sunnuntai 4. helmikuuta 2018

MUSIIKKI JA TERVEYS




Musiikki vaikuttaa koko kehoon

Musiikki on ääniaaltojen värähtelyä, joka korvassa muuntuu kuulohermoa pitkin aivoihin kulkeviksi sähköisiksi hermoimpulsseiksi. Siellä sähköinen aktiivisuus saa aikaan psyykkisen reaktion. (ks. blogi ”Musikaalisuus on osa ihmistä”).
    Vaikutus ei jää kuitenkaan pelkästään aivoihin, vaan välittyy sieltä edelleen eri elinten toimintoihin. Tämä tapahtuu ääreishermoston sekä hormonien ym. viestiaineiden välityksellä saamaan tapaan kuin elämänkokemuksissa yleensäkin.
    Siten musiikin vaikutus ei ilmene pelkästään psyykkisissä reaktioissa mielen tasolla, vaan näkyy myös mm. aineenvaihdunnassa sekä aistien ja rauhasten ym. sisäelinten toiminnassa. Yllättävästi vaikutuksia on todettu myös immunologisissa reaktioissa, jotka ylläpitävät elimistön puolustusta.

Musiikin positiivinen vaikutus ilmenee älyllisissä suorituksissa

Vaikka subjektiivisia kokemuksia musiikin monenlaisista psyykkisistä vaikutuksista oli olemassa jopa vuosisatojen ajoilta, tieteellisiä tuloksia asiasta alettiin saada vasta viime vuosisadan loppupuolella.
    Ensimmäisiä luotettavia tuloksia sai amerikkalainen tutkijaryhmä, joka testasi klassisen musiikin vaikutusta opiskelijoiden menestykseen. Tutkimukset osoittivat, että Mozartin sävellysten kuuntelu tenttitilanteessa paransi opiskelijoiden älyllisten tehtävien suorittamista noin kymmenellä prosentilla. Tätä tuloksen paranemista tutkijat kutsuivat nimellä Mozart-efekti (Mozart effect).
    Myöhemmin vastaavia tutkimuksia on tehty lisää, ja lähes kaikissa niissä on todettu vastaavanlainen musiikin edullinen vaikutus. Mozartin musiikki ei kuitenkaan kaikilla yksilöillä ole osoittautunut tehokkaimmaksi. Paras tulos on saatu, kun musiikki on ollut kuulijoille mahdollisimman mieluisaa, kyseiseen tilanteeseen sopivaa sekä mielialaa kohottavaa. Musiikki ei myöskään saa olla millään tavalla häiritsevää eli se ei saa viedä ajatuksia pois itse älyllisestä suorituksesta.

Musiikin jatkuva harrastaminen parantaa oppimistulosta

Kun on tutkittu koululaisten ja opiskelijoiden menestymistä, on havaittu, että musiikkia harrastavat oppilaat menestyvät opinnoissaan keskimääräistä paremmin. Musiikin harrastaminen tehostaa huomiokykyä, parantaa muistia, kohottaa itsetuntoa ja sosiaalisuutta. Sen vaikutus näkyy ehkä selvimmin kielellisen ilmaisun paranemisena, mikä auttaa myös vieraiden kielten omaksumista.
    Soittaminen parantaa myös käsien näppäryyttä ja kädentaitoa yleisemminkin.

Mielimusiikki vs. mielipahamusiikki

Musiikin aiheuttama elämys voi olla äärimmillään erittäin miellyttävä tai erittäin epämiellyttävä. Vaikutustapa riippuu musiikin laadusta ja voimakkuudesta sekä muista samanaikaisesti vaikuttavista ympäristötekijöistä. Tärkein tekijä on kuitenkin kuulijan musiikkimaku.
    Kaikissa tapauksissa parhaan positiivisen vaikutuksen saa aikaan tilanteeseen sopiva mielimusiikki. Se taas voi muuttua paljonkin esimerkiksi yksilön musiikkiharrastuksen ja iän mukana. Vaikutus riippuu paljon myös mielenvireestä kuuntelutilanteessa.

Musiikkiterapia avuksi monien sairauksien hoidossa

Etenkin viime vuosisadan vaihteessa alkoi ilmestyä lukuisia tutkimuksia musiikin masennusta ja kipua lievittävästä vaikutuksesta. Musiikkiterapian tehoa oli sitä ennen jo kokeiltu, mutta tieteellisen näytön lisääntyessä sen käyttö on laajentunut nopeasti.
    Tähän mennessä musiikkiterapiaa on käytetty hyvin tuloksin mm. masennuksen, kiputilojen, ja unettomuuden hoidossa. Miellyttävä musiikki rauhoitta levottomia, piristää kroonisesti väsyneitä ja auttaa potilaan mielen palautumista käpertyneisyyden tilasta normaaliin elämänmenoon.
    Hoitotoimenpiteissä, joissa ei käytetä anestesiaa tai anestesia on paikallista tai lievää, musiikilla on voitu suurelta osalta korvata rauhoittavien lääkkeiden käyttöä.
    Musiikin kuuntelun on havaittu mm. hillitsevän operaation aikaista verenpaineen nousua ja pulssin kiihtymistä. Lisäksi sen on todettu auttavan sydämen sykkeen ja verenpaineen palautumista normaaliksi hoitotilanteen jälkeen. Musiikin avulla voidaan myös vähentää kipulääkkeiden käyttöä toipumisaikana.

