhmässä toimiminen, osallistuminen.  Nimenomaan siinä korostuu erityisesti työn merkitys. Yhtä tärkeä useimmille ovat erilaiset vapaa-ajan harrastukset, tapahtuvat ne sitten kirjoittelun, puhumisen, laulamisen, soittamisen, näyttelemisen, urheilun ym. yhdessä tekemisen ja olemisen muodossa.

Stressin vaimentaminen erilaisten rentoutumismenetelmien avulla

Toisen ihmisen avulla suorittamaa rentouttavaa hellittelyä on käytetty kautta aikojen etenkin parisuhteen hoidossa hyväilyillä, silittelyllä, hieronnalla jne. Myöhemmin hellittelyhoitoa on annettu saunoissa ja erilaisissa kylpylöissä ym. laitoksissa. Nykyään hoitomuotoja on jo satamäärin. Hoito perustuu hellittelyn tuomaan rentouttavaan mielihyvään sekä toisaalta koko elimistön karaisuun esimerkiksi mm. lämmön ja kylmyyden avulla. Kaikissa tapauksissa osa tehosta on lumevaikutusta. 
    
Omaehtoiset rentouttavat harjoitukset ovat yleensä jonkinlaista meditaatiota, joiden saloihin ohjataan myös ryhmissä. Mielen ”pelkistäminen” meditaation avulla on erityisesti Intiassa vanha perinne.  Se sisältää harjoitusmenetelmiä, jotka ovat hieman eri muodoissa levinneet myös länsimaihin ja saavuttaneet etenkin viime vuosikymmenien aikana suuren suosion myös meillä. Niitä ovat mm.   
jooga,  transendenttinen meditaatio (mietiskely) eli TM,  lihasten jännitys-rentoutumis –menetelmä sekä mind fullness –menetelmä.
    Nämä kaikki sisältävät harjoituksia, joilla pyritään rauhoittamaan mieli rentoutumalla. Siihen pyritään keskittämällä huomio omaan kehoon ja pelkistämällä mieli mahdollisimman tyhjäksi keskittymistä häiritsevistä ajatuksista. Nimestään huolimatta TM, kuten eivät muutkaan, siis sisällä varsinaista mietiskelyä sen tavanomaisessa merkityksessä.
   Kaikissa näissä mielen pelkistämiseen ja sen kautta koko kehon rentoutumiseen pyritään keskittämällä huomio omaan hengitykseen. Rentotutumista voidaan sitten syventää ohjaamalla rentouttamisajatus vuorotellen kehon pieneen osaan kerrallaan. Kun lämmön, painon ja rentoutumisen tunne on kohteessa (esim. kädessä tai sen osassa) saavutettu, siirrytään rentouttamaan toista paikkaa (kuten toista kättä), kunnes koko keho on rentoutunut.
    TM:ssä rentoutumiseen liiitetään ohjaajan juhlallisesti antama salainen sana, mantra, jota rentoutuja toistelee harjoituksen aikana mielessään. Sanan tarkoituksena on toimia myöhemmin eri tilanteissa ”taikasanana” rentoutumiselle.
    Jooga eroaa muista menetelmistä siten, että siinä hengitysharjoitukseen liitetään hitaasti tehtäviä liikkeitä, jotka pysähtyvät aina välillä kehon eri asentoihin. Eri asentojen välissä rentoutumista syvennetään rytmitetyllä syvähengityksellä.
    Myös lihasten jännitys-rentoutus  -menetelmässä keskitytään kerrallaan rentouttamaan jotain jäsentä tai sen osaa tai kehon lihasryhmää. Avuksi siihen otetaan lisäksi ko. kohteen lihasten jännittäminen. Lyhytaikainen mahdollisimman voimakas jännitys lihaksessa parantaa ajatuskontaktin saamista siihen. Sen jälkeen jännitystä seuraava lihaksen veltostuminen tapahtuu perusteellisemmin. Menetelmä on kauan ollut käytössä apuna urheilijoiden rentouttamisessa.

Syvähengitykseen liittyy useita terveyttä edistäviä toimintamekanismeja: Se aktivoi koko kehoa rauhoittavan hermostonosan toimintaa. Se parantaa kehon hapensaantia. Lisäksi se poistaa häiritsevät ajatukset keskittämällä mielen seuraamaan hengitystä.
    Lihasten rentouttamiseen lähtee siitä tosiasiasta, että kiristynyt mieli aiheuttaa kiristyneet lihakset ja päinvastoin. Toisin sanoen lihasten rentoutus rentouttaa myös mielen.


Stressiä vähentävää rentoutusta monenlaisista harrastuksista

Koska stressinhallinta lähtee hyvänolon tavoittelusta, jokaisen on hyvä kuunnella omia tuntemuksiaan ja valita elämäntapansa ja harrastuksensa itsenäisesti sen perusteella.
    Toisaalta on hyvä etsiä tyytyväisyyden ja ilon lähteitä monella tavalla, sillä yhteen hyvää oloa tuottavaan harrastukseen voi jäädä pahasti ”koukkuun”. Liittyy harrastus sitten mielialan nostamiseen tai kehon karaisuun ja kunnon parantamiseen, useammanlaiset henkiset ja fyysiset virikkeet antavat parhaan tuloksen. Etenkin kova liikunta, kuten pitkänmatkan juoksu, tuottaa tehokkaasti koukuttavaa, hyvää oloa aikaansaavaa endorfiinia, mikä voi lopulta johtaa pakonomaisiin ja yhä piteneviin juoksumatkoihin. Lopulta siitä voi aiheutua kehon uupuminen ja paha stressitila eri elimissä.   


Tämän neliosaisen kirjoitukseni lopuksi haluan todeta vielä sen, että piilotajunnassa meillä jokaisella on käsittämättömän suuri voimavara, joka vaatii tietoista järjellistä huoltoa. Se käsittää stressinhallinnan opettelua, joka vaatii yleensä ensin herätyksen huomaamaan oma tila ja sen jälkeen asenteen muutosta positiivisine mielikuvineen ihmisistä ja tapahtumista. Siinä prosessissa suurena apuna ovat hyvät ystävät ja erilaiset henkisen ja fyysisen kunnon kohottamismenetelmät. Niistä esimerkiksi musiikki eri muodoissaan kuuluu parhaimpiin (ks. blogini Musiikki ja terveys).


Useimmiten terveyden ylläpitoon riittää, kun järkeä käyttämällä luodaan piilotajunnalle sellaiset olosuhteet, että se voi rauhassa tehdä omaa työtään.
Hyvät olosuhteet lyhyesti: jokapäiväinen leipä, rakkaus, toiminta turvallisessa ja hyväksyvässä yhteisössä, yhteys luontoon sekä monipuolinen hengen ravinto.
  


Toivotan linnunlauluista kevättä ja virvoittavaa kesän odotusta lukijoilleni!

Rauno