perjantai 22. tammikuuta 2016

ONGELMIA LAUTASELLA JA LASISSA




Rauno Tirri 22.01.2016
                                         


Ketä pitäisi ravintokysymyksissä uskoa?



Näyttää siltä, että kansa nykyään luottaa enemmän kaikenlaisiin maallikkoguruihin kuin virallisen koulutuksen saaneisiin ravitsemuksen asiantuntijoihin ja alan tutkijoihin. Tähän on löydettävissä monia syitä:



Ravintoon liittyvät ihmistutkimukset hyvin hankalia ja pitkäkestoisia

-          päivittäinen ruoka-annos ei edes koetilanteissa ole koskaan pelkistetty vain yhteen puhtaaseen ruoka-aineeseen, vaan sisältää aina suuren määrän muitakin kuin tutkimuksen kohteena olevia ainesosia. Lisäksi koehenkilöt valitsevat etenkin pitkäaikaisissa tutkimuksissa itsekin halunsa mukaan myös muuta syötävää ja juotavaa.  

-          Vaikutuksen arvioimiseksi tutkimuksen täytyy kestää yleensä vuosia tai jopa vuosikymmeniä, kuten esimerkiksi syöpävaarallisuuden osoittaminen. Siksi tutkimukset ovatkin usein tilastollisia terveydentilan seuraamiseen tai kuolemansyihin perustuvia tutkimuksia. Niissä tärkeä osa on ihmisten elintapojen kartoitus. Toisaalta tutkimukset perustuvat suurelta soin myös lyhytikäisistä eläimistä ja eristetyistä soluista saatuihin tuloksiin.

-          Yhtenä syynä epäluottamukseen on myös median ja joskus myös tutkijan itsensä innostus kailottaa heti suurena totuutena yksittäisten tutkimusten tuloksia, etenkin jos niissä on hiukankin sensaatioon viittaavaa ainesta.

-          Toisaalta näyttää siltä, että maallikoiden omat kokemuksiin perustuvat tulokset vetoavat ihmisiin enemmän kuin tutkimustuloksista lasketut kesiarvot. He myös ohjaavat yksittäisiä henkilöitä kädestä pitäen noudattamaan heidän ohjeitaan.



Asiantuntijat laativat mallilautasensa yhteisesti koottujen tulosten perusteella

Ravintoasiantuntijat korostavat, että heidän laatimansa ja suosittelemansa mallilautanen on laadittu noin sadan ravitsemusasiantuntijan pohjoismaisissa kokouksissa. Siellä kootaan yhteen tähänastisen kansainvälinen tietämys ihmisen ravitsemuksesta. Sitä paitsi mallilautasta tarkistetaan tarpeen mukaan tutkimusten edistyessä. Yksittäinen tutkimus ei koskaan vaikuta sen sisältöön, ennen kuin saatu tulos on tarkistettu ja varmistettu lukuisten muiden tutkimusten toimesta.  Valitettavasti se voi viedä paljonkin aikaa, sillä tämäntapaisissa tutkimuksissa tulee lähes aina myös vastakkaisia tuloksia. Mallilautaset ovatkin hyvin samanlaisia eri maissa. Kasvisten korostettu asema niissä (noin puoli kiloa vuorokaudessa) tulee lämpimissä maissa luonnostaan helpoksi toteuttaa, sillä vihannesten, hedelmien ja marjojen syönti on niissä jo perinteisesti runsasta.



Ihmiset pelkäävät lisäaineita

Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholmin mukaan ihmisten paljon pelkäämistä lukuisista lisäaineista (E-koodit) on haittaa todettu vain harvoin. Niiden määrille on tiukat rajat ja niitä valvotaan aika hyvin.

    Hänen mielestään oikeastaan selvää näyttöä onkin vain nitraateista, jotka muuttuvat ruuansulatuselimistössä siellä elävien bakteerien toimesta helposti nitriiteiksi ja edelleen nitrosamiineiksi, joiden tiedetään lisäävän syöpäriskiä. Nitraatteja on normaalistikin etenkin kasveissa, mutta suurempia määriä niitä saa etenkin lihatuotteista, johon niitä lisätään säilymisen ja värin vuoksi. Toisaalta tiedetään, että C-vitamiini pystyy estämään nitriitien muuttumista nitrosamiineiksi, joten runsas hedelmien ja marjojen lisääminen ateriaan on tässäkin mielessä tärkeää.

 Toisena haitallisena lisäaineena Fogelholm mainitsee fosfaatin, jota on runsaasti virvoitusjuomissa. Ainakin on epäilyjä siitä, että ne lisäisivät sydäntautiriskiä.

Itse lisäisin tähän sen, että jotkin E-koodin aineet voivat aiheuttaa haittaa allergikoille. 