Musiikki on tärkeä lasten henkiselle, sosiaaliselle sekä fyysiselle kehitykselle

Näyttää siltä, että pienillä lapsilla ”rytmi on veressä”. Musiikin elementit ovat tärkeä osa lähes kaikissa lasten leikeissä. Musisoiminen kehittää levottoman lapsen kykyä vuorovaikutukseen ja pa­rantaa keskittymiskykyä. Itsensä ilmaisua kehittävänä ja liikuntaa inspiroivana voimana laulun ja soittamisen merkitys on ainutlaatuinen, ja musiikki onkin elintärkeä osa lasten normaalia kasvuympäristöä.
    Siksi musiikkiterapia on hyvin tuloksin otettu käyttöön lasten ja nuorten tunne-elämän häiriöiden sekä monien fyysisten sairauksien hoi­dossa.
   
Musiikkiterapia avuksi aivoinfarktin hoidossa.

Kliinisissä tutkimuksissa on mm. todettu, että musiikkiterapiaa saaneiden aivoinfarktipotilaiden muisti on palautunut puolta nopeammin kuin muilla. Lisäksi muukin suorituskyky sekä mieliala ja fyysinen kunto ovat selvästi parantuneet.
    Aivotutkimuksissa on havaittu, että musiikkiterapian vaikutus aivoinfarktin saaneilla näkyy myös aivojen hermoverkkojen tihenemisenä erityisesti vaurioituneen aivoalueen ympärillä.

Musiikkiterapia auttaa dementian hoidossa

Mm. Helsingin yliopistossa on dementiaa sairastavilla tehdyssä tutkimuksessa havaittu, että musiikki virkistää muistia ja kohentaa mielialaa etenkin dementian alkuvaiheessa. Erityisesti yhdessä laulaminen parantaa hyvin muistisairaiden älyllisiä suorituksia ja tunnetiloja.   

Musiikkiterapia avuksi autismin hoidossa

Etenkin lapsilla musiikkiterapiaa on ruvettu käyttämään apuna lasten ja nuorten autismin ym. neurobiologisten kehityshäiriöiden hoidossa. Hoidon avulla pystytään parantamaan lasten keskinäistä vuorovaikutusta ja siten edistämään kommunikointia, tarkkavaisuuden suuntaamista ja sosiaalisia taitoja yleisesti. Hoidettavilla lapsilla suurimmat puutteet ilmenevät juuri näissä taidoissa.
    Paras tulos hoidossa saadaan, kun musiikki yhdistetään liikunnallisiin leikkeihin ym. toimintaan.

Musiikkiterapiaa kokeillaan parkinsonismin, MS-taudin yms. neurologisten sairauksien hoidossa

Näihin sairauksiin ei musiikin tehosta ole toistaiseksi juurikaan tutkimuksia, mutta hoitoa on siitä huolimatta alettu kokeilla. Mahdollisuutta parkinsonismin hoitamiseksi musiikkiterapialla tukevat aivokemialliset tutkimuksset.
    On voitu osoittaa, että mielimusiikin kuuntelu ja musiikin aktiivinen harrastaminen lisäävät dopamiinin määrää ja toimintaa aivoissa. Vaikutus on siten sama kuin Parkinsonin taudin hoitoon käytetyllä lääkkeellä, L-dopalla, joka on dopamiinin esiaste.
    Teoreettisesti ajatellen tämä voisikin olla musiikin vaikutustapa Parkinsonin tautia sairastavilla potilailla.
    Dopamiinilla on aivoissa kuitenkin kaksi melko erillistä tehtävää. Toisaalta dopamiini toimii aivoissa välittäjäaineena lihasliikkeitä säätelevissä tyvitumakkeissa, ja juuri sen toiminnan hiipuminen aiheuttaa Parkinsonin taudissa ilmenevät liikkumishäiriöt. Mutta toisaalta dopamiini on tärkeä toimija myös aivojen niillä alueilla, jotka säätelevät mielialaa. Dopamiinia onkin sanottu endorfiinien ohella ”onnellisuusaineeksi”.
    Näin ollen musiikin vaikutus Parkinsonin tautia sairastavilla voisi syntyä sekä dopamiinin aiheuttaman mielialan kohoamisen myötä että dopamiinin toiminnan lisääntymisestä tyvitumakkeen hermosoluissa.
     Vaikka lisätutkimuksia musiikin vaikutusmekanismien selvittämiseksi tarvitaan, jo tähän mennessä hoidosta saadut hyvät kokemukset kannustavat musiikkiterapian käyttämistä erilaisten neurologisten sairauksien lisähoitona. Etenkin musiikin liittäminen liikkumiseen on eduksi. Hoidon aikana se antaa intoa ja auttaa tehokkaasti rytmittämään vaikeaakin liikehtimistä.

Musiikki on hyvä stressinvaimentaja

Musiikin on todettu aktivoivan aivoissa samoja tunteita sääteleviä alueita kuin esimerkiksi syöminen, seksi tai huumeet.
    Liekö nykyisen elämänmenon hektisyys syynä siihen, että musiikin päivittäinen tarjonta on lisääntynyt voimakkaasti ja sen mukana musiikin kuuntelu. Jos musiikki on sellaista, että se parantaa kuulijan mielialaa, se toimii hyvin stressi­oi­rei­den vaimentajana ja parantajana. Musiikki, etenkin liikuntaan liitettynä, lienee ollut ja on edelleenkin ehkä eni­ten käy­tössä oleva stressinvaimentaja kaikilla kan­soilla.

