MUSIKAALISUUS ON OSA IHMISTÄ

Musiikki soi luonnossa

Musiikki voidaan ajatella erilaisten luonnonäänien jatkumoksi ihmisessä. Sen soinnut juontuvat linnunlaulusta ym. melodisista ja rytmisistä luonnonäänistä. Sen sointukuvioissa ilmenee matemaat­tista säännönmukaisuutta, jota luonto monessa muussakin suhteessa noudattaa, ja sen rytmi heijastuu lapseen äidin sydämen sykkeestä jo raskauden aikana.

    Varmaan jo vuosisatojen ajan ihmisiä on kiinnostanut musiikin vaikutus myös kotieläimiin. Viime vuosisadan puolivälin jälkeen suomalaisissa sanomalehdissä alkoi näkyä kirjoituksia, joiden mukaan karjanhoitajat olivat havainneet, että lehmät heruttivat enemmän maitoa, jos navetassa soitettiin nauhalta klassista musiikkia.

    Monet muutkin nisäkkäät näyttävät reagoivan musiikkiin. Esimerkiksi musiikkiympäristössä elävät koirat saattavat innostua istumaan tarkkaavaisena jopa yksin radion ääressä ”kuuntelemassa” jotain sille tuttua sävellystä. Jotkut koirista ovat oppineet myös ”laulamaan” susien tapaan ulvomalla jonkun laulajan tai laulajien mukana.

    Ihmisapinoista etenkin gibbonit ovat kuuluisa ”laulajia”. Olen eläintarhassa kerran kuullut pienen gibbonilauman ”lauluesityksen”. Se oli melkoista kuorolaulua, jossa yksilöt muuttivat aina välillä sävelkorkeutta. Soinnultaan se muistutti melko tavalla jotain modernia sävellystä. Minulle kuorolaulajana se oli vaikuttava elämys.

   On kuitenkin vaikea sanoa, miten paljon eläinten kiinnostusta osoittava reaktio musiikkiin vastaa ihmisen musikaalisuutta. 

Musikaalisuuden historia on pitkä

Emme voi tietää, missä kehityshistorian vaiheessa ihminen on alkanut ilmentää musikaalisia taipumuksiaan. Joka tapauksessa musiikki on oleellinen osa ihmistä. On todennäköistä, että musikaalisuutta osoittavat elementit, kuten laulu ja hyräily sekä niihin liitetty rytmi, on kuulunut ainakin Homo sapiens -ihmisen ominaisuuksiin jo alusta asti. Mutta on hyvin mahdollista, että musikaalisuus on ilmennyt jossain muodossa jo paljon aikaisemmin nykyihmiseen johtaneessa kehityshistoriassa.

Musikaalisuus tulee kaikille synnyinlahjana

Musikaalisuus on geeneissämme. Merkkejä siitä on näkyvissä lapsessa jopa sikiönkehityksen loppuvaiheessa. Vauvaiässä ihminen reagoi hyvin selvästi musiikillisiin elementteihin, kuten rytmiin, säveliin ja niiden korkeuksiin ja erottaa ne hälyäänistä ja puheesta.

    Musikaalisuutta ilmementävät geenit eivät ole spesifisesti vain musikaalisuutta sääteleviä. Toisin sanoen musikaalisuuteen vaikuttavat ne lukuisat geenit, jotka osallistuvat yleensäkin älyllisten toimintojen ja tunteittemme säätelyyn.

   On vaikea tietää, mitä kaikkea etua musikaalisuudesta on ollut lajin säilymiselle. Ilmeisesti se on ollut eduksi ainakin sosiaalisessa yhteydenpidossa. Siten se on edistänyt yhteisöllisyyttä ja lisännyt myös yksilön henkistä sekä fyysistä terveyttä.

Musiikki aktivoi ohimolohkon tiettyjä alueita

Tomografisin aivotutkimuksin MRI- ja PET-kuvantamisen avulla on pystytty osoittamaan, että ääniärsykkeistä syntyvien sähköimpulssien vastaanotto tapahtuu isoaivojen kuorikerroksessa, sen oikeanpuoleisessa ohimolohkossa. Siellä on musiikille erikoistuneita alueita, joissa on omat hermosoluryhmänsä musiikin eri elementtien vastaanottamiseen ja analysoimiseen. Siten kykenemme erottamaan yksittäisiä säveliä, harmoniaa sekä eri musiikki-instrumenttien sävyjä. Rytmille on aivan oma aivoalueensa.

Otsalohkon alueet välittävät vaikutuksen myös ”tunnneaivoihin”

Musiikin vaikutus ei jää vain ohimolohkon vastaanottoalueelle. Sieltä on yhteys otsalohkoon, jonne musiikin aikaansaama sähköinen ärsytystila leviää. Sen tietyt alueet tulkitsevat musiikkia ja välittävät viestin edelleen niille limbisen järjestelmän hermosoluille, jotka säätelevät tunteitamme. Tämän yhteyden kautta musiikki kykenee tuottamaan ihmisessä erilaisia tunnetiloja, joiden vaikutus heijastuu koko elimistöön.