Voidaanko perinteinen ruoka-aine todeta äkkiä haitalliseksi

 Mielestäni inhottavinta on ollut huomata, että kyllä voi. Tähän asti täysin vaarattomana pidetty ja herkkuna syöty aine voidaan todeta äkkiä vaaralliseksi. Tällä hetkellä se on lakritsi, jonka sisältämä  lakritsihappo (glykyrretiinihappo) on osoittautunut häiriötekijäksi sikiönkehitykselle. Asia on todettu eläimillä, mutta suuresti nyt epäillään, että samaa pätee ihmisiin. Siksi odottavia äitejä kehotetaankin nyt jättämään monen muun aineen lisäksi myös lakritsi ehdottomasti muille. Eipä silti, kyllä lakritsihapon on jo aikaisemmin todettu kaikilla laskevan jonkin verran monien steroidihormonien tasoa ja häiritsevän munuaisten toimintaa. Siksi ei kenenkään, ei varsinkaan lasten, kannattaisi syödä lakritsia runsaasti.

    Tähän haluan kuitenkin todeta, että melkein mikä tahansa aine tulee haitalliseksi jopa vaaralliseksi, jos sitä kovasti käristetään tai nautitaan yksipuolisesti ja liikaa. Esimerkkinä voisi mainita punaisen lihan, suolan, sokerin, alkoholin sekä jotkin mausteet ja etenkin niistä puristetut öljyt ja muut tiivisteet. Siksi mm. luontaislääkinnässäkin pitää noudattaa tarkasti annettuja käyttöohjeita.



Miksi mallilautanen ei tahdo oikein kelvata ihmisille?

Ihmisten ravintotottumukset ovat suureksi osaksi pitkälti perinteisiä ja jo nuoruudessa suureksi osaksi vakiintuneet. Ne perustuvat makutottumuksiin, joita voidaan muuttaa vain vaivannäöllä. Kuitenkin esimerkiksi vähäsuolaiseen ruokaan tottuu vähitellen, jolloin entinen suolainen ruoka ei enää maistukaan.

    Monelle etenkin miehinen asenne tulee sukupolvien takaa, jolloin erilaisia ”ruohoja”, kuten salaatteja ja vihanneksia, pidettiin pupujen ruokana, joka ei sovi raavaalle miehelle. Onneksi hyvät vaimot ja terveysvalistus on saanut tässä muutosta aikaan.

    Yksi syy mallilautasen hylkäämiselle on hedelmien, marjojen ja muiden kasvisten kallis hinta. Monille ruokakustannuksissa on helpointa säästää, etenkin kun vatsa täyttyy halvemmallakin ja usein varsin maukkaalla ruualla.



Ongelmat lasissa jätän seuraavien esimerkkien varaan 

Opettaja toi luokkaan kaksi lasia, joista toiseen kaatoi vettä ja toiseen kirkasta viinaa.

Sitten hän pani kumpaankin madon. Kaikki katselivat ihmeissään kuinka vedessä mato ui iloisesti, mutta toinen matoraukka viinassa hetken tuskissaan kipristeltyään kuoli.

Opettaja kysyi: ”No lapset, mitä opimme tästä?”

Pekka viittasi ja sanoi: ”Sen että pittää juuva viinaa, jotta maot vatsassa kuolis”.



”Viinan vahingollisuudesta on kirjoitettu niin paljon, että mie olen päättäny lopettaa lukemisen, totesi lapinmies.”

(II Lapin kaskukirja)



Lopetan tällä kertaa toivottamalla lukijoilleni talviliikunnan lomassa nautinnollisia aterioita, joissa runsaasti vihanneksia, kalaa ja kasvisrasvoja hedelmiä ja marjojakaan unohtamatta (huom. varsinaisten asiantuntijoiden suositus). Itse en kuitenkaan ole hylännyt voita kokonaan ja kahviin ja teehenkin lisään pari palaa myrkyllistä sokeria. En myöskään sylje lasiin.

Kohtuuden ystäville voidaan naureskella, mutta kohtuuden ystävät nauravat viimeksi. 

Niin teki myös lääketieteen isä Hippokrates, joka yli 2000 vuotta sitten opetti kohtuutta Kreikassa 83-vuotiaaksi asti.



perjantai 15. tammikuuta 2016

ONKO IHMISEN PERIMÄÄ MAHDOLLISTA KORJAILLA?





Rauno Tirri 15. 1. 2016



Geeniterapiaa käytetään jo nyt

    Tähänastinen geenitutkimus on antanut jo mahdollisuuden hoitaa erilaisista geenivirheistä johtuvia sairauksia geeniterapian avulla. Hoidot ovat kuitenkin vielä melko tavalla kokeiluasteella.

    Näissä hoidoissa geenin rakenteen korjaus tai virheellisen geenin korvaaminen virheettömällä on kuitenkin aina rajoittunut sairaaseen yksilöön, jolloin muutos ei periydy jälkeläisille. Hoidossa korjaus on aina kohdistunut ns. somaattiseen solulinjaan eli elimistön jonkin kudostyypin soluihin; ei siis sukusoluihin eli iturataan.