Musiikki vaikuttaa monella tavalla

Vaikka musiikin vaikutustapaa ei tarkkaan tunnetakaan, voidaan ajatella, että siinä on kuulijaan vaikuttamassa useita element­tejä. Sen erilaiset sävyerot tuovat erilaisia tunnetiloja ja panevat mielikuvituksen liikkeelle. Sen sävelkuviot, rytmit ja laulujen sanat jäävät muistiin ja uudelleen kuultuina palautta­vat alkuperäisen tunnelman mielikuvina.
    Iloiset mielikuvat eläh­dyttävät ja murheelliset auttavat surutyössä. Toisaalta musiikin kuuntelu ja har­ras­taminen, ovat usein sosiaalista toi­mintaa, joka lujit­taa yh­teis­hen­keä ja luo positiivisia ihmissuh­tei­ta, joissa kieli- ja kulttuu­ri­muurit ylittyvät luontevasti.

Musiikki yllykkeenä liikehdinnälle

Musiikki antaa harrastajalle monenlaisia mahdollisuuksia ja ulot­tuvuuk­sia myös liikkumiseen. Näy­ttää siltä, että musiikki yhdistettynä tanssiin ja marssiin luo jopa mystisiä vai­kutuk­sia. Ne ilmenevät selvimmin luonnon­kansojen ritu­aaleissa ja riiteissä sekä sotatoimissa. Tehokkainta täl­lai­sessa musii­kissa on kiihkeä hypnoottinen rytmi, ku­ten voi­makas rummutus, ja aavemai­nen ää­ni. Eri­tyisen te­hok­kaita ovat niin matalat äänet, että ne saa­vat kuu­loelimen vie­ressä olevat ta­sa­painoais­timetkin värähte­le­mään.

Taustamusiikin ongelmat

Musiikin käyttö taustamusiikkina työpaikoilla, kahviloissa, ravintoloissa, kaupoissa ym. yleisissä paikoissa on selvästi ongelmallista, sillä musiikkimieltymykset ovat hyvin yksi­lölli­siä. Sama musiikki voi olla toiselle rentouttavaa, toiselle epä­miellyttävää, jopa aggressioita nostattavaa kakofoniaa. Toisaal­ta jatkuvasti kuultu­na myös miellyttävään mu­siikkiin voi turtua niin, että se me­nettää merkitystään positii­visena elämyksenä. Lisäksi erityises­ti laulettu taustamusiikki voi muodostaa lisäin­formaation lähteen, joka voi häiritä keskitty­mistä ja siten aiheuttaa ristiriitati­lanteen ja lisästressin.

Musiikin hermostovaikutukset

Ne näkyvät aivoissa muutoksina dopamiinin lisäksi mm. noradrenaliinin ja endorfiinien toiminnoissa.
    Aivoista vaikutus välittyy tahdosta riippumattomaan autonomiseen hermostoon. Sen rauhoittava osa, parasympaattinen hermosto, aktivoituu rauhallisesta mielimusiikista ja vastaavasti sen elintoimintoja kiihdyttäävä osa, sympaattinen hermosto, kiihottuu kiihkeärytmisestä tai epämiellyttävästä musiikista. Nämä reaktiot liittyvä mm. stressin hallintaan, ja näkyvät muutoksina myös näissä hermoissa toimivissa välittäjäaineissa, asetyylikoliinissa ja noradrenaliinissa.

Musiikin vaikutukset hormoni ym. viestiaineisiin

Määrityksissä on havaittu, että sekä stressihormonien (adrenaliini ja kortisoli) että tiettyjen elimistön immunologiseen puolustukseen liittyvien yhdisteiden (mm. interleukiinit, immunoglobiinit) tasot veressä muuttuvat musiikin vaikutuksesta. Musiikin laatu ja kuulijan asenne ratkaisee näissäkin tapauksissa sen, minkä suuntaisia nämä muutokset ovat.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että miellyttävänä koettu musiikki parantaa ajatteluamme, muistiamme, luovuuttamme sekä tunne-elämäämme. Se poistaa jännitystä, avaa yhteyden muistoihin ja toimii haitallisten stressireaktioiden vaimentajana. Näin se edistää koko kehon terveyttä. (Katso myös blogi ”Musikaalisuus on osa ihmistä”).

”Ilman musiikkia seuraisi vääjäämättä hulluus.” (Pjotr Tsaikovski).

”Musiikki pesee pois sielusta arkielämän pölyt” (Berthold Auerbach).

