Musiikin harrastaminen näkyy aivoissa

On havaittu, että musiikin harrastaminen tehostaa, tavallaan virittää, musiikille erikoistuneiden alueiden toimintaa. Hyvin voimakkaana vaikutus ilmenee ammattimuusikoilla. Heillä on todettu edellä mainittujen aivoalueiden tavallista aktiivisempaa toimintaa, mutta vaikutus näkyy myös näiden alueiden suurentuneina rakenteina. Voimakkaimmin musiikin harrastaminen muovaa aivoja lapsuudessa ja nuoruudessa.

Mielimusiikki vs. mielipahamusiikki

Ei ole samantekevää minkälaista musiikkia ihminen kuuntelee. Tietynlainen musiikki saa aikaan hyvänolon tunteen ja jokin toisenlainen aiheuttaa mielipahaa. Jokin musiikkilaji voi tuntua samantekevältä.

    Kokemuksesta tiedämme, että musiikin laatu, voimakkuus ja tuttuus vaikuttavat meihin erilailla. Niinpä säveltäjät ovat tuottaneet meille hyvin monenlaista musiikkia, kuten harrasta kirkkomusiikkia, jykevää marssimusiikkia, liediä, laulelmaa, sinfoniaa, oopperaa, musikaalia, tanssimusiikkia, iskelmää, jatsia, diskojytää, rokkia jne.

     Musiikin vaikutus on riippuvainen sekä kuuntelutilanteesta että kuulijan musiikkimausta. Mieltymykset alkavat kehittyä lapsuuden ja nuoruuden aikana saaduista musiikillisista virikkeistä. Musiikkimaku voi aikuisenakin muuttua iän ja musiikinkuuntelun mukana. Jotkut voivat kehittyä musiikkimaultaan laaja-alaisiksi, jotkut toiset mieltyvät vain tiettyyn musiikkigenreen.

    

Musiikilla monenlaisia psyykkisiä vaikutuksia

Kuulijan tunteiden heräämiseen vaikuttaa paitsi musiikin herättämät muistot, myös musiikin laatu. Esimerkiksi kevyt viihdemusiikki voidaan ottaa vastaan helposti tunteella, johon ei tarvitse liittyä juurikaan älyllistä ajattelua. Sen sijaan esimerkiksi sinfonioiden kuuntelu herättää kuulijassa usein tunteen lisäksi myös pohdintaa ja musiikillista analyysiä.

Psyykkinen reaktion  riippuu monista tekijöistä:

1. Musiikin äänekkyys ja jatkuvuus voivat stressata

 Monelle ympäristöstä kuuluva jatkuva soitto ja laulu voivat muodostua stressaavaksi ”musiikkisaasteeksi”. Tämä tapahtuu sitä nopeammin, mitä epämieluisampaa on musiikin laatu ja miten kovempana se soi.

Juuri kuulon ja mielen puutuminen, ts. kyllästyminen, voi muodostua stressaavaksi tekijä monissa työympäristöissä. Istuinlihasten puutumisen lisäksi kyllästyminen määrittää myös konserttien pituutta ja niiden ohjelman vaihtelevuutta.

    Etenkin iäkkäiden on vaikea ymmärtää, miksi monet, etenkin nuoret, sietävät ja jopa haluavat konserteissa ja diskoissa kuunnella musiikkia mahdollisimman kovalla volyymilla.

     Eräs selitys voisi olla se, että kovalla äänellä yritetään saada mieli pelkistymään ainoastaan musiikkiin, jonka rytmiä lisäksi korostetaan välkkyvin valoin. Näin kaikki häiritsevät ajatukset ja muut haitalliset ärsykkeet menettävät merkityksensä ja ihminen pääsee elämään vain siinä hetkessä. Mikäli kuulo ja hermosto eivät ylikuormitu, kokemus voi olla rentouttava ja elimistön tila jää hyvän stressitason puolelle.

2. Tuttu musiikki herättää muistoja

Muistojen myötä musiikki herättelee helposti tunteita ilman älyllistä pohdintaa.  Jos muistot ja niihin liittyvä musiikki on mieluista, syntyvä tunnetila voi musiikin laadusta riippuen olla rauhoittava tai mieltä ja liikuntaa aktivoivaa, kuten tanssissa tai marssissa. Kummassakin tapauksessa musiikin mukanaolo vaimentaa elimistön stressireaktioita eikä kyllästymistä helposti ilmene.

Ainoastaan siinä tapauksessa, että mielimusiikin herättämä muisto on kovin mieltä järkyttävä, se synnyttää haitallista stressiä.

3. Musiikki voi häiritä keskittymistä

Myös mielimusiikki voi olla häiriöksi silloin, kun keskittyminen vaatii täydellistä syventymistä johonkin tehtävään.  Etenkin jos kysymyksessä on laulumusiikki, sen sanat saavat ajatukset helposti mukaansa. Tässä ihmiset ovat kuitenkin hyvin yksilöllisiä.

Musiikin vaikutus leviää koko kehoon

Musiikin vaikutuskirjo on laaja. Se voi nostattaa pelkoa ja aggressioita ja siten valmistaa elimistöä ”pakene tai taistele ” –vireeseen. Toisaalta se voi vaikuttaa juuri päinvastoin eli rauhoittaa stressireaktioita koko kehossa.(katso lisää aiheesta pian ilmestyvässä blogissani ”Musiikki ja terveys”).