    Tällaiset hoitavat korjaukset onnistuvat jo kohtalaisesti, etenkin jos sairaus aiheutuu yhden geenin muutoksista. Jonkin verran kyetään geeniterapialla hoitamaan myös jo muitakin kuin perinnöllisiä sairauksia, kuten syöpiä ja verenkierron sairauksia.



Jokaisessa on useita geenivirheitä

    Jokainen meistä kantaa useita, kenties kymmeniä geenivirheitä (koko ihmiskunnassa useita tuhansia), mutta yleensä virheet tulevat näkyviin sairautena vain, jos sama virheellinen geeni tulee lapselle molemmilta vanhemmilta.

    Usein ajatellaan, että geenivirheistä aiheutuvat sairaudet tulevat aina perintönä vanhemmilta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan monet sairauksia aiheuttavat geenivirheet syntyvät yksilön elämän aikana ympäristötekijöiden vaikutuksesta.



Syöpä ei synny vielä yhdestä geenivirheestä

     Esimerkiksi syöpä johtuu aina geenivirheistä, jotka eivät kuitenkaan yleensä ole periytyneet vanhemmilta. Geenivirhe tapahtuu siis jonkin elimen yhdessä somaattisessa solussa.
    Elinten kaikissa normaaleissakin soluissa on ns. esisyöpägeenejä, jotka säätelevät normaalisti solun jakautumista.  Syöpää aiheuttavat geenivirheet tapahtuvat juuri näissä esisyöpägeeneissä  ja muuttavat ne syöpägeeneiksi.

    Syövän syntyyn vaaditaan 5-7 syöpägeenivirheen kasautuminen samaan soluun. Se vie aikaa ja siksi syöpä onkin yleensä vanhojen ihmisten sairaus.  Geenivirheen aiheuttaja on yleensä virus, jokin kemikaali tai säteily, mutta virheitä syntyy myös spontaanisti, koska perintöaineksena toimivan DNA:n kopiointi solunjakautumisen aikana ei ole aina täydellistä, kuten ei mikään muukaan kopiointi.



Tekniikka sukusolujen geenivirheiden korjaamiseksi on olemassa

 Joidenkin mielestä pelkästään somaattisten solujen korjauskin on eettisesti tuomittava. Hoidon vastustusta lisää myös se, että geeniterapiassa on ilmennyt vielä toistaiseksi melkoisia haittavaikutuksia, jopa kuolemia. Mutta jos lähdetään korjaamaan geenitoimintaa sukusoluissa tai niiden kantasoluissa, menetelmä on jo useimpien mielestä ihmisen rodunjalostusta ja puuttumista Luojan työhön ja siten eettisesti hyvin tuomittavaa.

    Viitisen vuotta sitten amerikkalaiset tutkijat pystyivät kehittämään menetelmän, jonka avulla voitiin löytää, leikata ja korjata perintötekijöiden DNA-nauhasta virheellinen kohta. Menetelmä sai nimen CRISPR/cas9-tekniikka, jossa edellinen osa tarkoittaa virhekohtaan ohjaamaan kykenevää RNA-kappaletta. Jälkimmäinen tarkoittaa perintöainesta katkovaa entsyymiä, siis eräänlaisia saksia, jotka leikkaavat geenistä sen virheellisen osan irti.



Ensimmäiset  ihmiskokeet asiasta säväyttivät

    Monien eläintutkimusten jälkeen kiinalaiset solututkijat pudottivat viime vuonna tieteellisen pommin ilmoittamalla, että he olivat onnistuneet em. menetelmällä korjaamaan ihmisalkiossa geenin, joka aiheuttaa perinnöllistä veritautia, talassemiaa.  Siitä nousi heti laajalti kiivaita kysymyksiä: miten sellainen tutkimus oli mahdollista tehdä ja mikä eettinen toimikunta on voinut antaa tutkijoille luvan moiseen kokeiluun.

    Nämä kiinalaiset tutkijat olivat saaneet lapsettomuusklinikalta sen hylkäämiä, jakautumaan alkaneita munasoluja, joihin he sovelsivat kehittelemäänsä menetelmää. Puolesta sadasta alkiosta noin puolet oli osittain sillä tavalla onnistunut, että niissä oli todella pystytty korjaamaan talassemiaa aiheuttava geeni. Kuitenkin vain neljässä alkiossa geenivirhe oli korjautunut täydellisesti, ts. alkion kaikki solut olivat niissä terveitä.