perjantai 2. helmikuuta 2018

MUSIKAALISUUS ON OSA IHMISTÄ




Musiikki soi luonnossa

Musiikki voidaan ajatella erilaisten luonnonäänien jatkumoksi ihmisessä. Sen soinnut juontuvat linnunlaulusta ym. melodisista ja rytmisistä luonnonäänistä. Sen sointukuvioissa ilmenee matemaat­tista säännönmukaisuutta, jota luonto monessa muussakin suhteessa noudattaa, ja sen rytmi heijastuu lapseen äidin sydämen sykkeestä jo raskauden aikana.
    Varmaan jo vuosisatojen ajan ihmisiä on kiinnostanut musiikin vaikutus myös kotieläimiin. Viime vuosisadan puolivälin jälkeen suomalaisissa sanomalehdissä alkoi näkyä kirjoituksia, joiden mukaan karjanhoitajat olivat havainneet, että lehmät heruttivat enemmän maitoa, jos navetassa soitettiin nauhalta klassista musiikkia.
    Monet muutkin nisäkkäät näyttävät reagoivan musiikkiin. Esimerkiksi musiikkiympäristössä elävät koirat saattavat innostua istumaan tarkkaavaisena jopa yksin radion ääressä ”kuuntelemassa” jotain sille tuttua sävellystä. Jotkut koirista ovat oppineet myös ”laulamaan” susien tapaan ulvomalla jonkun laulajan tai laulajien mukana.
    Ihmisapinoista etenkin gibbonit ovat kuuluisa ”laulajia”. Olen eläintarhassa kerran kuullut pienen gibbonilauman ”lauluesityksen”. Se oli melkoista kuorolaulua, jossa yksilöt muuttivat aina välillä sävelkorkeutta. Soinnultaan se muistutti melko tavalla jotain modernia sävellystä. Minulle kuorolaulajana se oli vaikuttava elämys.
   On kuitenkin vaikea sanoa, miten paljon eläinten kiinnostusta osoittava reaktio musiikkiin vastaa ihmisen musikaalisuutta. 

Musikaalisuuden historia on pitkä

Emme voi tietää, missä kehityshistorian vaiheessa ihminen on alkanut ilmentää musikaalisia taipumuksiaan. Joka tapauksessa musiikki on oleellinen osa ihmistä. On todennäköistä, että musikaalisuutta osoittavat elementit, kuten laulu ja hyräily sekä niihin liitetty rytmi, on kuulunut ainakin Homo sapiens -ihmisen ominaisuuksiin jo alusta asti. Mutta on hyvin mahdollista, että musikaalisuus on ilmennyt jossain muodossa jo paljon aikaisemmin nykyihmiseen johtaneessa kehityshistoriassa.

Musikaalisuus tulee kaikille synnyinlahjana

Musikaalisuus on geeneissämme. Merkkejä siitä on näkyvissä lapsessa jopa sikiönkehityksen loppuvaiheessa. Vauvaiässä ihminen reagoi hyvin selvästi musiikillisiin elementteihin, kuten rytmiin, säveliin ja niiden korkeuksiin ja erottaa ne hälyäänistä ja puheesta.
    Musikaalisuutta ilmementävät geenit eivät ole spesifisesti vain musikaalisuutta sääteleviä. Toisin sanoen musikaalisuuteen vaikuttavat ne lukuisat geenit, jotka osallistuvat yleensäkin älyllisten toimintojen ja tunteittemme säätelyyn.
   On vaikea tietää, mitä kaikkea etua musikaalisuudesta on ollut lajin säilymiselle. Ilmeisesti se on ollut eduksi ainakin sosiaalisessa yhteydenpidossa. Siten se on edistänyt yhteisöllisyyttä ja lisännyt myös yksilön henkistä sekä fyysistä terveyttä.

Musiikki aktivoi ohimolohkon tiettyjä alueita

Tomografisin aivotutkimuksin MRI- ja PET-kuvantamisen avulla on pystytty osoittamaan, että ääniärsykkeistä syntyvien sähköimpulssien vastaanotto tapahtuu isoaivojen kuorikerroksessa, sen oikeanpuoleisessa ohimolohkossa. Siellä on musiikille erikoistuneita alueita, joissa on omat hermosoluryhmänsä musiikin eri elementtien vastaanottamiseen ja analysoimiseen. Siten kykenemme erottamaan yksittäisiä säveliä, harmoniaa sekä eri musiikki-instrumenttien sävyjä. Rytmille on aivan oma aivoalueensa.

Otsalohkon alueet välittävät vaikutuksen myös ”tunnneaivoihin”

Musiikin vaikutus ei jää vain ohimolohkon vastaanottoalueelle. Sieltä on yhteys otsalohkoon, jonne musiikin aikaansaama sähköinen ärsytystila leviää. Sen tietyt alueet tulkitsevat musiikkia ja välittävät viestin edelleen niille limbisen järjestelmän hermosoluille, jotka säätelevät tunteitamme. Tämän yhteyden kautta musiikki kykenee tuottamaan ihmisessä erilaisia tunnetiloja, joiden vaikutus heijastuu koko elimistöön.

Musiikin harrastaminen näkyy aivoissa

On havaittu, että musiikin harrastaminen tehostaa, tavallaan virittää, musiikille erikoistuneiden alueiden toimintaa. Hyvin voimakkaana vaikutus ilmenee ammattimuusikoilla. Heillä on todettu edellä mainittujen aivoalueiden tavallista aktiivisempaa toimintaa, mutta vaikutus näkyy myös näiden alueiden suurentuneina rakenteina. Voimakkaimmin musiikin harrastaminen muovaa aivoja lapsuudessa ja nuoruudessa.