”Musiikki on välittäjä aistillisen elämän ja henkisen elämän välillä.”

(Ludwig van Beethoven, suom. RT)

”On kaksi tapaa paeta elämän kurjuuksia:

musiikki ja kissat.” (Albert Schweizer, suom. RT)

”Laulu on sydämen puhetta sydämelle.” (Olli Kortekangas)

SUOMI 100 - KULTTUURIN MERKITYS ITSENÄISYYDELLE

Seuraavan tekstin myötä toivotan kaikille omaisilleni ystävilleni, tutuille sekä blogitekstieni lukijoille oikein hyvää itsenäisyyspäivää, joulun aikaa sekä uutta vuotta.

Rauno Tirri: Suomi 100 -juhlapuhe Naantalin senioreille 3.12.2017

Suuresti kunnioitetut sotaveteraanit!

Niin teille jotka vielä elätte joukossamme kuin riveistänne jo poistuneillekin, nousee sydämistämme harras kiitos niistä äärimmäisistä uhrauksistanne, jotka olette tehneet meidän kaikkien hyväksi.

Teidän ansioistanne saamme olla viettämässä näitäkin ilonjuhlia.

Arvoisat seniorit!

Vaikka itsenäisyytemme vuosisata on ollut paljolti kamppailua olemassaolomme oikeutuksesta, aion tämän hetken käyttää asiaan, joka on tahtonut jäädä muistopuheissa sotaisempien aiheiden varjoon. Tarkoitan kulttuurin tärkeää merkitystä hyvän inhimillisen elämän ylläpitäjänä isänmaamme vaikeimpinakin aikoina.

Arvioidessani kulttuurin merkitystä itsenäiselle Suomelle voisin alkaa puhumisen sen juurista ja tarkastella vaikkapa kivikaudella eläneiden ihmisten kalliomaalauksia, pronssikautisia koruesineitä tai kristinuskon myötä tänne hyökynyttä kulttuuriaaltoa noin tuhannen vuoden takaa.

  Aloitan tarkasteluni kuitenkin vasta 1800 luvun loppupuolelta, sillä silloin henkinen itsenäisyystaistelu oikeastaan jo alkoi.

   Siinä ajassa suorastaan kipunoi voimakas kalevalainen henki, joka kohotti suomalaisen kulttuurin siivilleen.

   Innostus oli alkanut kyteä jo vähän ennen vuosisadan puoliväliä, kun Elias Lönnrotin kokoama Kaleva ilmestyi. Samaan aikaan isänmaallista liekkiä herätteli myös poliitikko ja historiantutkija Adolf Ivar Arvidsson julistamalla: ”Ruotsalaisia  emme enää ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia.”

Ilmaa innostuksen liekkeihin olivat puhaltamassa myös etenkin J. L. Runeberg, Sakari Topelius, Aleksis Kivi ja Minna Cant. Kukin heistä osoitti omalla tavallaan, kuinka myös kaunokirjallisuudella voi olla suuri merkitys yhteiskunnallisena vaikuttajana.

    Suomalaisuuden henkeä olivat osaltaan kohottamassa myös kansakoulun isä, Uno Cygnaeus sekä valtiomies J. V. Snellman., jonka ansiosta saimme Suomeen ruplan tilalle oman rahan, markan. Taloustoiminnan lisäksi Snellman toimi myös filosofina ja kirjailijana. Hän edisti voimakkaasti suomen kielen asemaa ja herätteli kansallistunnetta monella muullakin tavalla.

Juuri tällaisen innostuksen herättelyä tarvittiin Suomen itsenäistymisen toteutumiseksi, ja sytykettä liekkeihin saatiin jatkuvasti lisää.

   Vuosisadan loppua kohti kansallisuusaate huipentui kulttuurisiin tekoihin, jotka ilmensivät suurta kansallismielistä intoa. Sitä nimitettiin kansallisromantiikaksi. Suomessa sitä alettiin kutsua myös nimellä karelianismi, sillä uskottiin, että suomalaisuuden juuret olivat vielä silloin näkyvissä aidoimmillaan juuri Karjalassa.

Kansallisromantiikka eli voimakkaana ympäri Eurooppaa, mutta sortokautta elävälle Suomelle se muodostui erityisen merkitykselliseksi. Sen tärkeydestä saamme käsityksen, kun ajattelemme sen ajan suuria nimiä kulttuurin eri aloilta.

   Kuvataiteilijoista voimakkaimmin kansallistunnetta herättelivät Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Albert Edelfelt sekä von Wrightin veljekset ja Helene Schjerfbeck.

   Mielestäni suomalaisen luonnon ihailu ilmeni ihan liikuttavalla tavalla mm. siinä, että lähes joka kodin seinällä komeili jäljennös Ferdinand von Wrightin maalauksesta ”Taistelevat metsot”.

Säveltäjistä Jean Sibelius loi tuohon aikaan voimakkaimmin kansallistunnetta nostattavat teoksensa, kuten Finlandian, Karelia-sarjan ja Kullervon.