     Mikäli kokeeseen valitut munasolut olisivat alun perin olleet kaikissa suhteissa normaaleja hedelmöytyneitä munasoluja, eikä niihin olisi tutkijoiden yllätykseksi kehittynyt kokeen aikana toisia geenimuutoksia, mutaatioita, nämä neljä alkiota olisivat voineet kohtuun siirrettyinä kehittyä terveiksi ihmisyksilöiksi. Sitä kokeen tekijät eivät tietenkään missään tapauksessa halunneet. Siksi koe tehtiin kaksoishedelmöityksen tuloksena syntyneillä alkioilla, jotka olisivat joka tapauksessa osoittautuneet elinkelvottomiksi jo pian alkioiden jatkokehityksen aikana.



Ihmistutkimus saa kritiikkiä

    Kiinalaiset tutkijat eivät itse pitäneet tutkimustaan mitenkään moraalisesti arveluttavana, mutta sellaiset maailmankuulut tiedelehdet kuin Science ja Nature pitivät koetta eettisesti niin ongelmallisena, että ne kieltäytyivät julkaisemasta sitä.

    Nyt kun vielä ollaan aivan ensi askelissa perintötekijöiden korjailussa, on todellakin käytävä perusteellinen ja laaja keskustelu asian moraalisesta puolesta. On hyvin todennäköistä, että tulevaisuudessa tullaan ainakin suurelta osalta voittamaan menetelmälliset vaikeudet, sillä menetelmän harjoitteluun voidaan joka tapauksessa käyttää eläimiä.

    Kun talassemia-veritauti on vain yksi tuhansista ihmisen periytyvistä sairauksista, joista osa aiheuttaa kivuliaan elämän tai tappaa jo nuorena, on mielestäni kuultava myös perinnöllisiä tauteja sairastavien ja heidän sukulaistensa esittämiä ajatuksia asiasta.
    Vaikea kysymys tulee kuulumaan, jätetäänkö kukin hoitotapaus ko. potilaan ja lääkärin yhdessä ratkaistavaksi, vai annetaanko lain ja asetusten voimalla tarkat säännöt kieltämään tai kontrolloimaan perinnöllisten sairauksien korjaamisen toteuttamista. Asiasta on jo järjestettykin kansainvälisiä kokouksia.



Lisää tietoa asiasta

Yllä esittämästäni asiasta voi lukea enemmän emeritusprofessori Petter Portinin kirjoittamasta artikkelista Ihmisen geeniterapiassa avautuu uusia mahdollisuuksia,  joka ilmestyi äskettäin lääketieteellisessä lehdessä Duodecim 132 (1): 26-32, 2016.



Samalla kun toivotan lukijoilleni kirkkaita ja onnellisia talvipäiviä panen tähän loppuun yhden Petter Portinin ajatelman hänen aforismikirjastaan Pikkuapollo.



Tieteen tie – tie tuntemattomaan.
 Taiteen tie – tie saavuttamattomaan.”














perjantai 8. tammikuuta 2016

MIKSI NYKYIHMINEN SYÖ LIIKAA?




MIKSI NYKYIHMINEN SYÖ LIIKAA

8. 1. 2015



Olemme elintoiminnoiltamme edelleen luolaihmisiä, joille oli tärkeää täyttää vatsansa mahdollisimman täyteen kun ruokaa oli tarjolla. Elimistön energiahuoltoa täydensi hyvin se, että liikaenergia pantiin nopeasti varastoon rasvakudoksiin pahojen päivien varalle. Toisaalta ravaa ei päässyt runsaasti edes kertymään, sillä lähes jatkuva liikunta ruuan etsinnässä kulutti runsaasti energiaa. Mässäily oli mahdollista vain ison saaliseläimen peijaisissa tai hedelmien, marjojen ym. ravintokasvien antaessa helpon ravinnon. Niukkojen aikojen yli selviytyivät parhaiten juuri ne, joilla oli runsas rasvavarasto kerättynä ajoissa ihon alle ja sisäelinten ympärille.



Muuttuneet elintavat syynä lihomiseen
 
Nykyihmisen liikalihavuus voidaankin nähdä tältä pohjalta muuttuneina elintapoina, joihin keho vastaa entisin mekanismein. Elintavoissa on useita ratkaisevia eroja:

-   - Liikunta on vähäistä.

-   - Ruoka on ns. kafeteriaruokaa, pahimmillaan ns. roskaruokaa.

-   - Henkisen stressin käydessä ahdistavaksi syöminen muuttuu  helposti lohturuuan nauttimiseksi, jossa tärkeitä ovat makeat herkut ja juomat.

-   
LLiikunnalla energian otto ja kulutus tasapainoon

Liikunnan merkitykseen palaan myöhemmin mm. stressinhallinnan yhteydessä. Sen haluan kuitenkin tässä sanoa, että meistä useimmilla liikunnan määrä jää hyvin kauas luolaihmisen liikkumismäärästä. Surullista on ollut huomata, että liikunnan vähäisyys ja väärät ruokatottumukset lihottavat jo suurta osaa koululaisista.