Mielimusiikki vs. mielipahamusiikki

Ei ole samantekevää minkälaista musiikkia ihminen kuuntelee. Tietynlainen musiikki saa aikaan hyvänolon tunteen ja jokin toisenlainen aiheuttaa mielipahaa. Jokin musiikkilaji voi tuntua samantekevältä.
    Kokemuksesta tiedämme, että musiikin laatu, voimakkuus ja tuttuus vaikuttavat meihin erilailla. Niinpä säveltäjät ovat tuottaneet meille hyvin monenlaista musiikkia, kuten harrasta kirkkomusiikkia, jykevää marssimusiikkia, liediä, laulelmaa, sinfoniaa, oopperaa, musikaalia, tanssimusiikkia, iskelmää, jatsia, diskojytää, rokkia jne.
     Musiikin vaikutus on riippuvainen sekä kuuntelutilanteesta että kuulijan musiikkimausta. Mieltymykset alkavat kehittyä lapsuuden ja nuoruuden aikana saaduista musiikillisista virikkeistä. Musiikkimaku voi aikuisenakin muuttua iän ja musiikinkuuntelun mukana. Jotkut voivat kehittyä musiikkimaultaan laaja-alaisiksi, jotkut toiset mieltyvät vain tiettyyn musiikkigenreen.
    
Musiikilla monenlaisia psyykkisiä vaikutuksia

Kuulijan tunteiden heräämiseen vaikuttaa paitsi musiikin herättämät muistot, myös musiikin laatu. Esimerkiksi kevyt viihdemusiikki voidaan ottaa vastaan helposti tunteella, johon ei tarvitse liittyä juurikaan älyllistä ajattelua. Sen sijaan esimerkiksi sinfonioiden kuuntelu herättää kuulijassa usein tunteen lisäksi myös pohdintaa ja musiikillista analyysiä.

Psyykkinen reaktion  riippuu monista tekijöistä:

1. Musiikin äänekkyys ja jatkuvuus voivat stressata
 Monelle ympäristöstä kuuluva jatkuva soitto ja laulu voivat muodostua stressaavaksi ”musiikkisaasteeksi”. Tämä tapahtuu sitä nopeammin, mitä epämieluisampaa on musiikin laatu ja miten kovempana se soi.
Juuri kuulon ja mielen puutuminen, ts. kyllästyminen, voi muodostua stressaavaksi tekijä monissa työympäristöissä. Istuinlihasten puutumisen lisäksi kyllästyminen määrittää myös konserttien pituutta ja niiden ohjelman vaihtelevuutta.
    Etenkin iäkkäiden on vaikea ymmärtää, miksi monet, etenkin nuoret, sietävät ja jopa haluavat konserteissa ja diskoissa kuunnella musiikkia mahdollisimman kovalla volyymilla.
     Eräs selitys voisi olla se, että kovalla äänellä yritetään saada mieli pelkistymään ainoastaan musiikkiin, jonka rytmiä lisäksi korostetaan välkkyvin valoin. Näin kaikki häiritsevät ajatukset ja muut haitalliset ärsykkeet menettävät merkityksensä ja ihminen pääsee elämään vain siinä hetkessä. Mikäli kuulo ja hermosto eivät ylikuormitu, kokemus voi olla rentouttava ja elimistön tila jää hyvän stressitason puolelle.

2. Tuttu musiikki herättää muistoja
Muistojen myötä musiikki herättelee helposti tunteita ilman älyllistä pohdintaa.  Jos muistot ja niihin liittyvä musiikki on mieluista, syntyvä tunnetila voi musiikin laadusta riippuen olla rauhoittava tai mieltä ja liikuntaa aktivoivaa, kuten tanssissa tai marssissa. Kummassakin tapauksessa musiikin mukanaolo vaimentaa elimistön stressireaktioita eikä kyllästymistä helposti ilmene.
Ainoastaan siinä tapauksessa, että mielimusiikin herättämä muisto on kovin mieltä järkyttävä, se synnyttää haitallista stressiä.

3. Musiikki voi häiritä keskittymistä
Myös mielimusiikki voi olla häiriöksi silloin, kun keskittyminen vaatii täydellistä syventymistä johonkin tehtävään.  Etenkin jos kysymyksessä on laulumusiikki, sen sanat saavat ajatukset helposti mukaansa. Tässä ihmiset ovat kuitenkin hyvin yksilöllisiä.


Musiikin vaikutus leviää koko kehoon

Musiikin vaikutuskirjo on laaja. Se voi nostattaa pelkoa ja aggressioita ja siten valmistaa elimistöä ”pakene tai taistele ” –vireeseen. Toisaalta se voi vaikuttaa juuri päinvastoin eli rauhoittaa stressireaktioita koko kehossa.(katso lisää aiheesta pian ilmestyvässä blogissani ”Musiikki ja terveys”).



”Musiikki on välittäjä aistillisen elämän ja henkisen elämän välillä.”
(Ludwig van Beethoven, suom. RT)

”On kaksi tapaa paeta elämän kurjuuksia:
musiikki ja kissat.” (Albert Schweizer, suom. RT)

”Laulu on sydämen puhetta sydämelle.” (Olli Kortekangas)





tiistai 5. joulukuuta 2017

SUOMI 100 - KULTTUURIN MERKITYS ITSENÄISYYDELLE





Seuraavan tekstin myötä toivotan kaikille omaisilleni ystävilleni, tutuille sekä blogitekstieni lukijoille oikein hyvää itsenäisyyspäivää, joulun aikaa sekä uutta vuotta.


Rauno Tirri: Suomi 100 -juhlapuhe Naantalin senioreille 3.12.2017

Suuresti kunnioitetut sotaveteraanit!

Niin teille jotka vielä elätte joukossamme kuin riveistänne jo poistuneillekin, nousee sydämistämme harras kiitos niistä äärimmäisistä uhrauksistanne, jotka olette tehneet meidän kaikkien hyväksi.
Teidän ansioistanne saamme olla viettämässä näitäkin ilonjuhlia.