   Vieläkin tämä musiikki saa kulkemaan väreitä pitkin suomalaisten selkäpiitä. Tätä kirjoittaessani liikutuin kuitenkin myös valokuvasta, jonka löysin netistä. Siinä kansallisuusaatteen innoittama Sibelius istuu häämatkallaan soutuveneessä pianon ääressä tyynellä Pielisellä ja soittaa morsiamelleen ilmeisesti jotain omaa sävellystään.

   Itsenäistymisen kynnyksellä myös esimerkiksi Toivo Kuulan säveltämät mahtavat laulut tai Oskari Merikannon Laatokka-teoksen sävelet nostivat isänmaallista innostusta. Vaikuttavia olivat myös Merikannon monet kevyemmät sävellykset, jotka saivat kuulijoiden herkimmät sävelkielet väräjämään esimerkiksi Kesäillan valssin tahdissa.

Samoihin aikoihin Karjalan sekä etenkin Vienan-Karjalan maita samosi myös kuuluisa valokuvaaja I. K. Inha. Samoin tekivät monet arkkitehdit, toimittajat ja kulttuurihistorian tutkijat.

   Karelianismin jälkimainingeissa itsenäisyyden ajan kynnyksellä suomalaisuuden henkeä kohottivat voimakkaasti myös esimerkiksi Eino Leino ja Juhani Aho.

Tällaisen isänmaallisen innoituksen soihtua heiluttamalla mentiin sitten vauhdilla kohti itsenäisyyttä. Se julistettiin heti kun ulkoiset olosuhteet katsottiin sopiviksi. Julistus vaati hyvän tilannearvion lisäksi suurta rohkeutta, josta saadaan kiittää silloisia päättäjiä. Valitettavasti vain aikakauden taloudelliset, sosiaaliset ja poliittiset syyt olivat voimakkaampia kuin kulttuuri-innostuksen tuoma positiivinen vaikutus.

   Tilanne johti kansan entistä jyrkempään jakautumiseen ja kauhistuttavaan kansalaissotaan. Voi vain kuvitella, minkälaisen epäonnistumisen tunteen ja surun tämä väkivallan aalto aiheutti mm. sellaisissa kulttuurisoihdun kantajissa kuin Jean Sibelius ja Eino Leino.

Kansalaisia jakava railo oli nähtävissä jyrkkänä vielä pitkään itsenäistymisen jälkeenkin.  Erottava juopa kaventui selvästi talvi- ja jatkosodan aikana.  Tarvittiin kuitenkin vielä vuosikymmeniä, ennen kuin juopa kuroutui lähes umpeen. Lähentymistä auttoi suuresti se, että kulttuurin merkitys kansan hyvinvoinnille oli alettu ymmärtää entistä paremmin myös työväen keskuudessa.

    Jo itsenäisyysajan alusta lähtien heissä syntyi innostus opiskelua kohtaan kulttuurin eri aloilla.  Lisäksi erilaiset kulttuuririennot nostettiin tärkeään osaan työväenyhdistysten toiminnassa. Pystytettiin torvisoittokuntia, näytelmäkerhoja ja kuoroja, joiden tuotoksia esitettiin innolla työväentaloilla erilaisissa juhlissa ja ns. iltamissa.

    Koko kansaa yhtenäistäviä tekijöitä olivat myös yhteinen uskonto sekä suuri innostus ns. ruumiinkulttuurin harrastamiseen. Etenkin olympialaisissa menestyneet urheilijat, kuten esimerkiksi Hannes Kolehmainen ja Paavo Nurmi, olivat koko kansan suuria sankarihahmoja ja esikuvia, olivatpa heidän taustansa minkälaisia tahansa.

Talvi- ja jatkosodan aika oli arkista taistelua hengissä pysymisestä. Silloin ns. joutavat työt ja harrastukset vaimenivat lähes kokonaan. Myös kaikki kulttuuri-instituutit elivät hiljaiseloa.

   Sotien aikana vähäinen kulttuuritoiminta pyrkikin lähinnä viihdyttämään ankeiksi käyneitä mielialoja. Lähes liukuhihnalta valmistettiin kepeitä laulelmia ja iskelmiä sekä romanttisia elokuvia. Niiden kiehtovaan maailmaan niin siviilit kuin aina välillä sotilaatkin pääsivät edes hetkeksi pakenemaan sodan ankeaa arkitodellisuutta.

    Lisäksi rintamalla kiersivät erilaiset viihdytysjoukot, joissa esiintyivät mm. sellaiset viihdemaailman tähdet kuin Eugen Malmsten, Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Kauko Käyhkö sekä Harmony Sisters.

  Kiersi rintamalla myös klassisen musiikin edustajia sekä teatteriväkeä. He esittivät tavallista kepeämpää ohjelmistoa, kuten operetti- ja revyymusiikkia. Tunnetuimpia heistä oli Lea Piltti, joka kiersi rintamia yhdessä säestäjänsä Kosti Vehasen kanssa.

    Näyttelijöistä viihdytysjoukkoihin kuuluivat mm. Tauno Palo, Ansa Ikonen, Leif Wager sekä Lasse Pöysti.