Sanotaan, että hyvä ruokahalu on terveyden merkki. Sairaana ruokahalu heikkenee. On myös havaittu, että miehet syövät runsaammin naisten ollessa läsnä, mikä on ilmeisesti tiedotonta toimintaa osoittamaan miehistä kuntoa mahdollisena kumppanina.


Mahalaukun täyttyminen hillitsee syömistä

Ruokahalun säätely on monimutkainen hermostollinen ja hormonaalinen tapahtumaketju, joka tunnetaan jo melko hyvin. Ehkä tärkein tekijä kertasyömisen hillitsemisessä on mahalaukun venyminen ruuan täyttäessä sitä. Tämä tieto antaakin vihjeen nykyihmisen lihomisongelmaan. Myös luolaihminen täytti mahansa ruualla, mutta ruuan koostumus oli toinen. Siinä oli runsaasti kuituja ja hyvin vähän pelkistettyjä ruoka-aineita. Nykyihminen sen sijaan täyttää mahansa runsaasti energiaa sisältävällä ruualla. Onkin arvioitu, että nykyihminen saa täyteen syödystä mahalaukusta kaksinkertaisen energiamäärän verrattuna ihmiseen ennen maanviljely- ja karjanhoidon aikaa. Nykyihmisen kannattaisikin suosia keittoja, jotka mahalaukkua nopeasti venyttämällä hillitsevät syömistä


Myös mahasta erittyvät paikallishormonit säätelevät syömistä
 
Oleelliset tekijät ruokahalun säätelyssä ovat väliaivojen pohjaosassa sijaitsevat nälkäkeskus ja kylläisyyskeskus, joista lähtevät hermosignaalit tajuamme vastaavasti  nälän ja kylläisyyden tunteina. Mahan venymisen lisäksi nämä aivojen säätelykeskukset saavat tietoa ravitsemustilasta myös tiettyjen hormonien avulla.

     Rasvakudoksesta erittyvä kylläisyyshormoni, leptiini, antaa aivoille signaalia, että syömistä pitäisi rajoittaa. Vastaavasti tyhjän mahalaukun seinämästä erittyvä nälkähormoni, greliini, yrittää tiedottaa, että on aika syödä. Lisäksi verensokerin lasku kiihottaa nälkäkeskusta, ja verensokerin nousu puolestaan aktivoi kylläisyyskeskusta.  

    Nämä hormonit keksittiin jo noin pari vuosikymmentä sitten ja sen jälkeen niistä on odotettu apua lihavuuden hoidossa. Jatkotutkimukset ovatkin paljastaneet niistä runsaasti uutta tietoa. Molemmilla on todettu olevan muitakin vaikutuksia elimistössä. Varsinaista lääkettä lihavuuden hoitoon niistä ei ole kuitenkaan toistaiseksi saatu.

Myös muut hormonit vaikuttavat

Syömisen säätely onkin osoittautunut hyvin monimutkaiseksi, aineenvaihduntaa kokonaisuudessaan sääteleväksi tapahtumasarjaksi, jossa toimivat lukuisat muutkin hormonit, kuten sukupuolihormonit, kilpirauhashormoni, tyroksiini ja kortisoni. Tärkeitä ruokahalun nostattajia ovat myös ruuan koristelu, juomat ja miellyttävä seurustelu.

     Lisäksi suuri vaikutus liikasyömiselle on peräkkäisten ruokalajien tarjoilulla, sillä yhden ruokalajin jo täyttäessä mahan, se kykenee vastaanottamaan lisää, jos seuraavat ruokalajit ovat ihan erilaisia, kuten makeat jälkiruuat liharuuan jälkeen.




Leptiini vahtii lihomista

Muutama ajatus vielä leptiinistä, joka näyttää vahtivan elimistön rasvamäärää. Sen määrä lisääntyy rasvan kertyessä ja sen määrä veressä on suoraan verrannollinen lihavuuteen.

    Leptiini näyttää liittyvän lihavuuteen siten, että rasvamäärän lisääntyessä lisääntyvä leptiinimäärä yrittää aluksi hillitä syömistä. Jos lihominen jatkuu liikasyönnin vuoksi edelleen, leptiinin määrä kasvaa hyvin suureksi.
    Leptiinin teho kuitenkin ylensyönnin seurauksena heikkenee vähitellen (vartija tavallaan nukahtaa). Järjestelmä tavallaan uupuu ja pakahtuu ylikuormituksesta eli jatkuvan energiaylimäärän "kourissa". Siten selopulta ei enää autakaan ihmistä laihtumaan. Mm. alkoholi kiihdyttää tätä reaktiota.
    Liian suuresta leptiinimäärästä näyttää olevan myös haittaa elintoiminnoille. Se aiheuttaa jonkinlaisen tulehdusreaktion rasvakudoksessa, mikä sekoittaa aineenvaihduntaa ja mm. lisää riskiä kakkostyypin diabetekselle.