Arvoisat seniorit!

Vaikka itsenäisyytemme vuosisata on ollut paljolti kamppailua olemassaolomme oikeutuksesta, aion tämän hetken käyttää asiaan, joka on tahtonut jäädä muistopuheissa sotaisempien aiheiden varjoon. Tarkoitan kulttuurin tärkeää merkitystä hyvän inhimillisen elämän ylläpitäjänä isänmaamme vaikeimpinakin aikoina.

Arvioidessani kulttuurin merkitystä itsenäiselle Suomelle voisin alkaa puhumisen sen juurista ja tarkastella vaikkapa kivikaudella eläneiden ihmisten kalliomaalauksia, pronssikautisia koruesineitä tai kristinuskon myötä tänne hyökynyttä kulttuuriaaltoa noin tuhannen vuoden takaa.
  Aloitan tarkasteluni kuitenkin vasta 1800 luvun loppupuolelta, sillä silloin henkinen itsenäisyystaistelu oikeastaan jo alkoi.
   Siinä ajassa suorastaan kipunoi voimakas kalevalainen henki, joka kohotti suomalaisen kulttuurin siivilleen.
   Innostus oli alkanut kyteä jo vähän ennen vuosisadan puoliväliä, kun Elias Lönnrotin kokoama Kaleva ilmestyi. Samaan aikaan isänmaallista liekkiä herätteli myös poliitikko ja historiantutkija Adolf Ivar Arvidsson julistamalla: ”Ruotsalaisia  emme enää ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia.”

Ilmaa innostuksen liekkeihin olivat puhaltamassa myös etenkin J. L. Runeberg, Sakari Topelius, Aleksis Kivi ja Minna Cant. Kukin heistä osoitti omalla tavallaan, kuinka myös kaunokirjallisuudella voi olla suuri merkitys yhteiskunnallisena vaikuttajana.
    Suomalaisuuden henkeä olivat osaltaan kohottamassa myös kansakoulun isä, Uno Cygnaeus sekä valtiomies J. V. Snellman., jonka ansiosta saimme Suomeen ruplan tilalle oman rahan, markan. Taloustoiminnan lisäksi Snellman toimi myös filosofina ja kirjailijana. Hän edisti voimakkaasti suomen kielen asemaa ja herätteli kansallistunnetta monella muullakin tavalla.

Juuri tällaisen innostuksen herättelyä tarvittiin Suomen itsenäistymisen toteutumiseksi, ja sytykettä liekkeihin saatiin jatkuvasti lisää.
   Vuosisadan loppua kohti kansallisuusaate huipentui kulttuurisiin tekoihin, jotka ilmensivät suurta kansallismielistä intoa. Sitä nimitettiin kansallisromantiikaksi. Suomessa sitä alettiin kutsua myös nimellä karelianismi, sillä uskottiin, että suomalaisuuden juuret olivat vielä silloin näkyvissä aidoimmillaan juuri Karjalassa.

Kansallisromantiikka eli voimakkaana ympäri Eurooppaa, mutta sortokautta elävälle Suomelle se muodostui erityisen merkitykselliseksi. Sen tärkeydestä saamme käsityksen, kun ajattelemme sen ajan suuria nimiä kulttuurin eri aloilta.
   Kuvataiteilijoista voimakkaimmin kansallistunnetta herättelivät Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Albert Edelfelt sekä von Wrightin veljekset ja Helene Schjerfbeck.
   Mielestäni suomalaisen luonnon ihailu ilmeni ihan liikuttavalla tavalla mm. siinä, että lähes joka kodin seinällä komeili jäljennös Ferdinand von Wrightin maalauksesta ”Taistelevat metsot”.

Säveltäjistä Jean Sibelius loi tuohon aikaan voimakkaimmin kansallistunnetta nostattavat teoksensa, kuten Finlandian, Karelia-sarjan ja Kullervon.
   Vieläkin tämä musiikki saa kulkemaan väreitä pitkin suomalaisten selkäpiitä. Tätä kirjoittaessani liikutuin kuitenkin myös valokuvasta, jonka löysin netistä. Siinä kansallisuusaatteen innoittama Sibelius istuu häämatkallaan soutuveneessä pianon ääressä tyynellä Pielisellä ja soittaa morsiamelleen ilmeisesti jotain omaa sävellystään.
   Itsenäistymisen kynnyksellä myös esimerkiksi Toivo Kuulan säveltämät mahtavat laulut tai Oskari Merikannon Laatokka-teoksen sävelet nostivat isänmaallista innostusta. Vaikuttavia olivat myös Merikannon monet kevyemmät sävellykset, jotka saivat kuulijoiden herkimmät sävelkielet väräjämään esimerkiksi Kesäillan valssin tahdissa.

Samoihin aikoihin Karjalan sekä etenkin Vienan-Karjalan maita samosi myös kuuluisa valokuvaaja I. K. Inha. Samoin tekivät monet arkkitehdit, toimittajat ja kulttuurihistorian tutkijat.
   Karelianismin jälkimainingeissa itsenäisyyden ajan kynnyksellä suomalaisuuden henkeä kohottivat voimakkaasti myös esimerkiksi Eino Leino ja Juhani Aho.