Sodat olivat yhdistäneet kansaa monin tavoin, ja tämä sotatoveruuden vaikutus näkyi pitkään myös kulttuurin eri aloilla.

    Sodan jälkeen myönteiseen kehitykseen olivat vaikuttamassa voimakkaasti oppikoulujen ja erilaisten oppilaitosten perustaminen sekä kaikille avoimet kirjastot.

   Lisäksi elvytettiin sekä vanhoja että perustettiin uusia kulttuuri-laitoksia, joihin kaikilla oli mahdollisuus päästä.

   

Perinteisen kahtiajaon tilalle tuli nyt pikemminkin jako korkeakulttuuriin ja kansankulttuuriin, josta erottui vähitellen ns. populaarikulttuuri.

   Aikanaan käytiin monet keskustelut mm. siitä, edustaako esimerkiksi ns. rillumarei-musiikki minkäänlaista taidetta vai pelkästään jotain arvotonta kulttuurin lieveilmiötä.

   Molemmilla katsantokannoilla oli ja on edelleenkin kannattajansa, joskin vähitellen on ruvennut näyttämään siltä, että kulttuuri-toimintojen monipuolistuessa raja-aidat ovat lähes kokonaan kaatumassa. Toisin sanoen annetaan kaikkien kukkien kukkia ja rikastuttaa elämää.

   

Rajojen kaatumiseen on ollut vaikuttamassa myös erilaisten vieraiden kulttuurien saapuminen ja juurtuminen Suomeen. Samalla kuitenkin myös meidän eri kulttuurialat erilaisine suuntauksineen ovat onnistuneet viemään kulttuurituotteitamme muihin maihin rikastuttamaan niiden elämää.

   Klassisen musiikin esittäjistä monet laulajamme, kuten Aulikki Rautavaara, Kim Borg, Martti Talvela, Matti Salminen, Jorma Hynninen sekä Karita Mattila ja Soile Isokoski ovat vieneet suomalaisten säveltäjien musiikkia laajalti ympäri maailmaa.

    Sibeliuksen lisäksi maailmalla soitetaan ja ihaillaan myös mm. Einojuhani Rautavaaran, Aulis Sallisen ja Kaija Saariahon sävellyksiä.

Kansainvälistä mainetta ovat saavuttaneet myös monet kapellimestarimme. Heistä ehkä kuuluisimpia ovat Okko Kamu, Esa-Pekka Salonen, Jukka-Pekka Saraste ja nuorempaa sukupolvea edustava Susanna Mälkki. Joukkoon voisi hyvin lisätä myös Turun filharmonisen orkesterin kapellimestarin Leif Segerstamin, joka tunnetaan myös satojen sinfonioiden säveltäjänä.

   Myös kevyen musiikin alalla rajat ovat aukeamassa. Sieltä tuttuja nimiä useimmille ovat esimerkiksi Nightwish-yhtyeen Tarja Turunen ja HIM-yhtyeen Ville Valo. Myös äskettäin Lontoossa suurta suosiota saanut Saara Aalto voi hyvinkin olla matkalla kansainväliseen kuuluisuuteen.

Musiikki ei ole suinkaan ainoa kansainvälistä kuuluisuutta saavuttanut kulttuurinala.

   Monet arkkitehdit Eliel Saarisesta alkaen ovat saaneet luomuksiaan useihin maihin. Samoin useat suomalaiset kirjailijat ovat seuranneet nobelisti Frans Emil Sillanpään ja Mika Waltarin jalanjäljissä tunkeutuessaan teoksillaan kansainvälisen kirjallisuuden joukkoon. Me naantalilaiset voimme iloita siitä, että tähän joukkoon kuuluu myös Tove Jansson, jonka luoman muumimaailman filosofia on herättänyt ihastusta laajalti ulkomailla.

   Kuvataiteen menestystäkään ei ole syytä unohtaa, joskaan samanlaista suosiota kuin kansallisromantiikan ajan taiteilijat, eivät suomalaiset nykytaiteilijat ole toistaiseksi maailmalla saavuttaneet. Tämä ei estä hyvinkin monenlaisten taiteenalojen pyrkimistä kansainväliseen maineeseen. Päinvastoin, ja sinne pääsystä on jo selvästi näkyvissä hyviä tuloksia.

  

Entä tiede? Vaikka suurelle yleisölle suomalaiset tieteentekijät eivät olekaan samalla tavalla tuttuja kuin taiteen ja kirjallisuuden aloilla, niin tieteen korkeatasoista laatua osoittavat mm. useat kansainväliset palkinnot. Jopa Nobelin palkinto on myönnetty kahdelle suomalaiselle tutkijalle, nimittäin  A.I. Wirtaselle sekä Bengt Holmströmille.

   Suomalaisen kulttuurin voitoksi on myös katsottava presidentti Martti Ahtisaarelle myönnetty Nobelin rauhanpalkinto.

Tämän lyhyen kulttuurikatsauksen lopuksi haluan kysyä, miksi ihmeessä se kulttuuri on niin tärkeä asia.