Lopuksi vielä pari sanontaa aiheesta:



”Syö, jotta tulisit vain vähän kylläiseksi, ja juo, jotta tulisit vain vähän humalaan. Siten elät satavuotiaaksi”

(vanha venäläinen sananlasku)



Minusta kuitenkin juhlatilaisuuksiin sopii hyvin seuraava sanonta:

”Jos syöres pelkästään pihistää, niin kattoo kokonaan toi ruokalysti”.



Lopuksi toivotan lukijoille oikein hyviä härkävikkoja!

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

JATKUVAN ONNENTUNTEEN HARHA OSA 2


6. 1. 2016



JATKUVAN ONNENTUNTEEN HARHA OSA 2


Tunteiden säätelyssä jylläävät monet kemialliset yhdisteet

Nykykäsityksen mukaan ihmisen tunnereaktiot edellyttävät aivosolujen biokemiallisten reaktioiden tasapainoista toimintaa erityisesti hermosolujen välisissä liitoksissa, synapseissa. Tunteita säätelevien aivoalueiden liitoksissa tunteiden tuottamiseen osallistuvia välittäjäaineita, ovat etenkin dopamiini ja serotoniini sekä ns, sisäiset morfiinit, endorfiinit. Myös jotkin hormonit voivat vaikuttaa jossain määrin aivosolujen toimintaan. Tällaisia ovat etenkin aivolisäkkeen muutamat hormonit sekä sukupuolihormonit, jotka muokkaavat aivotoimintaa voimakkaimmin sikiökautena ja murrosiässä.
    Dopamiinin on todettu vaikuttavan aivoissa mm. motivaation ja palkitsevuuden tunteiden säätelyyn; serotoniini on tuottamassa mielihyvän, rentouden ja tyytyväisyyden tunteita. Endorfiinit vähentävät kivuntunnetta ja antavat voimakasta mielihyvää morfiinin tavoin.

Ihmisen hyvänolontunne pääsee vallalle vain, jos em. välittäjäaineiden ja hormonien synty ja toiminta ovat normaalilla tasolla. Kun ajatellaan tätä suunnattoman monimutkaista kymmenien miljardien aivosolujen ja biljoonien hermoratojen ja synapsiliitosten vyyhtiä, voi ymmärtää, että tunne-elämä ei voi olla stabiili kiveen hakattu tila. Sen herkät järjestelmät muuttuvatkin jatkuvasti sekä sisäisten reaktioiden että erilaisten ulkoisten ärsykkeiden mukaan.

Oikeat ympäristövirikkeet oikeaan aikaan
Lapsen tunne-elämää säätelevät aivoalueet kehittyvät tasapainoisiksi vain hyväksyvässä ja rakastavassa suhteessa läheisiin ihmisiin, ennen kaikkea äitiin. Pahat järkyttävät kokemukset lapsuudessa näkyvät jopa koko elämän ajan häiriöinä paitsi tunne-elämässä myös niitä säätelevissä aivojen rakenteissa ja biokemiassa. Rakkautta on vaikea antaa, ellei sitä ole itse saanut.
    Kuitenkaan hyväkään lapsuus ei välttämättä estä myöhempien järkyttävien kokemusten tuottamia pahoja vaurioita tunne-elämässä. Se näkyy jopa aivorakenteiden muuttumisena, kuten on todettu esimerkiksi sadasta palaavilla miehillä.

Onnentunnetta kemikaaleista
Koska aivotoiminnassa toimivat erilaiset kemialliset aineet, on ymmärrettävää, että niihin voidaan vaikuttaa myös erilaisilla kemikaaleilla, joita ihminen työntää itseensä. Todennäköisesti jo kymmenien vuosituhansien ajan ihmiskunta onkin halunnut käyttää mielialansa parantamiseen erilaisia sieni- kasvi ja eläinperäisiä aineita. Kansanlääkityksessä niitä on käytetty rohtoina, uskonnollisissa menoissa saavuttamaan henkien maailma sekä arkielämässä helpottamaan elämän rasittavuutta ja ankeutta ja tuomaan tilalle juhlamieltä. Sama käyttö jatkuu edelleen nautintoaineiden ja huumeiden käyttönä, johon kemianteollisuus on tuonut oman lisänsä.
    Päihteet ja huumausaineet vaikuttavat psyykkisiin toimintoihin muuntamalla aistimusten toimintaa, tunteita ja tajunnan tasoa. Useimmat myös poistavat kipua. Vaikutukset vaihtelevat kuitenkin monin eri tavoin riippuen aineen luonteesta, määrästä sekä henkilön psykofyysisestä tilasta; esimerkiksi alkoholi voimistaa yleensä sitä tunnetta, mikä on vallalla juomisen alkaessa; rähinämieliala ei muutu iloksi, vaan ehkä lyhyen hetken helpotuksen jälkeen alkaa vain lisääntyä.
    Huume tai hermolääke muuttaa jokin välittäjäaineen toimintaa ja sen mukaan vaikutus voi olla esimerkiksi rauhoittava tai piristävä tai kipua poistava. Vaikutus voi ilmetä myös harha-aistimuksina ja vääristyneenä maailmankuvana, joka muistuttaa mielisairauden kohtausta.
Jotkut aineet, kuten LSD, ovatkin saaneet monen herkän ihmisen mielen lopullisesti sekoamaan jopa yhden kokeilun jälkeen.