Tällaisen isänmaallisen innoituksen soihtua heiluttamalla mentiin sitten vauhdilla kohti itsenäisyyttä. Se julistettiin heti kun ulkoiset olosuhteet katsottiin sopiviksi. Julistus vaati hyvän tilannearvion lisäksi suurta rohkeutta, josta saadaan kiittää silloisia päättäjiä. Valitettavasti vain aikakauden taloudelliset, sosiaaliset ja poliittiset syyt olivat voimakkaampia kuin kulttuuri-innostuksen tuoma positiivinen vaikutus.
   Tilanne johti kansan entistä jyrkempään jakautumiseen ja kauhistuttavaan kansalaissotaan. Voi vain kuvitella, minkälaisen epäonnistumisen tunteen ja surun tämä väkivallan aalto aiheutti mm. sellaisissa kulttuurisoihdun kantajissa kuin Jean Sibelius ja Eino Leino.

Kansalaisia jakava railo oli nähtävissä jyrkkänä vielä pitkään itsenäistymisen jälkeenkin.  Erottava juopa kaventui selvästi talvi- ja jatkosodan aikana.  Tarvittiin kuitenkin vielä vuosikymmeniä, ennen kuin juopa kuroutui lähes umpeen. Lähentymistä auttoi suuresti se, että kulttuurin merkitys kansan hyvinvoinnille oli alettu ymmärtää entistä paremmin myös työväen keskuudessa.
    Jo itsenäisyysajan alusta lähtien heissä syntyi innostus opiskelua kohtaan kulttuurin eri aloilla.  Lisäksi erilaiset kulttuuririennot nostettiin tärkeään osaan työväenyhdistysten toiminnassa. Pystytettiin torvisoittokuntia, näytelmäkerhoja ja kuoroja, joiden tuotoksia esitettiin innolla työväentaloilla erilaisissa juhlissa ja ns. iltamissa.
    Koko kansaa yhtenäistäviä tekijöitä olivat myös yhteinen uskonto sekä suuri innostus ns. ruumiinkulttuurin harrastamiseen. Etenkin olympialaisissa menestyneet urheilijat, kuten esimerkiksi Hannes Kolehmainen ja Paavo Nurmi, olivat koko kansan suuria sankarihahmoja ja esikuvia, olivatpa heidän taustansa minkälaisia tahansa.

Talvi- ja jatkosodan aika oli arkista taistelua hengissä pysymisestä. Silloin ns. joutavat työt ja harrastukset vaimenivat lähes kokonaan. Myös kaikki kulttuuri-instituutit elivät hiljaiseloa.
   Sotien aikana vähäinen kulttuuritoiminta pyrkikin lähinnä viihdyttämään ankeiksi käyneitä mielialoja. Lähes liukuhihnalta valmistettiin kepeitä laulelmia ja iskelmiä sekä romanttisia elokuvia. Niiden kiehtovaan maailmaan niin siviilit kuin aina välillä sotilaatkin pääsivät edes hetkeksi pakenemaan sodan ankeaa arkitodellisuutta.
    Lisäksi rintamalla kiersivät erilaiset viihdytysjoukot, joissa esiintyivät mm. sellaiset viihdemaailman tähdet kuin Eugen Malmsten, Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Kauko Käyhkö sekä Harmony Sisters.
  Kiersi rintamalla myös klassisen musiikin edustajia sekä teatteriväkeä. He esittivät tavallista kepeämpää ohjelmistoa, kuten operetti- ja revyymusiikkia. Tunnetuimpia heistä oli Lea Piltti, joka kiersi rintamia yhdessä säestäjänsä Kosti Vehasen kanssa.
    Näyttelijöistä viihdytysjoukkoihin kuuluivat mm. Tauno Palo, Ansa Ikonen, Leif Wager sekä Lasse Pöysti.

Sodat olivat yhdistäneet kansaa monin tavoin, ja tämä sotatoveruuden vaikutus näkyi pitkään myös kulttuurin eri aloilla.
    Sodan jälkeen myönteiseen kehitykseen olivat vaikuttamassa voimakkaasti oppikoulujen ja erilaisten oppilaitosten perustaminen sekä kaikille avoimet kirjastot.
   Lisäksi elvytettiin sekä vanhoja että perustettiin uusia kulttuuri-laitoksia, joihin kaikilla oli mahdollisuus päästä.
   
Perinteisen kahtiajaon tilalle tuli nyt pikemminkin jako korkeakulttuuriin ja kansankulttuuriin, josta erottui vähitellen ns. populaarikulttuuri.
   Aikanaan käytiin monet keskustelut mm. siitä, edustaako esimerkiksi ns. rillumarei-musiikki minkäänlaista taidetta vai pelkästään jotain arvotonta kulttuurin lieveilmiötä.
   Molemmilla katsantokannoilla oli ja on edelleenkin kannattajansa, joskin vähitellen on ruvennut näyttämään siltä, että kulttuuri-toimintojen monipuolistuessa raja-aidat ovat lähes kokonaan kaatumassa. Toisin sanoen annetaan kaikkien kukkien kukkia ja rikastuttaa elämää.
   