   Että se tosiaan on tärkeää, osoittaa mm. se, että me suomalaiset kulutamme kulttuuria tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

    Myös matkailijat ovat kiinnostuneet yhä enenevässä määrin paikan erilaisista kulttuurimuodoista ja -tuotteista. Niiden kautta kävijälle avautuu paikan historia ja henkisen elämän rakenne. Niissä tulevat näkyviin asukkaiden ajatusmaailma, tunteet ja maailmankatsomus mitä parhaimmalla tavalla. Lisäksi paikan kulttuuri kuvastaa vaikuttavalla tavalla asukkaiden arvomaailmaa, yhteisiä ponnisteluja ja yhteenkuuluvuutta.

Ainakin itse luotan myös terveydenalan asiantuntijoihin, jotka korostavat, että kaikenlaiset kulttuuririennot ylläpitävät terveyttä ja auttavat jopa monien sairauksien parantumisessa. Yhä monipuolistuva kulttuuritoiminta antaa myös innostusta elämään ja kasvattaa henkistä pääomaa, jota ei voi mitata rahalla.

   Esimerkiksi Pohjanmaan ruotsinkielisten tavallista paremman terveydentilan syyksi tutkijat ovat selittäneet heidän erityisen vilkkaan sosiaalisen kulttuuritoiminnan mm. taide-, teatteri- ja musiikkiharrastuksineen.

Toivokaamme siis päättäjillemme ymmärrystä kulttuurin merkitykselle sekä suopeaa suhtautumista kulttuuriin siitäkin huolimatta, että se joutuu ratsastamaan taloudellisen menestyksen aalloilla.

 Lopuksi haluan vielä sanoa, että samalla kun nousemme kohottamaan eläköön-huudon 100-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle, voisimme muistaa, että suuri tekijä itsenäisyyden toteutumiselle ja onnelliselle jatkumiselle on ollut kulttuurilla, sen luomalla innostuksella ja identiteetillä.

Ehdotankin, että kohotamme nyt oikein riemullisen 3-kertaisen eläköön-huudon 100-vuotiaalle Suomelle, itsenäiselle isänmaallemme.

VÄRILLÄ ON VÄLIÄ

(Katso myös blogi ”Ihmisen näkökyky”)

Yleisen käsityksen mukaan mieliala on herkkä väreille

Niin arkisen ympäristön kokemuksista kuin muodin, ruuanvalmistuksen ja tarjoilun, mainosten yms. maailmasta voi päätellä, että värit vaikuttavat todella selvästi tunteisiin, mielialoihin ja tekoihin sekä näiden kautta jopa terveyteen. Jokainen on kokenut värien merkityksen myös ympäristön tarkan havaitsemisen apuna.  On helppo huomata, että täysin harmaassa, mustassa tai valkoisessa ympäristössä ääriviivojen erottaminen heikkenee.

   Pelkästään kokemusten perusteella on esitetty seuraavanlaisia huomioita eri värien psykologisista ominaisuuksista ja vaikutuksista.

Punainen

-         *kuuluu lämpimiin väreihin

-         *symboloi valtaa, varallisuutta ja rohkeutta

-         *antaa energiaa ja dynaamisuutta

-         *kiihottaa hengitystä ja pulssia

-         *herättää toimimaan

-         *ilmentää vaaraa

Pinkki

-         *symboloi viattomuutta ja feminiinistä suloisuutta

-         *lisää lempeyden ja hempeyden tunnetta

-         *vähentää aggressiivisuutta

Oranssi

-         *kuuluu lämpimiin väreihin

-         *symboloi aurinkoa ja tulenliekkejä

-         *tuo lämmön ja turvallisuuden tunnetta

-         *herättää huomiota, innostusta ja intohimoa

-         *lisää ruokahalua ja aistillista mielihyvää

Keltainen

-         *kuuluu lämpimiin väreihin

-         *symboloi auringon poltetta

-         *herättää tarkkaavaisuuden ja huomion

-         *lisää tunnekuohua ja aineenvaihduntaa

-         *pitkäkestoisena stressaa ja rasittaa sekä väsyttää silmiä

Vihreä

-         *symboloi kesäluontoa ja hedelmällisyyttä

-         *rauhoittaa mieltä ja lepuuttaa silmiä

-         *pitkäkestoisena tylsistyttävää

Sininen

-         *kuuluu kylmiin väreihin

-         *luo viileyden, veden, jään ja raikkauden tunnetta

-         *lisää kommunikointia ja luottamusta

-         *lisää luovuutta kiihottamatta

-         *voimakkuudeltaan heikkona rauhoittaa ja nukuttaa

Punainen purppura (punertava violetti)

-         *symboloi arvokkuutta, kuninkaallisuutta

-         *symboloi lisäksi hengellisyyttä, taivaallisuutta

-          

Violetti (vaalea violetti: Lila)

-         *kuuluu kylmiin väreihin

-         *symboloi kosmosta ja valtaa

-         *tehostaa mietiskelevää luovuutta

Ruskea

-         *kuuluu lämpimiin väreihin

-         *symboloi maata ja arkipäiväisyyttä

-         *lisää lämmöntunnetta (on mustaa lämpimämpi)

-         *luo vakauden ja kestävyyden tunnetta

-         *edistää luotettavuutta ja asiallisuutta

Harmaa  (vrt. musta ja valkoinen)