 Oman alueensa mielihyvää tuottavien aineiden joukossa ovat olleet seksuaalista halua ja kyvykkyyttä parantavat aineet. Eniten on tähän asti käytetty erilaisia yrttejä, sieniä ja voimakkaiden eläinurosten sarvista, kiveksistä tai muistakin elimistä valmistettuja jauheita ym. Niihin verhottu mystikka on voinut auttaa plasebon tavoin. Muuten ainakin ko. eläintuotteet ovat tehottomia, mutta uskomusten takia esimerkiksi sarvikuonot ja norsut olisivat ilman suojelua metsästetty jo tähän mennessä sukupuuttoon.  

Lääketeollisuus on tullut tässä apuun, kun on pystytty kehittämään valmisteita, jotka todella auttavat parantamalla ko. elinten verenkiertoa. Lupaavia tuloksia on saavutettu aivan viime aikoina myös aivotoimintaan vaikuttavilla aineilla. kuten melanotaanilla (melanotan).  Sillä on todettu monenlaisia vaikutuksia. Paitsi että se tehostaa ihon ruskettumista, se edistää ainakin miehillä seksuaalista kiihottumista. Lisäksi se hillitsee ruokahalua. Melanotaania koskevat tutkimukset ovat vielä keskeneräisiä, joten sillä ei ole lääkestatusta. Siitä huolimatta sitä kaupataan jo kovasti internetissä.  

Kemikaaleilla saavutettu onnentunne kestää vain hetken
Elintoiminnoille on ominaista pyrkimys palata takaisin perustasolle ja usein vielä vastavaikutuksen kautta eli ”itku pitkästä ilosta”.  Niin myös ulkoisesta kemikaalista saatu hurmio menee ohitse ja vaihtuu syväksi alakuloksi, kun aine muuntuu tai poistuu elimistöstä.
Jatkuvasti käytettynä päihdyttävä aine vahingoittaa elimistöä monella tavalla, etenkin kun henkilö tottuu aineeseen ja annosta on nostettava entisen vaikutuksen aikaansaamiseksi. Samalla syntyy riippuvuus aineeseen ja vieroitusoireita, jos käyttö lopetetaan kerralla. Niiltä voi suurimmaksi osaksi välttyä vain, jos lopettaminen tapahtuu vähitellen tai korvaamalla käytetty aine vähemmän haitallisella sukulaisaineella.  
     Onneksi aivomme saadaan tuottamaan onnentunteita ilman vieraita kemikaalejakin. Niistä kirjoittelen joskus toiste.

Tänään Kolmen kuninkaan päivänä 6. tammikuuta päivän pitenemisen jo hullukin huomaa.

Oikein hyvää vuoden jatkoa lukijoilleni!


P.S. Pitäiisikö uskoa Frank Hubbrdia, joka sanoo:
”Älä koskaan selitä. Ystäväsi eivät sitä kaipaa ja vihollisesi eivät sitä usko.”


lauantai 2. tammikuuta 2016

JATKUVAN ONNENTUNTEEN HARHA

RAUNO TIRRI: 17. 12. 2015

Kirjoittelenpa näin alkuun katkelmia kirjastani Jatkuvan onnentunteen harha:


Kyselytutkimusten mukaan ihmisten erot onnellisuudessa ei näytä riippuvan kovinkaan paljon varallisuudesta. Kyselytutkimukset osoittavat, että lähes kaikissa Euroopan maissa onnellisuusprosentit ovat siellä 80 -90 välillä. Toisaalta rikkaimpien ja köyhimpien ihmisten välillä on vain vähäinen ero ja hiljattain julkaistun tanskalaistutkimuksen mukaan Suomi oli tässä vertailussa tasa-arvoisin.  
Kyselystä voitiin myös päätellä, että ne jotka kiivaimmin tavoittelevat rikkautta, ovat varallisuustasosta riippumatta tavallista tyytymättömimpiä. Erityisesti se ilmenee silloin kun varallisuuden kasvu pysähtyy tai lähtee laskuun. Toisaalta onnettomimmat ihmiset löytyvät kyllä niiden köyhien joukosta, jotka tuntevat syrjäytyneen osattomiksi yhteisen kakun jaossa.
Kysymys on kuitenkin nimenomaan suhteellisesta köyhyydestä. Kun on verrattu sodanjälkeisen ajan ihmisten onnellisuutta nykypäivän ihmisiin verrattuna, selvää eroa eri aikoina elävien ihmisten onnellisuudessa ei ole, vaikka yleinen elintaso on 70 vuodessa noussut moninkertaisesti. Yllättävää on ollut huomata, että itsemurhia tehtiin sota-ajan jälkeen suhteellisesti huomattavasti vähemmän kuin nykyään, minkä on tulkittu johtuvan sen ajan kiinteämmästä perherakenteesta ja yhteisöllisyydestä yleisemminkin.  