Rajojen kaatumiseen on ollut vaikuttamassa myös erilaisten vieraiden kulttuurien saapuminen ja juurtuminen Suomeen. Samalla kuitenkin myös meidän eri kulttuurialat erilaisine suuntauksineen ovat onnistuneet viemään kulttuurituotteitamme muihin maihin rikastuttamaan niiden elämää.
   Klassisen musiikin esittäjistä monet laulajamme, kuten Aulikki Rautavaara, Kim Borg, Martti Talvela, Matti Salminen, Jorma Hynninen sekä Karita Mattila ja Soile Isokoski ovat vieneet suomalaisten säveltäjien musiikkia laajalti ympäri maailmaa.
    Sibeliuksen lisäksi maailmalla soitetaan ja ihaillaan myös mm. Einojuhani Rautavaaran, Aulis Sallisen ja Kaija Saariahon sävellyksiä.

Kansainvälistä mainetta ovat saavuttaneet myös monet kapellimestarimme. Heistä ehkä kuuluisimpia ovat Okko Kamu, Esa-Pekka Salonen, Jukka-Pekka Saraste ja nuorempaa sukupolvea edustava Susanna Mälkki. Joukkoon voisi hyvin lisätä myös Turun filharmonisen orkesterin kapellimestarin Leif Segerstamin, joka tunnetaan myös satojen sinfonioiden säveltäjänä.
   Myös kevyen musiikin alalla rajat ovat aukeamassa. Sieltä tuttuja nimiä useimmille ovat esimerkiksi Nightwish-yhtyeen Tarja Turunen ja HIM-yhtyeen Ville Valo. Myös äskettäin Lontoossa suurta suosiota saanut Saara Aalto voi hyvinkin olla matkalla kansainväliseen kuuluisuuteen.

Musiikki ei ole suinkaan ainoa kansainvälistä kuuluisuutta saavuttanut kulttuurinala.
   Monet arkkitehdit Eliel Saarisesta alkaen ovat saaneet luomuksiaan useihin maihin. Samoin useat suomalaiset kirjailijat ovat seuranneet nobelisti Frans Emil Sillanpään ja Mika Waltarin jalanjäljissä tunkeutuessaan teoksillaan kansainvälisen kirjallisuuden joukkoon. Me naantalilaiset voimme iloita siitä, että tähän joukkoon kuuluu myös Tove Jansson, jonka luoman muumimaailman filosofia on herättänyt ihastusta laajalti ulkomailla.
   Kuvataiteen menestystäkään ei ole syytä unohtaa, joskaan samanlaista suosiota kuin kansallisromantiikan ajan taiteilijat, eivät suomalaiset nykytaiteilijat ole toistaiseksi maailmalla saavuttaneet. Tämä ei estä hyvinkin monenlaisten taiteenalojen pyrkimistä kansainväliseen maineeseen. Päinvastoin, ja sinne pääsystä on jo selvästi näkyvissä hyviä tuloksia.
  
Entä tiede? Vaikka suurelle yleisölle suomalaiset tieteentekijät eivät olekaan samalla tavalla tuttuja kuin taiteen ja kirjallisuuden aloilla, niin tieteen korkeatasoista laatua osoittavat mm. useat kansainväliset palkinnot. Jopa Nobelin palkinto on myönnetty kahdelle suomalaiselle tutkijalle, nimittäin  A.I. Wirtaselle sekä Bengt Holmströmille.
   Suomalaisen kulttuurin voitoksi on myös katsottava presidentti Martti Ahtisaarelle myönnetty Nobelin rauhanpalkinto.

Tämän lyhyen kulttuurikatsauksen lopuksi haluan kysyä, miksi ihmeessä se kulttuuri on niin tärkeä asia.
   Että se tosiaan on tärkeää, osoittaa mm. se, että me suomalaiset kulutamme kulttuuria tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
    Myös matkailijat ovat kiinnostuneet yhä enenevässä määrin paikan erilaisista kulttuurimuodoista ja -tuotteista. Niiden kautta kävijälle avautuu paikan historia ja henkisen elämän rakenne. Niissä tulevat näkyviin asukkaiden ajatusmaailma, tunteet ja maailmankatsomus mitä parhaimmalla tavalla. Lisäksi paikan kulttuuri kuvastaa vaikuttavalla tavalla asukkaiden arvomaailmaa, yhteisiä ponnisteluja ja yhteenkuuluvuutta.

Ainakin itse luotan myös terveydenalan asiantuntijoihin, jotka korostavat, että kaikenlaiset kulttuuririennot ylläpitävät terveyttä ja auttavat jopa monien sairauksien parantumisessa. Yhä monipuolistuva kulttuuritoiminta antaa myös innostusta elämään ja kasvattaa henkistä pääomaa, jota ei voi mitata rahalla.
   Esimerkiksi Pohjanmaan ruotsinkielisten tavallista paremman terveydentilan syyksi tutkijat ovat selittäneet heidän erityisen vilkkaan sosiaalisen kulttuuritoiminnan mm. taide-, teatteri- ja musiikkiharrastuksineen.

Toivokaamme siis päättäjillemme ymmärrystä kulttuurin merkitykselle sekä suopeaa suhtautumista kulttuuriin siitäkin huolimatta, että se joutuu ratsastamaan taloudellisen menestyksen aalloilla.

 Lopuksi haluan vielä sanoa, että samalla kun nousemme kohottamaan eläköön-huudon 100-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle, voisimme muistaa, että suuri tekijä itsenäisyyden toteutumiselle ja onnelliselle jatkumiselle on ollut kulttuurilla, sen luomalla innostuksella ja identiteetillä.
Ehdotankin, että kohotamme nyt oikein riemullisen 3-kertaisen eläköön-huudon 100-vuotiaalle Suomelle, itsenäiselle isänmaallemme.