-         *väritön, ominaisuuksiltaan neutraali

-         *luo ankeuden tunnetta, pitkäaikaisena voi masentaa

-         *laskee energiatasoa

-         *rauhoittaa ja lisää mietiskelevää henkisyyttä

Musta (harmaan valoton ääripää)

-         *väritön

-         *symboloi pimeyttä, uhkaavuutta, myös piiloutumista

-         *länsimaissa symboloi myös synkkyyttä ja surua

-         *edustaa valtaa ja voimaa, toisaalta myös alistuneisuutta

-         *lisää vakauden tunnetta

-         *luo aistimuksen kohteen todellista pienemmästä koosta

Valkoinen (harmaan valoisuuden ääripä)

-         *väritön, korostaa viereisiä värejä

-         *symboloi puhtautta, steriiliyttä, avaruutta

-         *tuo valoisuutta

-         *luo kylmyyden ja neutraaliuden tunnetta

Värien vaikutus mielialaan heijastaa elettyä elämää

Yleinen käsitys on, että värien vaikutukset mielialaan ovat riippuvaisia muista tekijöistä kuin värien suorasta fysiologisesta vaikutuksesta tunteita sääteleviin aivojen osiin.

   Tärkein tekijä on yhteisön sekä sen luonnon ja kulttuurielementtien se värimaailma, joka ympäröi yksilöä hänen eri kehitysvaiheissaan. Siinä ovat vaikuttamassa etenkin yhteisön väreille antamat arvostukset ja merkitykset sekä vuoden kiertoon liittyvä luonnon värimaailma.

   Näin meistä useimmille joulu on punainen, pääsiäinen keltainen ja juhannus vihreä. Jokaisen värimaailma on kuitenkin aina yksilöllinen.

Yhteisöillä omat väritunnuksensa

Yhteisöt korostavat yhteenkuuluvuuttaan erilaisin väritunnuksin.

Esimerkiksi uskonnolliset symbolit ovat hyvin vanhaa perua uskontojen alusta lähtien. Niihin verrattavia ovat valtioiden lippujen värit ja erilaiset heraldisten vaakunoiden ym. symbolien värit.

   Myös poliittiset puolueet ovat omaksuneet omat tunnusvärinsä. Esimerkiksi punainen on Euroopassa vasemmistopuolueiden väri ja sininen tai musta oikeiston. Sen sijaan esimerkiksi USA:ssa punainen on oikeiston eli republikaanien tunnusväri.    

    Useimmissa tapauksissa armeijan väri koostuu vihreän eri sävyistä. Se on suojaväri erilaisissa ympäristöissä. Lumen aikana suojaväri muutetaan valkoiseksi.

Henkilökohtaisiin kokemuksiin liittyvät värit muovaamat yksilöllistä värimaailmaa

Henkilön yksilöllisistä tunnekokemuksista kehittyneet mieltymykset, mielikuvat ja mielleyhtymät ovat vaikuttamassa värien tuottamiin tunnetiloihin.

   Näin värit liittyvät subjektiivisiin kokemuksiin, joten esimerkiksi ikävissä tilanteissa vallitsevat värit voivat tulla inhon kohteeksi ja päinvastoin.

Värin kyllästyneisyysasteella ja sävyllä on suuri vaikutus

Tärkeä vaikuttaja värien kokemiseen on värin kyllästeisyysasteella, eli miten tumma tai vaalea väri on.  Paljon vaikuttaa myös värin sävy sekä kohteen heijastava pintarakenne, kuten sileys, karheus, kiilto.

   Kokemiseen vaikuttaa lisäksi jokaisen värin tausta, ympäristö eri värisävyineen sekä valot, varjot ja eri värien yhteensopivuus eli sointuminen toisiinsa.

   Kaikki edellä mainitut seikat vaikuttavat esimerkiksi varoitus- ja huomiomerkkien ja huomiovalojen teho. Niihin tarkoituksiin käytetään voimakkaan kyllästeisiä värejä punaisesta, oranssista ja keltaisesta. Ne näkyvät kauas ja herättävät parhaiten huomiomme.

    Voisi ajatella, että edellä mainittujen värien valinta huomioväreiksi ei ehkä perustukaan pelkästään historiallisiin sopimuksiin, vaan myös silmän fysiologiseen toimintaan. Merkitystä voisi olla sillä tosiasialla, että punaiselle säteilylle reagoivin tappisolujen määrä silmässä on noin kaksi kertaa suurempi kuin siniseen reagoivien tappisolujen määrä.

Värien sointuminen toisiinsa

Käytännössä punaista, keltaista ja sinistä pidetään pääväreinä, koska niitä ei voi sekoittaa muista ja niiden sekoituksista saadaan syntymään muut värit ja värisävyt. Muiden värien pääsävyjä nimitetään väliväreiksi (oranssi, vihreä ja violetti).

   Kuvataiteilijat ja psykologit ovat kautta historian asetelleet eri värejä ympyrän kehälle ns. väriympyröiksi, joilla he yrittävät kuvata värien sointua ja kontrastia. Väriympyrät ovat eri ihmisillä hieman toisistaan poikkeavia, mutta peruskuvio on yleensä se, että vastakkaisilla sektoreilla ovat violetti ja keltainen, sininen ja oranssi sekä punainen ja vihreä.