Näyttää siis siltä, että vaikka hyvästä jatkuvasta taloudellisesta kasvusta on tehty kaiken kattava päämäärä, sen tuoma lisävauraus ei onnellisuutta takaa. Eikä toisaalta loputon taloudellinen kasvu voi olla mahdollistakaan rajallisessa maailmassamme.
Tärkeintä onnellisuudelle näyttää olevan perusturvallisuus hyvän ympäristön, sosiaalisen elämän sekä terveyden tuomana.

Onnentunteet viriävät ennen kaikkea hyvistä ihmissuhteista.
Tässä alkaneessa kansainvaelluksessa on voitu konkreettisesti nähdä, kuinka häiriö yhteisön hyväksymässä kulttuurin ja tapojen arvomaailmassa hämmentää ja jopa pelottaa ihmisten mieltä. Primitiivisissä yhteisöissä vieraan pelko on ollut luontaista yhteisöä turvaava tekijänä. Vasta kun on nähhty, ettei vieraasta ole vaaraa, vaan päinvastoin jotain hyötyä, hänet on voitu hyväksyä elämään yhteisössä ja vähitellen parantamaan asemaansa sen jäsenenä.  Vielä nykyäänkin vieraiden pelko häipyy vasta kun heidät opitaan tuntemaan ja saatu kunnioittamaan uuden yhteisön sääntöjä. Kun ajatellaan tätä hetkeä, niin on voitu jo nähdä, että kotouttamisella on kiire, ettei syrjäytymiskehitys ehdi edelle.

Hyvät ihmissuhteet näkyvät asukkaiden parempana terveydentilana ja jopa pidentyneenä elinikänä. Esimerkiksi tilastoissa näkyvä suomenruotsalaisten pitempi elinikä voidaan parhaiten selittää johtuvaksi heidän vilkkaammasta harrastus ja kulttuuritoiminnasta ja siitä syntyvästä luottamuksesta ja avunannosta toisilleen eli hyvästä yhteisöllisyydestä. ” Ja må han leva, ja må han leva uti hundrade år…”

Ihmisen kaikkinainen toiminta osoittaa, että hän on perusluonteeltaan sosiaalinen. Ihminen syntyy täysin avuttomana, muihin kädellisiin verrattuna oikeastaan ennen aikojaan. Pitkä kehitysaika on tärkeä, sillä se takaa pitkän oppimisajan. Toisaalta suurempi pää ei mahtuisi synnytyskanavastakaan.
Ihmisellä on runsaasti sosiaalisia ominaisuuksia, joista osa on vanhoja, kaikille kädellisillä esiintyviä ominaispiirteitä. Esimerkiksi kasvojen monivivahteinen elekieli ilmeineen, itkuineen, hymyineen ja nauruineen ovat nähtävissä jo simpansseilla, joskin heikompana ja vaikeina ihmisen tulkittaviksi.  Näissä tärkeinä ovat myös erilaiset uhkaus- ja lepytyseleet, joiden avulla torjutaan fyysistä väkivaltaa.

Ihminen on alkuaan pienryhmän ja hierarkkisen järjestelmän jäsen. Se on muodostunut suurperheestä ja heimosta. Monet etologit ovat sitä mieltä, että tämä ilmenee vielä nykyihmiselläkin ystävien lukumäärässä. Näyttää siltä, että ihmisen sosiaalisia perustarpeita ylläpitämään riittää yleensä melko pieni ystävien joukko ja yksinäisyyttä torjumaan riittää usein vain muutama hyvä ystävä. muut ovat turvaverkkoa täydentäviä  jäseniä, jotka eivät helposti saavuta läheisen asemaa. He ovat kuitenkin tärkeitä suurheimon ja kansakunnan jäseninä ja siten tarpeellisen ryhmäidentiteetin muodostajana ja yhteisten pyrkimysten toteuttajina.
Erilaisuuden hyväksyminen onkin vaatinut pitkäaikaista ihmisen älyllistä sekä korkean tason henkistä ja yhteisöllistä kehittymistä, mikä on kuitenkin vielä pahasti kesken. Aivojen rakenteessa jo tähänastinen kehitys näkyy etuaivolohkojen moninkertaisena laajuutena muihin kädellisiin verrattuna, mutta primitiivisen käyttäytymisen hillitseminen on silti vaikeaa