Värien todetaan sointuvan toisiinsa silloin, kun ne muodostavat yhteen sulautuvan kokonaisuuden. Värien sointu syntyy väriyhdistelmästä, jossa yleensä mukana on jokin pääväri, joka näkyy joko sellaisenaan tai silmä löytää sen suuremmin hakematta. Muut värit tulevat mukaan sen mukaan, millaista sointuvuutta haetaan.

Värien sointuvuudessa erotetaan yleensä seuraavat tyypit:

-         täydennysvärisoinnussa vastakkaisvärien pari muodostaa yhdistelmän, siis sointu syntyy kontrastiväreistä, esimerkiksi punainen ja vihreä.

-         kolmivärisoinnussa värit ovat väriympyrässä 120 asteen päässä toisistaan, esimerkiksi keltaisen kanssa sininen ja punainen.

-         sävy sävyyn –soinnussa saman värin eri vaaleusasteet ja sävyt muodostavat yhdistelmän. Tämä rauhoittava yhdistelmä on yleisimmin suosittu varsinkin pukeutumisessa.

Esimerkkejä värien vaikutuksista tunteisiin ja mielialaan

-         Lontoon olympialaisten jälkeen voitiin todeta, että punaisiin urheiluasuihin pukeutuneiden jalkapallojoukkueet olivat menestyneet kisoissa merkitsevästi muita paremmin.

-         Tutkimustuloksinkin on vahvistettu yleinen havainto siitä, että punainen väri nostattaa aineenvaihdunnan tasoa ja kiihdyttää pulssia.

-         Värin vaikutuksesta ruokahaluun on olemassa runsaasti havaintoja ja tutkimustuloksia. Mm. on todettu, että jos illallisseurueesta osalle tarjotaan tavallisen maidon sijaan punaiseksi valaistua tai värjättyä maitoa, sitä ei kukaan halua juoda, koska se muistuttaa liiaksi verta.

-         Makuuhuoneen sininen sävytys parantaa unen saamista ja vastaavsti punainen heikentää sitä.

-         Sairaalassa vihreäsävyiset leikkaussalit ja suoja-asut rauhoittavat ympäristöä edistävät keskittymistä työhön. Vastaavasti muissa tiloissa käytetään mahdollisuuksien mukaan valkoisen lisäksi piristäviä värejä.

Liikemaailma ja mainostoimistot tutkivat tarkasti tuotteen värin vaikutusta myyntiin

Niin kauppiaat, kokit, baarimestarit kuin kosmetologian ja vaatetusalankin suunnittelijat, meikkaajat ja myyjät ottavat tarkasti huomioon, minkä värisiä tuotteita kannattaa tarjota myytäväksi.

   Esimerkiksi drinkit ja ateriat pyritään koristelemaan juuri tunnelmaan sopivin värein. Ruokakaupassa oikeat värit nostattavat ruoka- ja juomahaluja, korostavat ruoka-ainesten raikkautta ja tuoreutta sekä vilkastuttavat seurustelua.  Mm. elintarvikkeisiin lisätään erilaisia lisäaineita paitsi säilyvyyden myös ihan vain värin vuoksi.

Värianalyysit auttavat määrittämään yksilön ominaisvärin

Pukeutumisessa ja meikkaamisessa hyvää kokonaisvaikutelmaa korostaa sellaisten värien käyttö, jotka korostavat ja sopivat yhteen henkilön persoonallisen värimaailman, kuten ihon, silmien ja hiusten värin kanssa.

    Koska monet henkilöt ovat itse epävarmoja ominaisväristään, etenkin vaatetusalan ja kosmetiikan aloille on muodostunut ns. asiantuntijoiden joukko. Heiltä asiakkaat saavat apua ns. värianalyysin tekemisessä.

    Tieteessä värianalyysillä tarkoitetaan kohteen värillisten ominaisuuksien ja vaikutusten tutkimista erilaisin mittalaittein. Pukeutumisen ja kosmetiikan aloilla värianalyysissä verrataan erivärisiä kankaita, koruja, ihovärejä tai väripuikkoja henkilön kasvojen, silmien, hiusten ja ihon väreihin. Niistä tehdään havaintoja vain silmämääräisesti, ts. todetaan, mitkä värit korostavat henkilön omien värien harmoniaa iholla, silmissä, hiuksissa jne.

    Näin tuotteiden värien ja niiden aiheuttamien heijasteiden avulla saadaan esimerkiksi kasvoihin lisää hehkua ja raikkautta. Niillä voidaan ulkomuodossa myös korostaa haluttuja kohtia tai häivyttää toisia.

   Tällainen värianalyysi on aina analyysin tekijän ja asiakkaan yhteistyön tulosta, johon muoti, vuodenaika, käyttötilanne sekä asiakkaan henkilöhistoria ovat suuresti vaikuttamassa.

      

 Hieno leidi vaatekaupassa: "Ei värillä väliä kunhan se vain on punainen." 

(vanha sanonta)